Rakkautta pohjoismaalaisittain

Kaksi tarinaa rakkaudesta on suomalaisen naisen ja norjalaisen miehen rakkaustarina. Pamela Tola esittää tanssija-koreografi Kaisaa, joka tapaa Istanbulissa salaperäisen Jacobin (Espen Klouman-Høiner). Eirik Svenssonin esikoisohjaus kertoo rakastumisen kohtalonomaisuudesta, mutta myös parisuhteeseen liittyvistä odotuksista, pettymyksistä ja epäreiluistakin vertailuasetelmista.

Lähes koko ikänsä Norjassa asuneen Eirik Svenssonin äiti on suomalainen ja isä norjalainen. Svensson oppi puhumaan sujuvasti suomea ollessaan opiskelijavaihdossa Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa (nykyinen Metropolia) 2000-luvun puolivälissä. Tuolloin hän myös tutustui käsikirjoittaja Jyrki Väisäseen ja Pamela Tolaan.

Kaksi tarinaa rakkaudestaJyrki oli samalla luokalla kanssani. Aloimme kirjoittaa yhdessä lyhytelokuvan käsistä. Yksi elokuvan päähenkilöistä oli naispuolinen siivooja. En tuntenut yhtään suomalaista näyttelijää. Joku sitten ehdotti Pamela Tolaa ja antoi hänen numeronsa. Soitin Pamelalle ja kysyin, oliko hän näyttelijä. Sillä tavalla me tutustuimme.

Svenssonin ja Väisäsen yhdessä ohjaama Pieniä iloja valmistui 2006. Svensson jatkoi opintojaan Norjan elokuvakoulussa Lillehammerissa, mutta piti yhteyttä Tolaan ja Väisäseen.

Kolme vuotta sitten kesällä Pamela tuli käymään Norjassa, ja aloimme suunnitella hänen ja Espenin kanssa Kaksi tarinaa rakkaudesta -elokuvan käsikirjoitusta. Jyrki asui tuolloin Berliinissä, mutta osallistui ideointiin sieltä käsin. Lähettelimme kohtausluonnoksia toisillemme sähköpostitse.

Hanke sai vauhtia, kun Svensson tutustui tuottaja Rimbo Salomaahan Nordic Talents -tapahtumassa, jossa pohjoismaiset ohjaajaopiskelijat esittelevät lopputöitään ja pitchaavat ensimmäisen pitkän elokuvansa. Kinotar Oy:tä yhdessä Lasse Saarisen kanssa luotsaava Salomaa innostui Svenssonin ideasta, ja vähitellen suomalais-norjalaisen yhteistuotannon rahoitus varmistui.

"Teksti ei saa olla vankila näyttelijälle"

Elokuvan lavastaja, kuvaaja ja leikkaaja ovat norjalaisia, säveltäjä ja äänisuunnittelija suomalaisia. Myös näyttelijät tulevat tasapuolisesti molemmista maista: miehet Norjasta, naiset Suomesta.

Pamela ja Espen olivat mukana alusta asti, mutta sivuosien esittäjät varmistuivat vasta paljon myöhemmin. Tiesin Laura Birnin ja Pihla Viitalan Pamelan kautta, ja ajattelin, että jos saisin valita rooleihin ihan kenet tahansa, ottaisin heidät.

Toive oli niin harras, että Birnin ja Viitalan roolihahmojen nimet olivat käsikirjoituksessa Laura ja Pihla melkein loppumetreille saakka. Viitala saatiin elokuvaan lopulta onnekkaan sattuman kautta.

Kaksi tarinaa rakkaudestaOlin Jyrkin luona Berliinissä, kun säveltäjämme Verneri Pohjola tuli käymään siellä. Olimme juuri samana päivänä puhuneet Jyrkin kanssa siitä, kuinka hienoa olisi saada Pihla elokuvaan. Kuinka ollakaan, Pihlakin oli juuri silloin Berliinissä, ja tapasin hänet sitten Vernerin kautta.

Jacobin ja Andreaksen kaksoisroolin näyttelevä Espen Klouman-Høiner on niin ikään tunnettu näyttelijä Norjassa.

Espen oli jo elokuvatähti, kun hän päätti mennä teatterikorkeakouluun. Alun perin hän oli opiskellut käsikirjoittajaksi. Opiskelimme samaan aikaan, minä ohjaamista ja Espen näyttelemistä.

Kaksi tarinaa rakkaudesta on näyttelijöiden elokuva. He ovat saaneet vaikuttaa käsikirjoitukseen ja muokata sitä myös kuvausten aikana. Suuri osa dialogista on improvisoitua.

Luontevuutta etsittiin kuvauksissa, ja sitä haettiin jo käsikirjoitusvaiheessa. Teksti ei saa olla vankila näyttelijälle. Ei ole pakko sanoa juuri niin kuin käsikirjoituksessa lukee, jos se ei tunnu luontevalta. Tunnelma on tärkeämpi.

Molemmilla mailla omat vahvuutensa

Varsinaisia esikuvia Eirik Svensson ei osaa nimetä sen enempää suomalaisten kuin norjalaistenkaan elokuvantekijöiden joukosta, mutta muutamia nykyohjaajia hän kertoo ihailevansa.

Jukka-Pekka Valkeapään Muukalaisesta (2009) tykkäsin hirveästi. Myös Maarit Lallin Kohta 18 (2012) on mahtava, siinä on joitakin tosi hienoja kohtauksia. Norjalaisohjaajista kiinnostavin on Bent Hamer (O’Horten), jonka elokuvat ovat tyyliteltyjä mutta inhimillisiä. Myös Joachim Trier (Oslo, August 31st) on todella arvostettu etenkin elokuvantekijöiden keskuudessa.

Suomessa suosituin norjalaiselokuva vuosiin on ollut Morten Tyldumin hillitön toimintakomedia Headhunters (2011). Svenssonin mielestä se on hyvin tehty, mutta ei mitenkään erityisen norjalainen.

Eirik SvenssonIsot blockbuster-leffat näyttävät melko samanlaisilta kaikkialla. Joka maalla on myös omat vastineensa suosituimmille lajityypeille: teillä Suomessa on Vares, meillä Norjassa Varg Veum. Taiteellisemmat, valtavirrasta poikkeavat elokuvat ovat sen sijaan erilaisia eri maissa ja siksi myös kiinnostavampia.

Eirik Svenssonin seuraava ohjaustyö tulee olemaan norjalainen nuortenelokuva, mutta hän toivoo pääsevänsä jatkamaan suomalais-norjalaista yhteistyötä joskus tulevaisuudessa. Svenssonin mukaan elokuvia tehdään melko samalla tavalla molemmissa maissa, mutta erojakin on.

Suomessa on enemmän ihmisiä, jotka ottavat elokuvan tekemisen vakavasti. Sisällöistä puhutaan enemmän ja älyllisemmin. Toisaalta Norjassa alettiin tehdä elokuvia tuoreella, katsojia puhuttelevalla tavalla jo kymmenisen vuotta sitten, minkä vuoksi kotimaisen elokuvan katsojamäärät alkoivat nousta Norjassa aikaisemmin kuin täällä.



Lue myös