Kirjasta valkokankaalle

Kesällä Juho Kuosmanen tiimeineen teki historiaa: Hytti nro 6 voitti Grand Prixin Cannesin elokuvafestivaalilla ollen Aki Kaurismäen Miehen vailla menneisyyttä (2002) jälkeen vasta toinen suomalaiselokuva, joka on yltänyt palkintopaikoille arvostetulla festivaalilla. Palkinnon saadessaan Aki Kaurismäellä oli jo pitkä ura elokuvaohjaajana takanaan, mutta Kuosmasen poikkeuksellisesta menestyksestä kertoo se, että Hytti nro 6 on vasta toinen hänen ohjaamistaan kokoillan elokuvista.

Hytti nro 6 on saanut inspiraationsa Rosa Liksomin samannimisestä romaanista, mutta elokuvan tarina poikkeaa paljon alkuperäisestä. Molemmissa kaksi yllättävää matkakumppania löytää yhteyden junamatkalla – kirjassa läpi 1980-luvun Neuvostoliiton, elokuvassa 1990-luvun Venäjällä.

Myös elokuvan tekeminen muistuttaa matkantekoa. Kuosmanen kuvailee muutosten syntyneen tarpeesta saavuttaa se, mistä elokuva syvimmillään kertoo:

Se, että muutoksia tulee, oli alusta asti selvää, mutta kirjoittamaan lähtiessä emme tienneet, mitä ne muutokset tulevat olemaan. Elokuva on Hitchcockia lainatakseni ”yksinkertaistamisen taidetta”, ja kirjoittaessa isoin haaste ja päämäärä on saada selville, mikä on lopulta se, mistä tässä on eniten kysymys.

Elokuvassa Moskovassa asuva suomalainen nainen (Seidi Haarla) päätyy samaan junahyttiin venäläisen Vadimin (Yuriy Borisov) kanssa. Matkakumppanit eivät voi valita toisiaan, ja jakavat saman pienen tilan läpi pitkän matkan. Pääosan esittäjää etsiessään Kuosmanen kertoo halunneensa rooliin jonkun, jonka kanssa oli mahdollista syventää hahmoa:

Tapasimme Seidin kanssa aikaisessa vaiheessa, puolitoista vuotta ennen kuvauksia. Käsikirjoitus oli vielä kesken. Kaipasin siihen sellaisen henkilön, jonka kanssa voisin jutella siitä päähenkilöstä, syventää ymmärrystä ja kirjoittaa henkilöä vielä tarkemmin.

Kirjassa suomalaisnaisen seuraksi sattuu jo keski-ikäinen mies, jollaista myös alkuun elokuvaan roolituksessa haettiin.

Koska käsikirjoituksessa henkilön kuvaus on kirjoitettu ikään kuin Seidin hahmon silmin ensikohtaamisesta, ja kirjassa myös tällä tavoin esitelty, etsimme sen kaltaista henkilöä. Ikinä se ei tuntunut oikein sopivalta. Uskoin alkuasetelmaan, mutten oikein nähnyt loppua mahdollisena.

Vain yksi näyttelijä vaikutti sopivalta, mutta osoittautui lopulta liian kalliiksi tuotantoon – ja hyvä niin.

Sitten näin yhden elokuvan, jossa Yuriy Borisov näytteli ja teki vaikutuksen, joten halusin tavata hänet. Tämä oli yksi isoimpia ratkaisuja. Kun Yuriy tuli koekuvaukseen, niin vaikka hän oli hyvin eri henkilö kuin mitä meillä luki käsikirjoituksessa, niin samalla koin, että hän oli juuri se henkilö, jota me haemme. Käsikirjoitus on vain sanoja peräkkäin, niitä on helppo muuttaa.

Jälkikäteen Kuosmanen kiinnitti huomiota siihen, miten Vadimin kuvaus käsikirjoituksessa perustui nimenomaan ensivaikutelmaan. Elokuvan alussa molemmilla henkilöillä on vahvat roolit, joiden taakse he piiloutuvat, ja rooleista luopuminen on osa heidän matkaansa.

Kirjan suhteen tulevat muutokset olivat alkuun pääasiassa asioita, joita jätetään pois. Roolituksessa ensin Seidi muuttui vanhemmaksi, venäläisen miehen näyttelijä nuoremmaksi. Kuvauspaikkoja etsiessä myös reitti muuttui. Ne olivat tavallaan aika käytännönläheisiä, mutta siinä vaiheessa oli jo itselle tiedossa mitä haetaan, ainakin tunteen tasolla. Silloin pystyy luottamaan siihen tunteeseen, että tämä tuntuu oikealta.

