Mikä Olli Mäkeä hymyilyttää?

Hymyilevä mies voitti keväällä Cannesin elokuvajuhlilla Un Certain Regard -kilpasarjan. Saavutus on suomalaiselle elokuvalle ensimmäinen ja pisti pöhinän elokuvan ympärillä nopeasti käyntiin. Suomen teattereihin elokuva saapuu nyt syksyn alkaessa.

Elokuva kertoo suomalaisesta nyrkkeilijästä Olli Mäestä, joka pääsi 1960-luvun alussa ensimmäisenä suomalaisena ottelemaan ammattinyrkkeilyn maailmanmestaruudesta. Tarina kuvaa erilaisten arvomaailmojen yhteentörmäystä. Mäki ei tunne oloaan mukavaksi parrasvaloissa, ei nauti haastattelujen antamisesta ja haluaisi keskittyä pelkästään nyrkkeilyyn. Huumoria revitään haastattelutilanteiden ja markkinointitempausten perimmäisestä luonnottomuudesta. Yhtäkkiä haastattelun aloittaminen tuntuu vaikealta. Myös Kuosmanen tiedostaa, että elokuvan saama mediahuomio ja sen sisältö ovat huvittavasti ristiriidassa.

Juho KuosmanenValmiin elokuvan kanssa haastattelut ovat paljon helpompia, koska voin puhua jostain konkreettisesta. Olimme jo saaneet Taulukauppiaiden (2010) opiskelijasarjan voiton kautta vapaalipun Cannesin kilpasarjaan ja tiesimme, että elokuvamme tullaan näyttämään jossain siellä. Silloin, kun mikään ei ollut varmaa, piti antaa haastatteluja ja näytellä ikään kuin tietäisi tasan tarkkaan, mitä on tekemässä. Totta kai meillä oli selkeä pyrkimys johonkin, mutta ne haastattelut olivat silti niin paljon hankalampia, huvittavia ja keinotekoisia: ”Me tulemme tekemään jotain.” Piti esittää varmaa vaikka on täynnä pelkoa.

Yksityinen kohtaa julkisen

Kuosmasen mukaan Hymyilevä mies käsittelee pohjimmiltaan ristiriitaa julkisen kuvan ja tunteiden välillä. Vasemmistolainen Mäki ei nauti kameroille esiintymisestä tai toimittajille rehentelystä, mutta hänen managerinsa Elis Ask suorastaan elää siitä. Perehtyminen suomalaiseen urheiluhistoriaan käy selväksi, kun Kuosmanen alkaa kertoa elokuvansa todellisista päähenkilöistä.

Juho KuosmanenOlli oli ehdottomasti amatöörinyrkkeilijä, kun taas Elis Ask oli tehnyt ammattilaisuran Amerikassa ja päässyt sikäläisiin piireihin. Amerikka oli kultamaa, ja sponsoritoiminta ja raha viehättivät Askia suunnattomasti. Hän halusi tuoda sen kaiken Suomeen ja perusti 1950-luvulla Suomeen ammattilaistallin, Askin tallin, Kuosmanen kertoo.

Tallin nyrkkeilijät olivat tietenkin taustaltaan amatöörinyrkkeilijöitä, joista monet olivat työväentaustaisia. Se aikakausi oli paljon nykyistä ideologisempi ja sillä, tekeekö sitä rahasta, oli paljon merkitystä. Kilpaileminen rahasta oli työväentaustaisille nyrkkeilijöille valtava moraalinen hyppy – urheilun piti olla puhdasta.

Toisin kuin Ask, Olli Mäki ei ihaillut lainkaan Amerikkaa tai sikäläistä showbisnestä. Vaikka Mäki ja Ask olivat hyviä ystävyksiä, heidän maailmankatsomuksensa erosivat toisistaan radikaalisti.

Hymyilevä miesMielestäni toimme elokuvassa onnistuneesti esille, ettei kyse ole oikeastaan hyvästä ja pahasta vaan kahdesta ihmisestä, joilla on erilainen maailmankuva. He pyrkivät tekemään töitä sen eteen, että tästä päivästä tulee nyrkkeilijän elämän paras päivä, mutta sen päivän sisällöstä heillä oli täysin erilainen käsitys.

Mitä on onni?

Elokuvan englanninkielinen nimi on The Happiest Day in the Life of Olli Mäki, joka myös korostaa elokuvan sanomaa.

Se tuli Ollin suusta, kun hän jutteli joidenkin vanhempien miesten kanssa. ”Tämä on varmaan järkyttävintä, mitä urallasi tuli vastaan. Täys stadioni ja nöyryyttävä tappio”, johon Olli vastasi: ”Päinvastoin, se oli elämäni onnellisin päivä.” Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun tapasin Ollin. Kuuntelin tätä sivusta ja se jäi päähän soimaan. Hän kieltäytyi olemasta häviäjä ja samalla määritteli, mikä on hänen elämänsä onnellisin päivä. Selkein vastaus siihen on varmasti se, että hän osti samana päivänä kihlat naisystävänsä kanssa, mutta niinkään ei tehdä, jos olet sataprosenttisen varma, että voit voittaa ottelun. On pahin mahdollinen asia laittaa pää rakkausasioihin, kun pitäisi keskittyä voittoon.

Kuosmanen ei kuitenkaan usko, että Olli Mäen elämä olisi ollut parempi, jos hän olisi voittanut.

Juho KuosmanenJos Olli olisi voittanut ottelun, se olisi vienyt hänet Amerikkaan syvemmälle tähän maailmaan. Se olisi voinut kolhia häntä paljon pahemmin kuin nuo ottelut. Nyrkkeilyyn Olli oli tottunut, mutta ei siihen ammattinyrkkeilyn showmaailmaan. Hän koki sen todella ahdistavaksi ja vieraaksi.

Lopuksi Kuosmanen alkaa myös pohtia elokuvan teemojen universaaliutta.

Prosessi oli pitkä ja tässä tapahtui monenlaista. Käsittelimme julkisuuden varjopuolia ja tyhjyyttä menestyksen takana. Siinä samalla ehti syntyä ja kuolla Malik Bendjelloul, Searching for Sugar Manin ohjaaja. Hän ohjasi ensimmäisen pitkän dokkarinsa, löi läpi ja voitti kaiken mahdollisen. Sitten hän tappoi itsensä. Juttelimme tästä ja J-P Passi totesi, että ehkä hän näki, mitä menestys on, eikä pitänyt näkemästään. Meidän elokuvamme ei ole niin synkkä, mutta mielestäni Ollin esimerkillisyys hahmona oli se, että hän tiedosti nämä vaarat, Kuosmanen kertoo.



Lue myös