Siltojen rakentaja

Kolme berliiniläistä ituhippiä pöllähtää keskelle puolalaista maaseutua. Vastassa ovat niin kielimuuri, kulttuurimuuri kuin elintasomuurikin. Berliiniläiset uushipit itkevät leirinuotion makkaranpaistossa, dyykkaavat keittoainekset ja meditoivat puutarhassa. Pikkukylän asukkaiden mielestä porsaan elämäntehtävä on päätyä ruuaksi, ihmisen käydä kirkossa ja luoda omalla työllä materiaalisesti mukava elämä.

Puolalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Katarzyna Trzaska vieraili Helsingissä Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla esittelemässä dokumenttielokuvansa Village of Swimming Cows (2018).

Trzaskan mukaan ajatus dokumentista syntyi ennen kaikkea paikasta, ei niinkään ihmisistä. Dokumentti kuvatiin pienessä puolalaisessa kylässä lähellä Ukrainan rajaa, Beinrzan kansallispuiston alueella.

Isäni syntyi maanviljelijäperheeseen itäisessä Puolassa. Tuo alue on monelle puolalaiselle hieman myyttinen paikka, ja sellainen, jossa he ajattelevat ihmisten elävän vielä perinteisesti.

Myös Trzaskan serkku viljelee maata Puolan tuolla seudulla, ja Trzaskalle maanviljelijän arki on tuttua ahkeran vierailun kautta. Hän halusi dokumentissaan käsitellä sitä nyky-yhteiskunnan ristiriitaa, joka näkyy kaupunkien ja maaseudun asukkaiden arjen erilaisuudessa.

Suurissa kaupungeissa asuvat haluavat pyrkiä lähemmäksi luontoa ja herättää henkiin vanhoja tapoja, se on kaupunkilaisten utopia maalla elämisestä. Samaan aikaan maalla asuvat haaveilevat helpommasta elämästä kaupungista ja tekevät ostoksia supermarketeista suurissa kaupungeissa, eivätkä ajattele ympäristöasioita, vaikka elävät maanläheisesti, Trzaska kertoo.

Ihmiselämän traagisuus ja huvittavuus inspiroivat

Trzaska kertoo, että hänen filosofiansa ohjaajana on, että ihmiset ovat yhtä aikaa huvittavia ja traagisia.

Ajattelumaailmani on lähellä tšekkoslovakialaista uuden aallon ajattelua, joka on hyvin naturalistista mutta täynnä huumoria.

1960-luvun tšekkoslovakialaisen uuden aallon elokuvan tuntomerkkejä olivat esimerkiksi käsikirjoittamattomat pitkät dialogit, synkkä ja absurdi huumori, ja amatöörinäyttelijöiden käyttö.

Elämämme on täynnä mahdollisuuksia ja kaikki ihmiset ovat huvittavia epätoivossaan ja heikkoudessaan. Yritän aina rakastaa elokuvieni hahmoja, mutta samalla nauraa heille. Mutta se on hyväntahtoista naurua, Trzaska sanoo.

Sanomaltaan Village of Swimming Cows on hyvin ajankohtainen.

Kun aloin tehdä elokuvaa, ilmapiiri Puolassa oli muutoksessa. Yhtäkkiä meistä tuli hirvittävän tunteikkaita: olet joko oikealla tai vasemmalla.

Niin Puolassa kuin muuallakin Euroopassa julkinen keskustelu on muuttunut aiempaa kärkkäämmäksi.

Puolassa puhutaan juuri nyt paljon vihan kielestä. Valtion hallitsema media ja poliitikot yrittävät luoda kuvaa “toisesta”. Meidän historiamme huomioiden näin ei pitäisi olla. Eivät vaalit ole aiemmin herättäneet niin paljon voimakkaita tunteita, Trzaska sanoo.

Trzaska mukaan meidän pitäisi välttää yleistyksiä ja stereotypioita. Se on välillä hankalaa.

Me puolalaiset teemme sitä itsekin. Kaupunkilaisilla on tietty käsitys maaseudulla asuvista: he ovat umpimielisiä ja katolisia ja vanhanaikaisia ja vihaavat ulkomaalaisia. Voi olla, että suuressa mittakaavassa siinä on tottakin mukana. Mutta mielikuva perustuu oletuksiin – eivät nämä stereotypioita esittävät kaupunkilaiset ole yleensä edes käyneet maaseudulla. Kun kuvasimme dokumenttia, kyläläiset suhtautuvat hyvin avoimesti ja innostuneesti “näihin outoihin ihmisiin”.

Elokuvassa ennakkoluuloja on puolin ja toisin. Kyläläiset eivät ymmärrä, mitä pahaa lihan syömisessä on eivätkä kaupunkilaiset sitä, miksi maanviljelijät tekevät niin kovasti työtä, ettei aikaa jää edes yhteisille illallisille. Eroja voi kuitenkin yrittää ymmärtää inhimillisen kontekstin kautta.

Puolalaiset maanviljelijät ovat sukupolvien ajan nähneet ympärillä köyhyyttä.

Trzaska kertoo, että siksi puolalaisille maanviljelijöille materiaalinen hyvinvointi on usein tärkeää. Läntinen Eurooppa edustaa vaurautta ja monet lähtevät Saksaan töihin rahan perässä. Siksi heidän oli hyvin vaikea ymmärtää sitä, että säkkimäisiin vaatteisiin pukeutuneet saksalaiset nuoret halusivat tulla töihin Puolan maaseudulle vain asuntoa ja ruokaa vastaan.

Kun teimme elokuvaa, kyläläiset pysäyttivät meidät ja sanoivat, etteivät he oli koskaan nähneet tuollaisia ihmisiä, eivät edes televisiossa, Trzaska kertoo.

Tuollaisilla ihmisillä he viittasivat dokumentissa esiintyviin berliiniläisnuoriin, joiden tavat ja pukeutuminen olivat puolalaisessa pikkukylässä huomiota herättävän erilaisia.

Kyse ei ole aina valinnoista. Kun suojaverkko on olemassa, on helppo elää materiaalisesti vaatimatonta elämää.

Kuulin tästä vasta dokumentin tekemisen jälkeen, mutta yksi päähenkilöistä Ellen on perinyt merkittävän määrän rahaa. Se ei ole mikään salaisuus, vaan hän on kertonut siitä itsekin. Ellen asuu vuokralla pienessä asunnossa, eikä käytä rahaa juuri mihinkään, jotta voi matkustaa. Hänen suunnitelmissaan on ostaa maapalsta Kanarian saarilta ja perustaa sinne kommuuni. Mutta hän voi valita, se on luksusta.

Samalla Trzaska sanoo, että Ellen aidosti uskoo siihen, että muutos on mahdollinen ja että maailma voidaan pelastaa muuttamalla ihmisten käytöstä.

Trzaskan puheesta saa käsityksen, ettei hän halua moralisoida puolin eikä toisin, vaan ymmärtää. Lähtökohtien ja arvojen erilaisuudesta huolimatta dokumentin henkilöiden yritys yhteiseloon ja dialogiin on molemminpuolista.