| Haastattelussa Timo
Kahilainen
Hyvä nauru, kyllä se
pidentää ikää
Kummeli on
viihdyttänyt suomalaisia jo
viidentoista vuoden ajan. Tv-sarjaa on
tehty useampaan otteeseen ja
valkokankaalle on saatettu kaksi
elokuvaakin (Kummeli Stories, 1995 ja
Kummelin Kultakuume, 1997). Pitkästä
huumoritaipaleesta huolimatta
inspiraatiota ei Timo Kahilaisella
ja kumppaneilla ollut vaikea löytää
kolmatta elokuvaa, Kummelin
Jackpotia varten.
–
Tämän ensimmäinen idea. Sen piti
mennä teatteriin. Vihisen Heikki
ehdotti tällaista vedonlyöntiaiheista
– vedonlyöntitoimistoa. Sitä kautta
kun lähtee tekemään juttua, niin
sitähän ei tietenkään tiedä
millainen siitä tulee. Sen näkee vasta
sitten tuolla valkokankaalla,
minkälaisia fiiliksiä se antaa, mikä
se lopullinen juttu on. Tämän on
sellaista palapelin tekoa tämä leffan
teko. Startti oli tällainen. Me näitä
kirjoitellaan ja tämän muoto oli
elokuva ja sitten lähdettiin tekemään
ja rahoittavat puolet sen verran
innostuivat, että saatiin tällä
kertaa tehdä elokuva.
Kummelin suosio on
ollut suurta. Television sketsisarjojen
jaksoista koostettuja dvd:eitä on myyty
neljännesmiljoona kappaletta ja
edelliset elokuvat keräsivät
kumpainenkin teattereihin lähes
parisataatuhatta katsojaa. Kahilainen ei
kuitenkaan ole taipuvainen analysoimaan
suosion syitä.
– Ei, ei. Kyllä
mä vältän tuommoisia ajatuksia.
Lähtökohtana on kuitenkin se, että
meidän täytyy itse nauraa niille
jutuille. Ja ehkä se on ollut, että on
saatu tehdä omaa, jotkut puhuu
jätkähuumorista tai bändihuumorista.
Mutta se on meidän porukan huumoria, ja
ollaan tehty siitä julkista.
Värikkäät ja
osaltaan elämänmakuiset henkilöhahmot
ovat olleet eräs avaintekijä Kummelin
huumorissa. Jackpotin
hahmoissa on Kahilaisen mukaan paljon
heitä itseään, mutta myös piirteitä
lähiympäristön ihmisistä, vaikka
ketään ei suoranaisesti minkään
hahmon esikuvaksi ole otettukaan. Oma
osansa hahmojen kehittelyssä on myös
käsikirjoitusprosessilla.
– Kun Vihisen
kanssa kirjoitetaan, niin ikään kuin
tiedetään ja toivotaan kuka tulisi
näyttelemään kunkin roolin. Niin
siinä kirjoittaessa henkilö saa jo
kasvot ja tyyppi lähtee siitä luomaan
omaa elämäänsä.
Huumori on helppoa
Komiikan saralta Timo
Kahilaisen esikuva on, tietenkin, Monty
Python. Vanhoista tekijöistä hän
nimeää parivaljakon Ohukainen ja
Paksukainen, jotka ovat kolahtaneet
Chaplinia paremmin. Eikä
suomalaisiakaan sovi unohtaa…
–
Totta kai Suomesta Peteliukset ja Vesku
ja Spede. Näistä kaikista. Tämä on
sellaista sekametelisoppaa, että
tässä varastetaan, lainataan ja
tehdään uusiksi ja pyöritetään
asioita. Niin paljon on huumoria tehty,
että ikään kuin samoja juttuja
monistetaan uudelleen ja kerran vielä
käännetään asioita, että jos
sieltä vielä jotain löytyisi. Tältä
pohjalta me kai tätä teemme.
Siihen onko huumorin
tekeminen vaikeaa, ei Kahilainen osaa
vastata, koska heille se on helppoa, ja
sen pitääkin olla helppoa. Kysymys ei
ole kuitenkaan esimerkiksi elokuvan
kohdalla pelkästä sketsistä, vaan
mukana pitää olla myös draamaa.
– Ei puoltatoista
tuntia, esimerkiksi tämän elokuvan
tapauksessa, voida koko ajan pistää
vaan vitsiä ja sketsiä ja näin pois
päin – jotkut voisi tietty tykätä
siitäkin, mutta kyllä siinä täytyy
olla jonkinlainen draamankaari.
Annetaan kaikkien
kukkien kukkia
Suomalaisen huumorin
kentällä sketsiviihteen saralla on
ollut hiljaisempaa. Kahilainen, joka
aloitti sketsien puurtamisen jo
1980-luvulla, ei näe huumorin
siistiytymisessä huolestuttavia
merkkejä vaan pitää sitä enemmänkin
terveenä piirteenä.
– Nyt on ollut
tällainen aika, että on tehty vähän
sofistikoituneempaa, tämmöistä
hovikelpoisempaa elokuvaa ja vähän
kuin realistisempaa, peruukit ja parrat
on lentäneet roskiin. Tämä on
tällaista aaltoliikettä. Mielestäni
se on ihan terve piirre. Toisaalta
ajattelen kyllä niin, että
annettaisiin kaikkien kukkien kukkia.
Hyvää viihdettä ei tosiaankaan ole
liikaa. Hyvä nauru, kyllä se
pidentää ikää.
Uuden
Kummeli-elokuvan myötä odotuksissa on
varmaan monella myös uusien
Kummeli-jaksojen näkeminen
televisiossa. Kahilainen ei asiaa
tyrmää, mutta naurahtaen pohtii, miksi
kaikki aina kysyvät, että mitä
seuraavaksi, vaikka elokuva on juuri
saatu valmiiksi.
– Melkein kaikki
kysyy, mitä seuraavaksi, kun just tuli
tämä! Eli me kyllä menemme ihan
kädestä suuhun. Katotaan kuinka tämä
menee, ladataan vähän akkuja ja mitä
sitten seuraavana, niin kyllä kai
meillä tässä häijyjä hankkeita on,
mutta ei ole mitään pakottavaa
tarvetta nyt heti tintata mitään uutta
tiskiin.
Juha Rosenqvist |