Vaikeinta on sovitus

Anteeksiantamaton kertoo Haagissa Bosnian sodan rikoksista tuomitun ja Suomessa asuvan Esad ”Zenga” Landzon tarinan. Voiko sotarikollinen saada anteeksiannon ja löytää sovituksen, jos hänet on tuomittu rikoksista ihmisyyttä vastaan? Esad Landzo ei ole löytänyt vastausta vuosien etsinnänkään jälkeen. Lars Feldballe-Petersenin ohjaama ja Ari Matikaisen tuottama elokuva Anteeksiantamaton kertoo Esadin viimeisestä yrityksestä saada vastaus.

Lars Feldballe-Petersen otti Ari Matikaiseen yhteyttä neljä vuotta sitten. Hän etsi tuottajaa elokuvaidealleen Bosnian sodasta tuomitusta sotarikollisesta, joka oli suorittanut tuomionsa loppuun Suomessa. Matikainen oli hieman hämmentynyt siitä, että Bosnian sodasta tuomittu sotarikollinen istuu suomalaisessa vankilassa. Mikä tämä elokuvaidea on, Matikainen kysyi.

AnteeksiantamatonMinä en vielä silloin tiennyt, että Haagissa tuomitut sotarikolliset sijoitetaan vankiloihin ympäri maailmaa sopimusten mukaan kuka mihinkin. On mielenkiintoista, mihin heidät laitetaan istumaan tuomioitaan. On aikamoinen ero, onko turkkilaisessa vai suomalaisessa vankilassa. Heidät sijoitetaan kiintiöiden mukaan. He eivät voi itse valita paikkaa, Ari Matikainen kertoo.

Feldballe-Petersen oli tutustunut Matikaisen töihin ja ajatellut, että Matikaista ei hirvitä lähteä tekemään elokuvaa.

Yleisesti ajatellaan, että dokumentin päähenkilö on ikään kuin ansainnut elokuvansa, sankaritarinan, kertomuksen selviämisestään. Halusimme, että tämä elokuva on ristiriitainen – miten pahantekijästä tekee elokuvan ilman, että hänestä tehdään väärinymmärretty nuori tai uhri. Hänhän kantoi vastuun teoistaan ja kärsi tuomionsa.

Feldballe-Petersen näytti vuosien aikana kuvaamaansa materiaalia Matikaiselle. Hän oli Haagin oikeudenkäyntien jälkeen lähettänyt sähköpostia monelle sotarikoksista tuomitulle. Esad Landzo oli ainoa, joka vastasi. Landzo sanoi, että hän teki väärin ja on syyllinen tekoihinsa. Muut tuomitut vastasivat vain, että he olivat sotilaita ja tekivät mitä pitikin, mitään keskustelunaihetta ei ole.

Voiko sotarikosta sovittaa?

Esad Landzo värvättiin 19-vuotiaana vanginvartijaksi Celebicin vankileirille Bosniaan vuonna 1992. Hän sai tekemistä toimettomaan elämäänsä ja paljon valtaa, jota tukivat vihapuheet ja muiden kannustus. Esad tuomittiin sotarikoksista Haagissa ja hän vietti vuosia suomalaisessa vankilassa. Hänen oma maansa, kansansa ja perheensä oli tuominnut hänet. Esad kuvitteli, että tuomion suorittaminen, asunto Helsingin esikaupunkialueella sekä töissä käyminen auttaisivat hänet kiinni takaisin elämään.

AnteeksiantamatonAloimme tehdä elokuvaa ajatuksella, että voiko sotarikosta koskaan sovittaa. Pääseekö siitä takaisin tavalliseen elämään? Esad oli kärsinyt tuomionsa, ja pahin aika hänelle on ollut tuomion jälkeinen aika.

Esad toivoi, että hän pystyisi hyväksymään menneisyytensä. Hän vietti monta vuotta uskoen ja toivoen, mutta ei löytänyt kaipaamaansa rauhaa. Hänen tiensä johti umpikujaan. Jäljellä oli enää yksi vaihtoehto – palata takaisin rikospaikalle. Hän päätti etsiä anteeksiantoa niiltä, jotka hän petti ja joiden omaisia hän murhasi, mutta ennen kaikkea hänen oli etsittävä anteeksiantoa itseltään.

Anteeksiantamaton herättää kysymään, pitäisikö Esad Landzon kaltaisille rikollisille antaa anteeksi ja olemmeko me siihen valmiita?

