Avanto – Helsinki Media Art Festival sai tänä vuonna vieraakseen englantilaisen Malcolm Le Gricen, joka nauttii jonkinmoista kulttimainetta kokeellisen elokuvan piireissä. Le Grice aloitti uransa taidemaalarina ja siirtyi jazzin kautta kokeellisen elokuvan pariin. Hän edustaa ns. strukturaalisen elokuvan suuntausta, jonka tarkoituksena on nostaa esiin elokuvalliset rakenteet ja välineen illusorinen luonne. Le Gricen (s. 1940) pitkään uraan mahtuu monenlaisia painotuksia, mutta suurin kiinnostus kohdistuu yleensä hänen varhaistuotantoonsa, 1960-luvun teoksiin. Berlin Horse (1970) on ohjaajan ehkä tunnetuin ja eniten esitetty teos – sitä näytetään niin usein, että ohjaaja vitsaili Avanto Festivalin näytöksen yhteydessä todennäköisesti poistuvansa esityssalista kyseisen elokuvan aikana.

1980-luku oli Le Gricen tuotannossa murroskausi. Hän palasi suureellisten kokoeilujen jälkeen takaisin perusasioihin, mutta tällä kertaa hänen välineinään oli filmin sijaan video ja tietokone. Le Grice piti elokuvateatteri Orionissa luennon (19.11.2004) aiheesta "Experimental Cinema in the Digital Age", jossa hän luotasi omaa kehitystään kohti digitaalisia esitysmuotoja sekä digitaalisen kokeellisen elokuvan historiaa.

Le Gricen käsitteli luennollaan "tietokone-elokuvan" historiaa suhteessa muutamaan keskeiseen käsitteeseen. Hän sitoi käsitteet kokeellisen elokuvan historiaan pyrkien osoittamaan digitaalisen taiteen juuret ja prinsiipit. Le Gricen tarjosi luennollaan käsite-apparaatin, jonka avulla kokeellista ja erityisesti digitaalista kokeellista elokuvaa on mieluista lähestyä. Le Gricen johtoajatus oli se, että kokeellinen elokuva on aina tavoitellut tiloja ja tasoja, jotka ovat mahdollistuneet vasta digitaaliteknologian myötä.

Le Grice lähti liikkeelle abstraktiosta. Hänen mukaansa digitaalisessa mediassa on aina kyse osien abstrahoinnista jostakin kokonaisuudesta. Osat nostetaan esiin kokonaisuudesta ja ne sijoitetaan uusiin yhteyksiin. Digitaalisessa taiteessa on siis Le Gricen mukaan kyse synteesiin pyrkimisestä. Samanaikaisesti digitaalinen taide on olemukseltaan pulssinlyöntejä ja värinää – taide ei välttämättä viittaa itsensä ulkopuolelle.

Kuvista ja äänistä tulee kiinnostavia, kun ne nostetaan ulos alkuperäisestä yhteydestään. Abstrahoinnista seuraa se, että dataa voidaan käsitellä ja kääntää uusiin muotoihin loputtomasti. Matkalla kohti synteesiä alkuperäinen osa saattaa muuttaa muotoaan useaan otteeseen. Esimerkiksi Viking Eggelingin teoksessa Symphonie Diagonale (1924) abstraktien muotojen olemus muuttuu ajan kuluessa. Oskar Fischinger taas käänsi 1930-luvun kokeiluissaan optisen kuvan auditiiviseksi signaaliksi. Valo muuttuu ääneksi, kun Fischinger rakensi teostensa ääniraidan piirtämällä filmille. Alkuperäisen datan muodonmuutos on myös digitaalisen taiteen perusta.

Seuraava askel kohti digitaalisen taiteen ymmärrystä saadaan ohjelman ja ohjelmoinnin pohtimisen kautta. Digitaalinen taide on työskentelyä tietokoneiden kanssa, joten taide vaatii perustakseen joukon käskyjä – eli ohjelman – sekä käskyjen laatijan – ohjelmoijan. Le Gricen mukaan taiteilijan pitää luoda ohjelma, jonka avulla teos rakennetaan. Ohjelmointi on keskeinen osa taideprosessia. Le Gricen teos Digital Aberration (2004) on anteeksipyyntö Oskar Fischingerille, joka vietti kokeilujaan tehdessään vuosikausia animaatiopöydän ääressä. Digital Aberration on tehty yksinkertaisella softalla, joka ei vaadi taiteilijalta suurta panostusta. Ääniraita on tehty muropaketin mukana ilmaiseksi jaetun ohjelmiston avulla.

Digitaalisuuden perusprinsiippi on Le Gricen mukaan epälineaarisuus. Taiteilijan näkökulmasta tämä on ehkä tärkein ja haastavin lähtökohta. Tietokoneen RAM-muisti (Random Access Memory) ja sen epälineaarisuus on digitaalisen taiteen perusta. Digitaalisessa taiteessa käytetään toki myös "puoli-lineaarisia" välineitä, jotka luovat teoksiin jatkumoita, mutta kaikki perustuu digitaalisen teknologian epälineaarisuuteen. Maya Derenin Meshes of the Afternoon (1943) edustaa Le Gricelle teosta, joka pohtii elokuvan rakennetta epälineaarisuuden kautta. Derenin teos edustaa filmimateriaalin puitteissa tehtyä tutkimusta, kun taas Le Grice itse käsittelee samaa asiaa teoksessaan Chronos Fragmented (1984), jonka logiikka on tietokoneen työstämä.

Le Grice korosti puheenvuorossaan, että digitaalisuuden pohtiminen ei tarkoita ainoastaan teknologian käsittelemistä. Kyse on maailman ymmärtämisestä uudella tavalla. Tutkimalla rakenteita ja logiikkaa voidaan ymmärtää inhimillisten kokemusten olemus ja lopulta myös tuottaa kokemuksia. Täsä mielessä digitaalinen taide ei etsi rajoja, vaan pyrkii luomaan uusia käsitteitä ja uusia ymmärryksen tapoja.

Luennon tematiikka tuki tehokkaasti Avannon taide & politiikka -teemaa. Huuto-galleriassa festivaalin aikana esillä ollut Harun Farockin installaatio Eye/Machine III keskustelee erityisen mielenkiintoisesti Le Grice esittämien ajatusten kanssa. Malcolm Le Gricelta nähtiin Avannossa laaja retrospektiivi, joka sisälsi teoksia viideltä eri vuosikymmeneltä. Retrospektiivin viimeisenä osana nähtiin aivan uusi kolmoisprojisointi Cyclops’ Cycle (2004).

Ilona Hongisto

 © Film-O-Holic.com 25.11.2004
- kaikki oikeudet pidätetään -