Kalevala ja kung fu yhteen taottuna

Jadesoturi kertoo tarinan muinaisesta kiinalaisesta soturista, jonka tehtävänä on taistella isänsä takoman Sammon varastanutta demonia vastaan. Soturi siirtää kohtalon määräämää tehtävää saadakseen uuden mahdollisuuden rakastamansa naisen kanssa, ja tilaisuus avautuukin usean sielunkierron jälkeen nykyajan Suomessa. Tuhansia vuosia sitten alkanut rakkaustarina nivoo lopulta kiinalaisen soturin ja suomalaisen sepän elämät yhteen.

Suomalaisessa elokuvassa ennen näkemättömän teeman, kung fu -fantasian ensimmäisessä pitkässä ohjaustyössään esiin marssittanut AJ Annila kertoo Jadesoturin olleen vuosien pitkällisen työn tulos. Fantasiaa, Kalevalaa ja kiinalaista wuxia-genreä yhdistelevä tarina nivoutui Annilan mukaan vaivattomasti yhteen.

– Ainakin minusta tuntuu siltä, että nämä aiheet sopivat varsin luonnollisesti yhteen. Wuxia-genren elokuvat ovat yleensä melodraamoja, tarinoita rakkaudesta, sotureista, noituudesta, miekoista ja mistä ikinä tehtävistä. Ja tämähän nyt voisi olla myös Kalevalan määritelmä, sekin on täynnä melodramaattisia tarinoita. Jollain tavalla Kalevalassa ja wuxia-elokuvassa on samaa mentaliteettia, jotenkin ne vain kulkevat käsi kädessä ainakin minun päässäni.

Annilan mielessä Jadesoturin tarina alkoi muotoutua melkein seitsemän vuotta sitten, mutta kiinnostus kiinalaisiin kung fu-, fantasia- ja toimintaelokuviin on vieläkin kauemman ajan takaa, lapsuudesta asti.

Jo ennen vuosituhannen vaihdetta Annilan ajatukset siirtyivät pitkän elokuvan tekemisen puolelle, jolloin syntyi myös idea suomalaisen ja kiinalaisen mytologian sotkemisesta keskenään. Kalevalan ja wuxia-elokuvien tyylit tuntuivat sopivan hyvin yhteen, ja ajatus Jadesoturista lähti liikkeelle. Vuoden 2001 lopussa myös tuotantoyhtiö saatiin mukaan hankkeeseen, ja loppu onkin historiaa.

– Ennen tätä elokuvaa tein paljon lyhytelokuvia, ja jotenkin lähes kaikki niistä enemmän tai vähemmän liittyi tähän kiinalaisen elokuvan genreen. Kyllä siihen jotenkin vain pikku hiljaa ajautui aika luonnollisesti, eli se ei ollut mikään älynväläys, että yhtenä päivänä päätin tehdä kung fu -elokuvan, vaan kyllä se oli pitkällinen prosessi. Itse tätä on tullut lähes seitsemän vuotta tehtyä.

Parodioita ja kunnianosoituksia

Lyhytelokuvahistoriaansa Annila ei erikoisemmin suostu valottamaan, mutta kertoo niiden olleen kiinalaisen toiminta- ja kung fu -elokuvan parodioita ja kunnianosoituksia. Myöhemmin parodia jäi enemmän taustalle, kun Annila alkoi suhtautua vakavammin kung fu -elokuvien genreen.

– En haluaisi enää parodiaa niistä tehdä, enkä ymmärrä miksi tein niitä aikaisemmin. Mutta ne toimivat, niin kuin lyhytelokuvat yleensä, hyvänä harjoitteluna ja virheiden kautta oppimisena. Oli ne ihan hienoja, ja toivottavasti ne saadaan jotenkin dvd:lle ujutettua mukaan sitten jonain päivänä.

Yhtään ainutta suosikkiohjaajaa tai -elokuvaa Annilalla ei kung fu -elokuvissa ole, mutta hän mainitsee muutamina merkkipaaluina Johnny Ton Bare foot kid -elokuvan sekä Tsui Harkin Once Upon a Time in Chinan.