Junan tuntu

Kuosmaselle oli tärkeää, että elokuvassa tuntuu todella siltä, että junassa kuljetaan hahmojen kanssa. Suunnitteluvaiheessa hän katseli erilaisia junaelokuvia tutkiakseen, milloin siinä oli onnistuttu ja milloin ei.

Varsinaisia elokuvallisia esikuvia Hytti nro 6:lla ei kuitenkaan ollut. Sen sijaan Kuosmanen kuvaa elokuvan taustalla olevan ”kaikuja” muutamasta elokuvasta: Lost in Translation (2003), Sukellusvene U-96 (Das Boot, 1981), Invisible Life of Euridice Gusmao (2019) sekä Hiroshima mon amour (1959).

Käytännössä matkanteon tuntua saavutettiin kuvaamalla elokuva liikkuvassa junassa.

Se, kuinka vaikeaa junat oli vuokrata ja tehdä aikataulu meille sopivaksi, oli ehkä yllättävänkin haasteellista. Se oli aika lailla kysymysmerkki loppuun asti, että pystymmekö tekemään sen näin. Junassa kuvaaminen oli myös hitaampaa kuin olin ajatellut.

Tila toi mukanaan myös rajoitteita, jotka muuttivat Kuosmasen ohjaustyötä. Yksinkertaisesti ahtaasta tilasta johtuen hän ei voinut olla kameran vierellä, kuten on tottunut, vaan seurasi junakohtauksia monitorin kautta.

Siinä on selkeä ero, kun on kameran vieressä ja katsoo ihmistä ja elävää tilannetta – toki rakennettua, mutta näet ja aistit sen tilanteen – kun katsot monitoria, näet vain kuvapinnan ja ihmisestäkin vain osan. Se on se hetki, kun puhutaan, onko näyttelijät ihmisiä vai objekteja: jos katsoo vain monitoria ja ohjaa sen kuvapintaa, niin silloin alkaa kyllä ohjaamaan objekteja. Sitä alkaa sekä puuttumaan sellaisiin tiettyihin asetelmiin, käännä päätä hieman tuonne päin tai muuhun. On myös vaikea nähdä monitorista, jos jokin ei ihan suju – et tiedä, mikä siinä on ongelma.

Juna tapahtumapaikkana tuo tarinaan uusia tasoja.

Juna on ihmeellinen tila, se on julkinen tila ja kuitenkin enemmän paikka siinä mielessä kuin bussi tai lentokone ovat kulkuvälineitä. Siellä on mahdollisuus vähän liikkua, mutta se on kuitenkin hyvin rajattua. Junaan liittyy myös sellainen oivallus, jonka tein siitä päähenkilöstä: matkustin käsikirjoitussession jälkeen pitkän päivän junalla ja tajusin, että kun junasta katsoo maisemaa, siinä on tuntuma, joka sopii päähenkilöön. Kun näet asioiden saapuvan kaukaa, näet ne selkeästi ja odotat niitä, mutta kun yrität ottaa kuvan siitä ja tarttua siihen hetkeen sen ollessa kohdalla, se on vain pelkkää sotkua. Sitten kun näky on mennyt jo ohi, alat taas nähdä sen tarkemmin ja alat kaivata sitä.

Matka menestykseen

Hytti nro 6 sai ensi-iltansa Cannesissa ja on kerännyt näkyvästi huomiota kansainvälisesti. Kuosmanen kertoo, ettei osannut odottaa näin laajaa menestystä.

Tietysti toivoin, että elokuva saisi näkyvän ensi-illan ja löytäisi yleisönsä. Minulla ei ole mitään intressiä olla marginaalielokuvantekijä, koska minun mielestäni elokuva tarvitsee yleisönsä. Vaikka en laskelmoi sen varaan, että mikä menisi läpi, niin samalla toivon, että ne ajatukset ja tunteet mitä elokuvassa käsittelee, olisivat mahdollisimman laajasti jaettavissa. Elokuvan tekemisessä on aina jossain määrin sellainen kysymys, että näettekö te tämän saman tai tiedättekö tämän tunteen?

Hetki haastattelun jälkeen Kuosmanen saa tiedon, että Hytti nro 6 on valittu Suomen Oscar-ehdokkaaksi. Se ei ole Cannes-voiton jälkeen mikään yllätys, mutta levityssopimus Sonyn kanssa antaa toivoa siitä, että Hytti nro 6:n matka saattaisi viedä Hollywoodiin maaliskuussa.

Lue myös