| Sodankylän
elokuvajuhlat 2007: Alexis Kourosin
haastattelu
Sodankylän jäljet
Voiko suomalainen
ymmärtää iranilaista elokuvaa –
oikein? Mitä on sensuuri ja kuinka se
vaikuttaa elokuva-alan ammattilaisiin?
Onko fiktiivinen pitkä elokuva oikea
väline pakolaisuuden tematiikan
käsittelyyn? Voi päätäni, Sodankylä
ei päästä, ei. Pakolaisuus juhlien
teemana ja Peter von Baghin käymä
aamukeskustelu iranilaisen
ohjaajalegenda Abbas Kiarostamin
kanssa tuottaa kysymyksiä, jotka eivät
jätä mieltäni rauhaan. Avatakseni
elokuvajuhlien tuottamia ihmetyksiä
päätän haastatella
iranilaissyntyistä
elokuvaohjaaja-toimittaja Alexis
Kourosia.
Pakolaisuuden nimi
 Monipuolisena
kulttuurintuottajana ja maahanmuuttajien
asioiden puolestapuhujana tunnetun
Kourosin ansioluetteloon ohjaajana
kuuluvat muun muassa elokuvat Seuraavaa
lentoa odottaessa (2000), Ilman
tytärtäni (yhdessä Kari
Tervon kanssa, 2002) ja palkittu Rubina
ei elä enää täällä (2002)
sekä kirjailijana Finlandia Junior
-palkittu Gondwanan lapset
(1997). Englanniksi julkaistavissa
lehdissä Six Degrees ja Helsinki Times
päätoimittajana työskentelevä Kouros
suunnittelee tulevaisuuteen osittain
Iranissa, osittain Suomessa kuvattavaa
fiktiivistä elokuvaa yhdessä
iranilaisen tuottajan kanssa.
Lähes jokaisessa
Kourosin työssä käsitellään
pakolaisuuteen liittyviä ilmiöitä:
– Itse asiassa
määritelmä "pakolainen" on
mielestäni hieman vanhahtava. Käsite
määriteltiin Geneven sopimukseen
toisen maailmansodan yhteydessä.
Maailma on muuttunut. Ohjaamissani
elokuvissa haluan kertoa eräänlaisesta
siirtolaisuudesta, siitä kuinka ihmiset
nykyään liikkuvat eri syistä maasta
ja paikasta toiseen. Ihmisen paikka
osana luontoa sekä siirtolaisuuden
ympärille nivoutuvat teemat – juuret
ja juurettomuus, liikkeet ja muutos ovat
minulle tärkeitä tarinanlähteitä.
Pakolaisuuteen
fiktioelokuvan teemana liittyy Kourosin
mukaan tiettyjä ongelmia:
– Elokuva on
loistava väline monikerroksisten
asioiden käsittelyyn. Jos Steven
Spielberg ohjaisi pakolaisuudesta
kertovan elokuvan
tähtinäyttelijänään Tom Hanks,
tavoittaisi se varmasti paljon otollista
katsojakuntaa. Kysymys lienee kuitenkin:
Kertoisiko elokuva silloin edelleen
todellisesta aiheestaan? Elokuvien
viihteellisyys tuo ihmisille vapauden
valita, mitä katsoa. Näin solahtavat
kohderyhmiltä ohi helposti ne elokuvat,
jotka todellisuudessa olisi tärkeää
nähdä.
Kun suomalaisen,
rahoituksensa ansainneen pitkän fiktion
kerrontatapa nojaa pääosin
länsimaalaisen, Hollywoodille
tyypillisen rakenteen nimiin, Iranissa
tehdään sekä perinteistä
melodraamaa, että nuorten tekijöiden
tuoretta, näkemyksellistä elokuvaa.
Abbas Kiarostamin kaltaisten ohjaajien
hitaasti kasvavaan, yksityiskohtien
voimaan luottavan kerrontatavan elokuvaa
valmistetaan maassa niin ikään, mutta
vähemmän. Kiarostamin elokuvat eivät
ole kotimaassaan saavuttaneet
samanlaista suosiota kuin muualla
maailmassa.
Pahin(ko) kaikista:
Sensuuri
 Alexis
Kouros pyrkii olemaan "myymättä
itseään" liikaa rahoittajille.
Pienten, ehdotettujen korjausten
tekeminen tarjottuihin ehdotuksiin ei
Kourosin mielestä ole vaarallista,
mutta omista periaatteistaan tekijänä
on pidettävä kiinni. Jos tarjottu
ehdotus ei suurilta linjauksiltaan
miellytä rahoittajia, on Kourosin
mukaan parempi antaa olla, eikä muuttaa
työtään liikaa muiden haluamaan
suuntaan:
– Säännöllinen
rahan (ja kiitoksen) kerjuu muuttaa
luovan työn osaajia epämääräiseen
suuntaan. Jatkuva omista näkemyksistä
luopuminen ja niiden muokkaaminen
muualta saneltuun muotoon tuottaa
kaksinaamaista työskentelykulttuuria,
kovia ihmisiä.
Sensuurista
puhuttaessa Alexis Kouros tarjoaa
omanlaisensa näkemyksen. Tietynlaiset
rajat työlle voivat hänen mukaan
tuottaa myös luovuutta. Samanlaisesta,
olosuhteiden sanelemasta inspiraation
lähteestä puhui Sodankylässä myös
Abbas Kiarostami. Suomen ja Iranin
tilanteita elokuvamaina verraten Alexis
Kouros kuitenkin jatkaa muistuttaen
tärkeästä, väliin unohdetusta
puolesta:
– Sensuuri on
mielenkiintoinen käsite. Kun Iranissa
elokuvaohjaaja törmää työssään
politiikan ja uskonnon sanelemiin
reunaehtoihin, ei Suomessakaan
sensuurilta vältytä. Suomessa tietyt
tahot, kuten YLE ja Elokuvasäätiö,
raakkaavat pienen osan tarjotuista
käsikirjoituksista tuotantoon ja
korjauttavat ne haluamaansa muotoon.
Iranissa elokuvia tehdään paljon.
Iranissa asuva, arvostetusta
valtiollisesta elokuvakoulusta noin
kaksi vuotta sitten valmistunut
veljentyttäreni on ehtinyt ohjata jo
monenlaista. Iranissa on paljon
arvostettuja naisohjaajia. Töitä
riittää.
Anna Nykyri
|