– Vaikka kuulostaahan se tylsältä aina sanoa tuo merkkiteos, mutta se vain on klassikko ja siihen aina palaan uudestaan ja uudestaan. Sen kummemmin en ohjaajia osaa sieltä nimetä, esimerkiksi Tsui Hark tekee parhaimmillaan uskomattoman hienoja teoksia, mutta huonoimmillaan taas… jotain aivan muuta.

Torontosta kohti uusia projekteja

Toronton kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla syyskuussa esitetty Jadesoturi sai ohjaajan mukaan hyvän vastaanoton. Kaikki kolme näytöstä olivat loppuunmyytyjä, ja ensikertalaisena suurien festivaalien kulissien takana ollut Annila olikin varsin tyytyväinen kokemukseen. Suomessa saatavasta vastaanotosta ohjaaja toivoo luonnollisesti myös positiivista.

– Toronto oli hieno kokemus ja ihmiset tuntuivat tykkäävän elokuvasta. Tapasin itse ihmisiä, jotka olivat ihan vilpittömästi rakastaneetkin sitä. Suomessa toivon tietysti hyvää vastaanottoa, mutta en ohjaajana pysty sitä mitenkään numerollisesti katsomaan. Toivon vain, että mahdollisimman moni näkee elokuvan, ja se herättää heissä ajatuksia suuntaan tai toiseen, mutta kunhan herättää jotain. Toki mitä enemmän ihmiset tulevat sitä katsomaan, sitä onnellisempi ohjaaja on.

Elokuvan esittäminen Torontossa vapautti Annilan myös päästämään irti teoksestaan, ja aloitti samalla uusien projektien suunnittelun. Tulevista töistään Annila ei vielä pysty kertomaan, mutta lupaa pysytellä fantasia-genren parissa kuitenkin.

– Nyt on sillä lailla hyvällä tavalla ’takki tyhjä’ -olo, olen saanut tämän yllättävänkin helposti pois elimistöstäni. Olen sen lopullisen elokuvan kanssa kuitenkin sen verran sinut, tykkään tuosta lopputuloksesta, niin on jotenkin helppo päästää irti ja näinhän sen kuuluukin mennä. Kyllä oikeastaan saman tien kun elokuva oli Torontossa esitetty, niin jotenkin vapautui pää jo seuraaviin projekteihin, ja koetan saada nopeasti jotain erilaista liikkeelle.

Ohjaajan oppivuodet

AJ Annila haluaa antaa kunniaa elokuvan tuotantoportaalle, sillä Jadesoturi on yksi Suomen kalleimmista elokuvista. Ohjaajan mukaan tuottajat tekivät uskomattoman työn, ja loivat hyvät kontaktit tulevaisuuttakin ajatellen. Loppumetreillä mukaan saatiin kiinalainen yhteistyökumppani-tuottaja, jonka kautta päästiin myös Kiinaan kuvaamaan.

Kiinalaisten näyttelijöiden etsimisessä tuotantoyhtiö olikin suureksi avuksi, lähettämällä aluksi listan ehdottamistaan näyttelijöistä. Päähenkilöä esittävä Tommi Eronen ja ohjaaja Annila lähtivät Kiinaan tekemään castingiä, ja suosikkien kanssa oltiin onnellisten tähtien alla ja aikataulutkin saatiin istumaan. Eronen teki vielä urotyön ja opetteli Sintain ja Kain kaksoisroolia varten puhumaan kiinaa, mistä ohjaaja hänelle hattua nostaakin. Jotain oppeja Jadesoturista kuitenkin tarttui myös ohjaajan haaviin.

– Jouduin seuraamaan niin läheltä sitä Erosen Tommin kiinan opiskelua, että en itse edes halunnut lähteä siihen. Osaan laskea kolmeen, huutaa toimintaa ja kiroilla kiinaksi, siinä kaikki. Mutta kyllä täytyy rehellisesti sanoa, että se mitä luulin tietäväni elokuvan tekemisestä lyhytelokuvien kautta, niin kärjistäen voisin sanoa, että kaiken mitä nyt tiedän elokuvan teosta, olen kuitenkin oppinut Jadesoturista. Kun sen ensimmäisen pitkänsä tekee, niin joka päivä tuo uutta vastaan. Siinä oppii paljon.



Lue myös