|
Veikko Aaltosen
haastattelu
Miehen tie
yhteiskunnan murroksessa
Veikko Aaltonen on
ohjannut kuudennen pitkän elokuvansa
Kari Hotakaisen menestysromaanista Juoksuhaudantie.
Aaltosen aikaisempia elokuvia ovat
muiden muassa Tuhlaajapoika
ja Rakkaudella, Maire
sekä dokumenttielokuvat Maa
ja Työväenluokka
Aikaisemmin Aaltonen on vannonut, ettei
koskaan sotkeudu romaanifilmatisointiin.
– "Kiinnostuin
kuitenkin tästä Virtasen Matista,
tästä miehen tiestä siinä
[romaanissa]. Edellytykset sille, että
lähdin tekemään oli kun tuottaja ja
Hotakainen sanoivat, että tee ihan
mitä lystäät."
 Romaania
ei voi siirtää filmille, on Aaltosen
mielipide. Hän ei miettinyt edes siinä
vaiheessa, kun romaanista oli tullut
menestys, lukijoiden mielipiteitä vaan
pyrki tekemään itsenäistä tarinaa.
Ei voi miettiä onko se ja tämä
henkilö tai tapahtuma romaanista mukana
elokuvassa.
– "Jos miettii
Hotakaisen kirjaa, niin sieltä voisi
joku löytää ihan toisenlaisen
tarinankin. Hotakaisella on monta
näkökulmaa ja monta ääntä. Minulla
oli alusta pitäen selvää, että
elokuvassa on vain yksi ääni, ja
pieninä sivuääninä sitä säestää
Pesonen [Esko, Taisto Oksasen
esittäjä], Väänänen [Kari,
Kesämaan näyttelijä] ja vaimo [Tiina
Lymi]"
Toisten lukijoiden
mielestä Juoksuhaudantie on
hauska ja toisten mielestä traaginen.
Hotakaisen tragikomediassa huumori on
kielessä. Kun romaanin kieli on
elokuvasta poissa niin traagisuus
korostuu. Vakavuus tulee myös
ohjaajalta:
– "En ole
eläessäni vielä tehnyt komediaa,
ehkä seuraavaksi teen. Tämän elokuvan
koomillisia aineksia on yritetty siten
leikata, että se nauru juuttuisi
kurkkuun heti!"
Maailma muuttuu
Juoksuhaudantiessä
päähenkilö Mattia riivaa pakkomielle
ja ratkaisut johon ajaudutaan, ovat
epätoivoisia. Aaltonen ei kuitenkaan
ole liittymässä miesasialiikkeeseen,
eikä näe elokuvaa miehen
puolustuspuheena.
– "Se murros,
mitä olen muutamassa
dokumenttielokuvassanikin käsitellyt,
on sodan jälkeen syntyneen
yhteiskuntamme hajoamista, mistä miehen
roolin etsiminen tai eksyksissä olo on
yksi oire. Se ei missään tapauksessa
ole oire siitä, että nyt ämmät ovat
ottaneet vallan tässä
maailmassa."
 Naisilla
on yhtä suuria vaikeuksia löytää
rooliaan koska vaatimukset ovat
molemmilla kasvaneet. elämä voi olla
helpompaa ja kevyempää, mutta
rooliodotuksia on enemmän. Pitää
menestyä työelämässä, olla hyvä
vanhempi, hyvä sängyssä ja hellan
ääressä, miettii Aaltonen.
Aaltosen elokuvissa
henkilöt ajautuvat oman
henkilöhistoriansa tai pahan maailman
ansiosta kuilun partaalle. Yleensä
elokuvan loppu ei kerro katsojalle
kuinka henkilöille käy. Yhteiskunnan
murroksen kuvaaja tunnustautuu
nostalgikoksi.
– "Ehkä
vanheneva ihminen alkaa huomata että
vanhat ajat oli sittenkin parempia!
Mielielokuvani on ollut Mies joka
ampui Liberty Valancen. Se kertoo
siitä, että kun maailma muuttuu,
edistyy, niin jotain hyvää saattaa
kadota."
Ei lukkoon lyötyjä
näkemyksiä
Aaltonen muodostaa
käsikirjoituksesta selkeän
mielipiteensä, mutta elokuva syntyy
vasta kuvauksissa. Koko työryhmän
panos voi kuvaajasta juoksupoikaan
saakka tuoda uusia ideoita, jotka
vaikuttavat ohjaajaan lähestymistapaan.
Aaltosen mielestä olisi hengetöntä
edetä valmiiksi lukkoon lyödyillä
urilla.
–
"Näyttelijällä on vapaus viedä
rooliaan, tietyissä rajoissa, omiin
suuntiinsa. Voi tulla ideoita jotka ovat
ristiriidassa minun ahtaan näkemykseni
kanssa, mutta jotka rikastavat sitä.
Yritän ainakin pitää yllä mielikuvaa
että kuvaukset olisivat vapaita."
Seuraava Aaltosen
projekti on leikkauksen alla oleva
kokoillan dokumenttielokuva,
työnimeltään Paimenet.
Se on tavallaan jatkoa Maalle ja
Työväenluokalle. Paimenet
käsittelee Aaltoselle tuttuja teemoja
yhteiskunnan murtumisesta ja arvojen
muuttumisesta, tällä kertaa Kallion
seurakunnan pappien kautta. Eli mihin
Jumala on kadonnut?
Vakavien aiheiden
Aaltonen aikoo fiktioelokuvan puolella
uudelle alueelle:
– "Jos saan
tehdä seuraavan fiktion, niin se on
komedia, ja Tiina Lymin
käsikirjoittama."
Teemu Passoja |
