Kotimaista ja kiinalaista
Pari vuotta sitten aloittanut suomalaistekijöihin ja heidän elokuviinsa keskittyvä Red Carpet -elokuvafestivaali järjestetään nyt kolmatta kertaa. Hyvinkäälle sijoittuvalla festivaalilla nähdään elo–syyskuun taitteessa, 29.8.–1.9.2019, laaja valikoima uutta suomalaista elokuvaa.
Uusien kotimaisten elokuvien kirjo on festivaalilla kiitettävä. Nähtävillä on useampia teatterikierroksellaan suuremmalta yleisöltä mahdollisesti ohi menneitä pienemmän tuotannon kotimaisia elokuvia. Syksyn tulevista ensi-illoista festivaalilla esitetään juhlaennakkoina Olen suomalainen ja Fingerpori.
Festivaalilla nähdään myös muutamia ulkomaisia elokuvia. Tämän vuoden vierailijamaa on Kiina, ja ohjelmistossa on tarjolla viisi erilaista manner-Kiinassa tehtyä elokuvaa, joista yksi on Renny Harlinin tuore kauhu-mysteeri Bodies at Rest. Hongkongin kansainvälisen elokuvafestivaalin avannut elokuva saa ainutlaatuisen Suomen näytöksensä Hyvinkäällä. Harlin itse saapuu myös festivaalille.
Monipuolisen elokuvaohjelmistonsa lisäksi festivaalilla on tarjolla kotimaisten kärkiartistien musiikkia kahdessa viikonlopun konsertissa. Artisteina nähdään ja kuullaan muun muassa Vesala, Samuli Edelmann, Juha Tapio ja Anna Puu.
Lisätietoa festivaalista ja sen ohjelmistosta: redcarpetfilmfestival.fi
Seuraava:
Rakkautta & Anarkiaa 2019
R&A laajenee ympäri Helsinkiä ja ottaa kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin.
Edellinen: Sodankylän elokuvajuhlat 2019
Kiinnostavat tekijävieraat ja elokuvat yhdistettynä pohjoisen ainutlaatuiseen miljööseen ovat jälleen Sodankylän elokuvajuhlien ydintä.