Ei puisevan realistista historiaa

Heikki Kujanpää on ohjannut Mikko Reitalan kanssa käsikirjoittamansa elokuvan Suomen hauskin mies, joka on mustan huumorin sävyttämä draama elämänhalusta ja naurun voimasta – ja ihmisen hirveydestä.

Tarinan vastakkaisuudet kiinnostivat minua: kaikkein kauhistuttavin ja koskettavin, ilo ja julmuus, Heikki Kujanpää sanoo.

Suomen sisällissodan aikaan sijoittuva tarina juontaa juurensa todellisista tapahtumista.

Suomen hauskin miesLuin eräästä väitöskirjasta anekdootin, jonka mukaan ”Kuolemansaareksi” kutsutulla Ison Mjölön vankileirillä elokuussa 1918 ryhmä työväenteatterilaisia harjoitteli huvinäytelmää Suomen tulevan kuninkaan ”kunniaksi.”

Mietin, miten oli mahdollista, että niissä olosuhteissa kuolemaantuomitut vangit pystyivät ylipäätään harjoittelemaan? Leirillä nähtiin nälkää, sota oli hävitty ja toivo mennyt. Silti vangit saivat jostain voimaa esiintyä ja naurattaa toisiaan. Pilkkanäytelmää tehtiin hengen uhalla. Lisäksi tekijöitä odotti tuomion täytäntöönpano.

Luettuani lisää sain selville, että vankien tekemä näytelmä oli viihdyttävä myös joidenkin valkoisten vartijoiden mielestä ja he alkoivat suojella hanketta.

Balanssi koskettavuuden ja huumorin välillä

Suomen hauskin mies on ollut Kujanpäälle pitkä projekti.

Suomen hauskin miesKäsikirjoitus ei syntynyt helposti. Tarkoitukseni oli tehdä elokuva huumorin rajat särkevästä voimasta, että ilman narriutta ei ole sivistystäkään. Aihe tuntui henkilökohtaiselta ja myös ajankohtaiselta, ainakin sillä hetkellä, kun tarinaa kirjoittaessani pariisilaisen satiirilehden toimittajia räjäytettiin hengiltä.

Kujanpää aloitti komediallisilla versioilla, mutta mitä enemmän hän kirjoitti, sitä selkeämmin teksti muuttui draamaksi. Haaste oli löytää balanssi koskettavuuden ja huumorin välillä. Niiden seitsemän vuoden kuluessa, jolloin elokuvan käsikirjoitusta työstettiin, myös Pekko Pesonen ja Sami Parkkinen kirjoittivat versionsa. Niistä ei tosin jäänyt paria repliikkiä lukuun ottamatta paljoakaan valmiiseen käsikirjoitukseen. Sen Kujanpää kirjoitti Mikko Reitalan kanssa.

Mikko näki mihin olin pyrkimässä. Hänkin koki aiheen henkilökohtaiseksi ja auttoi työstämään käsikirjoituksen valmiiksi. Olemme kirjoittaneet Mikon kanssa muutakin, joten yhteistyölle oli hyvä pohja.

He kirjoittivat siitä myös näytelmän Helsingin kaupunginteatterille. Se on mennyt hyvin, ja on jatkuvasti loppuunmyyty. Näytelmä eroaa elokuvasta tarinaltaan ja tunnelmaltaan.

Huumori kumpuaa tuskasta

Elokuvassa Martti Suosalo on Toivo Parikka, Suomen hauskin mies. Hän johtaa kuolemaan tuomittujen vankien teatterijoukkoa.

Suomen hauskin miesOlin yhteydessä Suosaloon jo elokuvahankkeen alussa ja hän innostui käsikirjoituksen varhaisesta versiosta. Parikan roolin saattoi kirjoittaa juuri häntä varten.

Muihin rooleihin valittiin niihin parhaiten sopivat näyttelijät.

Elokuvassa on groteskeja tilanteita, jotka saattavat ihmiset huvittavaan valoon. Eristetyllä vankilasaarella kaikki on suhteellista. Vahvat arvot ja itsestäänselvyydet joutuvat naurunalaisiksi. Draaman keskellä huumori kumpuaa siitä mistä suurin tuska: epäoikeudenmukaisuudesta ja kuolemanpelosta.

