Mykkäelokuva on nykypäivän audiovisuaalisessa kulttuurissa marginaalissa. Mykän ajan elokuvia, edes niitä klassisimpia, ei elokuvateattereissa nähdä. Televisiostakin jäsenneltyjä sarjoja tulee vain harvoin, ja vastaisuudessa varmaan vain digikanavien yönäytöksinä. Tilastojen kuvitteellista keskivertokatsojaa, joka määrää ohjelmapolitiikan linjat jo Yleisradiossakin, ei ilmeisesti pidä rasittaa elokuvan historialla. Forssan mykkäelokuvafestivaali on niitä asianharrastajien talkoovoimin rakentamia tapahtumia, jotka taistelevat moista unohdusta vastaan.

Kuudennen kerran järjestetyt Forssan mykkäelokuvafestivaalit tarjoilivat taas laajaan kattauksen herkkuja Erich von Stroheimista King Vidoriin ja Fritz Langista suomalaisiin elokuviin. Ainoa loppuunmyyty näytös oli Stroheimin Häämarssi, muuten väki mahtui mukavasti tunnelmalliseen elävien kuvien teatteriin. Sään suosiessa pieni harrastajajoukko sai nauttia säestetyistä elokuvista vielä kesäisissä tunnelmissa.

Omaan haaviini tarttui muistettavimmin Tod Browningin hurja West of Zanzibar, joka elokuvana oli yhtä muotopuoli ja vinksahtanut kuin pääosaa esittäneen Lon Chaneyn roolihahmo. Chaney oli mykän elokuvan kameleonttimainen tuhatkasvo, joka muistetaan erityisesti hirviörooleistaan. Naispääosaa esittänyt Mary Nolan oli juuri palannut Euroopasta, jonne hän oli seksiskandaalin vuoksi paennut. Nolan oli saanut aviorikkojan maineen, mikä kaksinaismoralismin kyllästämässä Hollywoodissa tiesi työtilaisuuksien ehtymistä. Tämä ei haitannut Tod Browningia, joka ei muutenkaan piitannut filmikaupungin soveliaisuussäännöistä.

Merkillisiä aukkoja täynnä olevassa, käsittämättömällä introlla alkavassa tarinassa ei ollut logiikan häivääkään. Afrikkaan sijoittuva "juoni" punoutui petetyn rakkauden, sadistisen koston ja mustan magian ympärille. Ontuva tarinalinja omituisella tavalla vain vahvisti elokuvan hysteeristä tunnelmaa. Lon Chaneyn roolityössä oli vimmaa ja fyysistä teatraalisuutta, jotain sellaista, josta Jari Halonenkin saattaisi olla innoissaan. Kostonhimoista rampaa esittäneen Chaneyn sairas virnistys ja hehkuva katse hallitsivat lähikuvia. Oman lisänsä katsomiskokemukseen antoi Heikki Elon kolmihenkisen orkesterin säestys. Se toimi niin hyvin, että välillä koko musiikki unohtui ja tuntui saumattomalta osalta elokuvaa. Saksofonin, syntikan ja perkussioiden yhteispeli synkkasi nähdyn elokuvan kanssa tavalla, joka kieli intohimoisesta paneutumisesta. Elon orkesterin musiikki oli enemmän kuin "vain" säestystä. Se ikään kuin elvytti elokuvan alkuperäisen kiihkon. Hillitöntä ja hullua, mutta jotenkin aivan mielettömän kiihkeää elokuvaa.

West of Zanzibar oli ainutlaatuinen elokuvaelämys, enkä nyt tarkoita vain esteettistä kokemusta. Kyseessä oli nimittäin tiettävästi ainoa esityskunnossa oleva 35-millinen kopio elokuvasta. Sen omistanut, ensimmäistä kertaa Euroopassa vieraillut elokuvakeräilijä Eric Grayson oli erikoistunut Lon Chaneyn elokuviin. Festivaaleilla ansiokkaasti elokuvia alustanut Grayson oli ihmeissään, kun filmi meni poikki kesken näytöksen. Järjestäjien helpotukseksi tuho rajoittui "parin palan" irtoamisen. Tämä osoitti taas konkreettisesti, millaisia harvinaisuuksia Forssassa näytetään. Mykän elokuvan historian tutkiminen on kadonneiden kopioiden metsästämistä. Kuvaavana esimerkkinä oli Buster Keatonin varhaisen The Boat –elokuvan esityskopion tarina. Se oli löydetty James Masonin omistaman talon ullakolta. Selvisi, että Mason oli ostanut talon ihailemaltaan Keatonilta, joka oli yksinkertaisesti unohtanut ullakolle joitain kopioita elokuvistaan.

Grayson alusti myös elokuvan varhaisvaiheiden historiaa esitelleen kimaran, jossa nähtiin otteita niin Lumièren veljesten kuin Georges Mélièsin tuotannosta. Kiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon myös Thomas Alava Edisonin tuottama The Execution of Queen Maria Stuart. Jouhevasti toteutettu pään irtoaminen todisti, että kuoleman näyttäminen on kiehtonut elokuvantekijöitä jo sen varhaisvaiheista lähtien. Kooste toimi opettavaisena muistutuksena siitä, millaista liikkuva kuva oli ennen kuin leikkaus nivoi kuvat yhtenäiseksi elokuvaksi. Erityisesti Mèlièsin kekseliäisyyttä ja luovaa hulluutta voi vain ihastella. Kaikki fantasia- ja tieteiselokuvien efektinikkarit ovat jollain tasolla Mélièsin perillisiä.

Forssan mykkäelokuvafestivaali on suunnattu elokuvaharrastajille. Suuri osa kävijöistä oli luultavasti ulkopaikkakuntalaisia. Järjestäjät ovat, hämmästyttävää kyllä, onnistuneet pitämään kiinni valitusta linjasta. Vaikka festivaalille toivoisi suurempia katsojamääriä, on myös todettava, että yleisömäärän nousu tietäisi ongelmia esityspaikan suhteen. Siirtyminen alkuperäisestä

puutalosta nykyaikaisempaan teatteriin voisi ehkä vähentää tila- ja esitysteknisiä ongelmia, mutta se muuttaisi myös festivaalin luonnetta. Nyt festivaali toimii pienimuotoisena ja intiiminä, ehkä vähän uneliaanakin kulttuuritapahtumana. Hyvä niin, sillä elokuvat ovat olivat nytkin festivaalin keskiössä. Konseptin laajentaminen ei siis välttämättä ole tarpeen eikä edes toivottavaa. Moni kulttuuritapahtuma on tukehtunut tai vesittynyt liian suurisuuntaiseen laajentamiseen. Pieni on kaunista Forssassakin.

Koko festivaalin pyörittäminen on käytännössä ollut pitkälti muutaman henkilön harteilla. Nyt tilanne on muuttumassa, sillä Forssaan on perustettu mykkäelokuvayhdistys. Toivottavasti se osaltaan takaa, että kulttuuriteot jatkuvat Forssassa tulevinakin vuosina.

Kimmo Ahonen

 © Film-O-Holic.com 15.09.2005
- kaikki oikeudet pidätetään -