Ohjaajan Lars Feldballe-Petersen muotoilee asian näin:

With this film, I have the opportunity to explore what happens when the person who crosses the line tries to return to society, into the community, normality. Not only do I follow this process from within the depths of a tormented mind, but a follow through until the other side where it is clear that the punishment, the mental work, and all good deeds in the word seem wasted because he still has not had the opportunity to give something back. Travelling back to meet the victims and those left behind, I finally approach an answer to the question of whether it is possible to lift the curse that war calls upon the executioners as well as the victims. Esad believes it; and with this film, I hope to prove him right.

Vaikea aihe

Anteeksiantamaton on avannut Matikaisen silmät monella tavalla.

Tämä on ollut hyvin opettavaista. Aiempien töiden vuoksi minulla oli maaperä tähän elokuvaan. Jossain vaiheessa kuitenkin tuntui, että eikö maailmassa ole muuta kuin sotaa ja sen henkisiä vaikutuksia. Puhuimme paljon ja kävimme tätä prosessia läpi, joten en ole menettänyt toivoani ihmiskuntaa kohtaan, Matikainen toteaa.

Kukaan ei ole sanonut, että tämä ei ole tärkeä aihe – avata pahantekijän maailmaa ja sielunmaisemaa, syitä, miten ihmisestä tulee pahantekijä. Mutta tämä koetaan myös vaikeaksi monessa maassa. Elokuvan kansainvälinen levitysyhtiö on hämmästynyt siitä, kun jotkut ihmisoikeusfestivaalit jakavat elokuvan aiheen keskittyen uhrien tarinoihin. En silti väheksy uhrien kokemuksia millään tavalla.

Saksassa elokuvan tekijöille sanottiin suoraan, että omaa likapyykkiä on ihan tarpeeksi, sitä ei haluta lisää eikä elokuvaa halua kukaan nähdä.

Vastasin, että olisiko helpompaa käsitellä Jugoslavian tapahtumien kautta omaa sotasyyllisyyttä, että asioissa päästään eteenpäin. Tämän tuotannon aikana olen ollut sitä mieltä, että meidän pitää pystyä katsomaan pahaa silmiin. Avata sitä, mikä tekee ihmisestä pahan, ja mikä siihen on johtanut.

Vuosikymmenestä toiseen syntyy nuorten miesten joukko, joka omaksuu tietyn ajatuksen tai ideologian ja tekee lyhyessä ajassa hirmutekoja, jotka tuhoavat myös heidän elämänsä. Siitä kaikki konfliktit aina alkavat – jakaudutaan kahtia: ”nuo ovat pahoja ja me hyviä, eikä meidän tarvitse keskustella noiden kanssa, koska ne on niitä ja me ollaan meitä.” Sitten roihahtaa. Suomessa roihahti samalla tavalla 1918. Nyt sadan vuoden jälkeen alamme vihdoin puhua sovituksesta, vuoden 1918 tapahtumista. Suomikin tarvitsee paljon sovitustyötä.

Hirmutekojen tapahtumapaikalla

Kuvaukset Bosniassa olivat hyvin erikoiset. Oli tärkeää ymmärtää maan kulttuuri ja miten kaikki toimii.

Kesti puolitoista vuotta ennen kuin löysimme uhreja ja heidän omaisiaan, jotka suostuivat elokuvaan. Melkein kaikki olivat sitä mieltä, että on järjetöntä tehdä tätä elokuvaa – varsinkin Esadista, ja tuoda hänet maahan. Meille sanottiin, että kukaan ei voi taata turvallisuuttamme jos tulemme Bosniaan.

AnteeksiantamatonLöysimme Bosniasta organisaation, joka toimii sovittelun ajatuksella. Se hoitaa sodan jälkeisiä traumoja. He ymmärsivät elokuvaamme ja alkoivat luottaa meihin. Syksyllä 2015 menimme Bosniaan kuvaamaan. Kuvasimme uhreja ja omaisia hirmutekojen tapahtumapaikalla, entisellä vankileirillä. Sotilaita ja poliiseja oli turvanamme, ja niinhän sen siellä piti ollakin. Kaikki sujui hyvin.

Sodan ja historian raadollisuus

Matilaisen mielessä on ollut sodan raadollisuus. Siinä ei ole koskaan voittajia. Kaikki tekevät toisilleen pahaa. Sota sattuu kaikkiin eikä siinä ole mitään järkeä. Vaikka olemme fiksuja, silti sodimme. Jostain syntyy aina se uusi sukupolvi, joka on unohtanut historian opetukset.

Entä Bosnian sodan seuraava sukupolvi?