Haalistunut maailma

Usein sanotaan, että kuvauksissa on taianomainen tunnelma. Kujanpään mukaan juuri sellaista oli Kotkassa viime kesänä.

Mukana oli satoja ihmisiä, kaikki keskittyneenä toteuttamaan samaa päämäärää. Näin, että ammattilaiset ympärilläni kokivat kuvausjakson ja elokuvan teon erityisen merkityksellisenä. Kuvauspäiviä oli 26.

Suomen hauskin miesHuumorin ja vankileiriympäristön yhdistäminen oli yllättävä haaste elokuvan visuaalisessa toteutuksessa. Elokuvan kieli löytyi vastakohta-ajattelusta. Lavastuksen lähtökohta ei ollut aikakauden valokuvissa, vaan mielikuvissa ja kohtausten tunnelmissa. Loimme kuvaaja Heikki Färmin ja lavastaja Kaisa Mäkisen kanssa alitajuisesti vaikuttavan haalistuneen maailman, johon vähän kerrassaan värit palautuvat. Äänisuunnittelun lähtökohta oli samansuuntainen; sen dramaturgia rakennettiin ihmisten ja joukkojen äänillä.

Naurun voima

Heikki Kujanpää ei pidä termistä ”sanoma” elokuvanteossa. Elokuva rakastaa katsojiaan vain puhtaasti elokuvan keinoilla. Hänen ensisijainen tehtävänsä elokuvantekijänä on herättää tunteita, viedä katsojat matkalle tai kirkastaa asioita. Tässä elokuvaprojektissa Kujanpäälle oli merkityksellistä naurun voima purkaa rakennettuja rajoja ihmisten väliltä. Ahdistavissakin olosuhteissa mikä tahansa yhteisö voi selvitä, jos se osaa käsitellä asioitaan huumorin keinoin.

Pressinäytöksissä on ollut enemmän porukkaa kuin normaalisti. Saleista on poistunut hymyileviä ihmisiä, jotka kertovat olevansa vaikuttuneita. Vaikka yleensä noihin näytöksiin mennään tunnesuojaus päällä ja yskähdellään pimeässä. Harvoin käy myöskään niin, että toimittajat nauravat ääneen. Nyt sellaista tapahtui.

Huimaavin palaute tuli ruotsalaisen yhteistuotantoyhtiön CEO:lta. Kokenut elokuvantekijä näki elokuvan loppumiksauksen ja kertoi, ettei ole aikoihin kokenut yhtä vahvaa elokuvan magiaa kuin tässä.

Odotan yleisön palautetta. On kiinnostavaa, kuinka elokuva otetaan vastaan.

Eri tavalla

Sisällissotaa ja vankileirin tragedioita on tärkeä käsitellä, mutta aikakauden kuvaamisessa on omat vaaransa.

Suomen hauskin miesHalusin välttää puisevan realistista historiankerrontaa eli pelkkää representaatiota tapahtumista. Yritin lähestyä vuotta 1918 eri tavalla kuin aiemmissa aikakauden kuvauksissa.

Tärkeämpää kuin mitä Kujanpää itse ajattelee vuoden 1918 tapahtumista, oli tehdä mukaansatempaava tarina. Tarina, joka periaatteessa voisi tapahtua missä tahansa missä on vangittuja ja alistettuja tai niitä, jotka uskaltavat narriudellaan kyseenalaistaa vallanpitäjät.

Suomen hauskin mies osallistuu viimeisenä mustana hevosena Suomen satavuotisjuhlaan. Se ei pyri pönkittämään nationalistista itsetuntoamme. Päinvastoin. Elokuva kertoo, että itsenäinen Suomi syntyi pihtisynnytyksellä ja oikeastaan vasta sitten, kun oli pakko kohdata kaikki se häpeä, kauna ja syyllisyys, jota ihmiset olivat sodan jälkeen kantaneet sisällään. Kun Saksan häviön myötä myös infantiili kuningashanke kaatui, suomalaisten oli pakko alkaa tulla toimeen ihan vain keskenään.

Suomessa tehtiin sisällissodan loppuvaiheessa valinta saksalaisen kuninkaan ja tasavallan välillä – syntyi itsenäinen Suomi. Silloin suomalaiset, kuten elokuvassa vangit ja vartijat, löysivät yhtenäisyyttä kulttuurin kautta, mielipide-eroista huolimatta.



Lue myös