DocPoint 2008

DocPoint 2008

DocPoint tekijöiden silmin

Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPoint järjestettiin seitsemättä kertaa 23.1.–27.1.2008. Festivaalin perinteisiin kuuluu tekijyyden hyvin määrätietoinen korostaminen.

Tekijyyden ihannointia ja perustavia linjauksia

Festivaalin taiteellisen johtajan, dokumenttiohjaaja Virpi Suutarin mukaan tapahtuma siirtyi hänen käsiinsä selkeänä kokonaisuutena, jonka tekijyyteen uppoavissa jalanjäljissä oli helppo jatkaa matkaa.

– Edes kansainvälisellä tasolla ei ole tavallista, että festivaalista vastaavat elokuvaohjaajat. Dokumentin tekijän käsissä festivaali kuitenkin elävöityy ja profiloituu omalla tavallaan. Samalla oma tekijyyteni ja makuni saivat luvan kanssa näkyä ja kuulua ohjelmistossa. Järjestelyn heikkoutena näen festivaalijohtajien kausien lyhykäisyyden, sillä meitä ohjaajia houkuttavat myös omat dokumenttiprojektit.

Virpi Suutari korostaa luovan dokumenttielokuvan merkitystä ohjelmistovalinnassa ja festivaalin perustajiin lukeutuva Arto Halonen täydentää häntä puhuessaan elokuvamaisesta dokumentista:

– DocPoint ei halua jäädä ainoastaan televisiodokumenttien toisintotapahtumaksi, vaan se haluaa esitellä yleisölle valkokankaalla kukoistavaa, kertomuksellista dokumenttituotantoa eri puolilta maailmaa.

Kertomuksellisuuden painottaminen on kyseenalaistanut faktan ja fiktion rajojen pysyvyyttä, mikä onkin näkynyt kaikkina vuosina festivaalin ohjelmistossa. Alkuvuosista poiketen ei tällä kertaa tarjoiltu lainkaan fiktiivisiä elokuvia. Sen sijaan painopiste oli dokumentin tekijöissä, joilla on myös fiktiivistä tuotantoa, ja dokumenteissa, jotka pohtivat todellisuuden rajoja.

Festivaalijohtajan kädenjälki

Virpi Suutari esittelee taiteellisen kädenjälkensä näkyneen kahden teemamaan, Iranin ja Itävallan, tuotannon valinnassa ohjelmistoon.

– Itävallan valitsin kansainvälisesti arvostetun, mutta Suomessa vähän tunnetun Ulrich Seidlin tekijyyden innoittamana. Kiintymys Seidlin tuotantoon palautuu kymmenen vuoden taakse, kun kansainvälisillä festivaaleilla minun ja Susanne Helken yhteistuotantoa verrattiin Seidliin. Vaikka itse en yhteyttä tuotantojemme välillä näekään yhtä selvänä, olen ihastunut miehen tapaan käsitellä yhteiskunnallisia asioita sekoittamalla faktaa ja fiktiota sekä kyseenalaistamalla dokumentin muotoa.

– Iranista puolestaan halusin näyttää toisenlaisen kuvan kuin mitä meille normaalisti uutismediassa välitetään. Minua kiehtoo Iranin elokuvakulttuurin omintakeisuus, joka muotoutui vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen jälkeen. Maassa kiellettiin Hollywood-tuotanto ja dokumenttielokuvia karsastettiin. Eristyneissä olosuhteissa syntyi ainutlaatuista fiktiivistä elokuvaa, jolla oli paljon myös dokumenttimaisia piirteitä. Koska viime vuosina myös dokumenttikulttuuri on maassa elpynyt, halusin tuoda DocPointiin näitä käsittelytavoiltaan rohkeita ja muotokieleltään tuoreita elokuvia.

Kotimaisen dokumentin maailma

Kumpikin ohjaajista näkee kotimaisen dokumenttituotannon voivan hyvin. Suutarin mielestä tasaisen hyvää tilannetta tukee korkeatasoinen alan koulutus.

– Olen erittäin tyytyväinen festivaalilla esitettyyn oppilastöiden sarjaan, sillä siinä oli nähtävissä tuoreita ideoita ja erilaisia tyylejä.

– Kotimaista dokumenttituotantoa tukevat myös erilaiset tuotantotuen muodot, ja ennen kaikkea periaate tehdä elokuvamaista ja yleisölähtöistä dokumenttia, Halonen korostaa.

– Kuitenkin verrattaessa kansainväliseen tuotantoon tasaisuus voi kääntyä myös itseään vastaan. Suomalaisella dokumentilla on ollut tapana sortua formatoituneeseen tuotantoon. Dokumenteissa on ollut yhtenäinen esittämistapa, jonka kerronnassa piilotetaan tekijää ja joka ei ole yhtä raakaa tai terävää kuin esimerkiksi juuri itävaltalaisessa dokumenttituotannossa, Virpi Suutari huomioi.

Tilanne näyttäisi olevan hieman muuttumassa ja suomalaisetkin ohjaajat ovat alkaneet rohkeammin tuoda tekijyyttään esille. Tämä näkyy muun muassa festivaalin avajaiselokuvassa, Arto Halosen Pyhän kirjan varjossa, jossa heti alkuun marssitetaan dokumentaristi etualalle ja jossa tekijän näkökulma säilyy alusta loppuun.

Perinteet ja uudistukset kohtasivat avajaiselokuvassa

Pyhän kirjan varjo on hyvä esimerkki DocPointin vahvuuksista. Avajaiselokuva osallistui kotimaisen ja kansainvälisen dokumenttituotannon vuoropuheluun, korosti tekemisen ja tekijyyden merkitystä sekä absurdilla lähestymistavallaan herätti katsojissa kysymyksiä todellisuuden ja siitä kertomisen merkityksistä.

Dokumentti kertoo nykypäivän Turkmenistanista, sen yhteiskunnallisesta tilanteesta ja kansainvälisten yritysten kauppasuhteista energiarikkaan maan kanssa. Dokumentissa kerrotaan, miten kansainväliset yritykset ovat valmiita käännättämään uskontohenkisen propagandakirjan, Ruhnaman, useille kielille saadakseen jalansijan maan taloudessa. Samalla yritykset tulevat tukeneeksi maan diktatuuria ja propagandaa.

Arto Halonen kertoo elokuvansa taustoista:

– Törmäsin aiheeseen seurattuani toimittaja Kaius Niemen juttusarjaa Keski-Aasiasta. Eräässä artikkelissaan hän tuli yhdistäneeksi Ruhnaman ja kansainvälisen talouskoneiston toisiinsa. Tartuin tähän huomioon, sillä minua ovat jo pitkään kiinnostaneet länsimaalaisten yritysten maailmanvalloitukseen liittyvät eettiset kysymykset.

Elokuvan satiirinen tyylilaji oli ohjaajalle tietoinen, jopa luonnollinen valinta:

– Dokumentissani halusin korostaa tilanteen samanaikaista absurdiutta ja surullisuutta. Turkmenistanin Disney-maailmaa mukailevan ulkokuoren ja mahtipontisuuden taakse kätkeytyy kansalaisten alistamista ja köyhyyttä. Satiiri tuntui olevan maan poliittisille pakolaisille tapa käsitellä tilannetta ja siksi käytin itsekin elokuvassani paljon tätä tyylilajia.

Outi Hakola

DOCPOINT
Helsingin dokumenttielokuvafestivaali
23.-27.1.2008

Linkit
- esittely
- Festivaalin kotisivu