Kun Anteeksiantamaton esitettiin Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla Helsingissä, esityksen jälkeen puheenvuoroa pyysi Bosniasta kotoisin oleva nuori nainen. Hän kysyi, mistä olimme saaneet historiatiedot, että bosnialaiset ovat muka kiduttaneet serbejä jollain leirillä. Hän oli todella hämmästynyt näkemästään. Hänelle ei ole koskaan kerrottu, että sitä on ollut Bosniassa.

Matikaisen mukaan historiaa kerrotaan siinä määrin kuin se on ”tarpeellista” ja miten se maan vallitsevaa tilannetta hyödyttää. Historia on myös poliittinen työkalu. Sitä on kaikkialla, myös meillä.

Olemassaolon ydin

Anteeksiantamattoman yksi viesti on, että puheyhteyttä ei pitäisi koskaan menettää.

Emme halunneet tehdä julistuksellista elokuvaa vaan annamme katsojien pohtia itse. Olisinko valmis antamaan anteeksi noin suuren mittakaavan asian? Se saa miettimään anteeksiantoa myös arjessa, jokaisena päivänä. Ja sitä, kuinka pienestä paha saa aina alkunsa.

Ari Matikainen kokee, että muuttuvassa maailmantilanteessa anteeksiannon kysymys on koko olemassaolomme ytimessä.

AnteeksiantamatonEurooppaan saapuu ihmisiä traumoineen maailman eri kriisipesäkkeistä, mutta kuinka valmiita olemme heitä ongelmineen kohtaamaan ja löytämään oikeat tavat auttaa heitä eteenpäin? En väitä, että kaiken voi saada, tai edes pitää saada anteeksi, mutta toivon, että tämän tapaisilla projekteilla pystymme rakentamaan siltaa uhrien ja rikoksentekijöiden välille – kysymään edes nämä kysymykset ääneen – muuten pahan kierre ei katkea koskaan.

Matikainen toivoo, että elokuva herättää keskustelua. Siinä on monta tarttumapintaa.

Elokuva on ollut myös Esad Landzolle suuri matka ja henkinen ponnistus.

Hän pystyi luottamaan ihmisiin. Matka Bosniaan oli hänelle tärkeä. Hän on yrittänyt tehdä kaikkensa.

Esad haluaa puhua kokemuksistaan esimerkiksi nuorille rikoksentekijöille. Hän työskentelee tällä hetkellä siivoojana. Esad on elämän syrjässä kiinni.

Dokumenttielokuvan vaikuttavuustyöhankkeessa

Anteeksiantamaton on mukana AVEK:n, SES:n ja Kirkon mediasäätiön dokumenttielokuvan vaikuttavuustyöhankkeessa, jonka tavoitteena on kehittää dokumenttielokuvien yhteiskunnallista vaikuttavuustyötä, luoda eri toimijoiden välille verkostoja ja edistää yhteiskunnallista keskustelua dokumenttielokuvista, niiden aiheista ja teemoista. Elokuvan kampanjan valtakunnallisena tavoitteena on herättää keskustelua anteeksiannosta, sovituksesta ja niiden yhteydestä mielenterveyteen.

Ruohonjuuritasolla halutaan tavoittaa myös entiset ja nykyiset vangit, joiden yhteiskuntaan sopeutuminen on usein haasteellista. Kumppaneina Anteeksiantamaton-elokuvan vaikuttavuuskampanjassa ovat muun muassa Kriminaalihuollon tukisäätiö, Rikosseuraamuslaitos ja Kirkkohallitus.

Ensi keväänä menemme vankiloihin puhumaan sovituksesta. Katsomme elokuvan ja puhumme sen teemoista.

Anteeksiantamaton kilpaili Perugian Social Film Festivaalilla Italiassa ja se sai tuomariston kunniamaininnan, jonka ohjaaja Lars Feldballe-Petersen vastaanotti lokakuun alussa. Anteeksiantamaton on ollut virallisessa esityssarjassa myös Sarajevon elokuvafestivaalilla sekä Fact Award -kilpasarjassa Kööpenhaminan Dox-festivaalilla tänä vuonna.

Tämä kunniamaininta on meille elokuvantekijöille erityisen tärkeä. Tämän myötä saamme yhä paremmin elokuvamme kansainvälisille ihmisoikeuksia käsitteleville festivaaleille. Näin pystymme nostamaan elokuvamme teemoja yleiseen keskusteluun ja sitä kautta avaamaan myös pahantekijöiden maailmaa, jotta voimme ymmärtää myös näihin tekoihin johtavia syitä – seurauksien pohtimisen lisäksi, Ari Matikainen kommentoi.



Lue myös