Uutta ja vanhaa
Rakkautta ja Anarkiaa on yhtä aikaa sekä maan suurin että monipuolisin elokuvatapahtuma. 20.–30. syyskuuta on jälleen kerran luvassa niin vuoden odotetuimpia indie-helmiä ja kansainvälisiä huippunimiä kuin mielipiteet jyrkästi jakavia kohuelokuviakin.
25-vuotista taivaltaan juhlistavan festivaalin ohjelmisto on kaiken sortin leffafanien märkä uni. Samalla se onnistuu aiheuttamaan myös suoranaista ahdistusta: miten näin suuresta määrästä teoksia on mahdollista löytää juuri itselleen sopivat vaihtoehdot? Film-O-Holic nautti kupillisen kahvia festivaalijohtaja Pekka Lanervan kanssa, joka tarjoutui antamaan selviytymisvinkkejä elokuvaviidakkoon.
Omaperäisiä uutuuksia
Eräs tämän vuoden lippulaivoista on ilman muuta avajaiselokuvana nähtävä kehuttu fantasiadraama Beasts of the Southern Wild, jonka näytöksessä on kunniavieraana paikalla myös tuottaja Dan Janvey.
Elokuva on tekotavaltaan täysin poikkeuksellinen, Lanerva kertoo.
Louisianan todellista tilannetta hurrikaani Katrinan jälkeen on käytetty kehyksenä tarinalle, joka liikkuu jossakin fantasian ja scifin välissä. En ole pitkään aikaan nähnyt mitään tällaista.
Toisena nostona Lanerva mainitsee ranskalaisen kulttiohjaaja Leos Caraxin hämmentävän Holy Motorsin. Elokuva on eräänlainen surrealistinen ja vimmainen kommentti elokuvateollisuuden tilasta. Musta komedia paiskaa kättä korkealentoisuuden kanssa tavalla, joka on mahdollista ainoastaan Caraxin kaltaiselle suuruudenhullulle auteurille.
Pitkän linjan ohjaajasuuruuksista edustettuina ovat myös Ken Loachin, Richard Linklaterin ja Oliver Stonen uudet elokuvat. R&A:n tavoitteen on kuitenkin aina ollut myös uusien kiinnostavien tekijöiden esittely. Näin on asian laita myös tällä kertaa. I Killed My Mother (2009) ja Hearbeats (2010) -elokuvillaan ihastuttanut kanadalaisnuori Xavier Dolan on tällä kertaa ohjannut stereotypioita murtavan Laurence Anyways -draaman.
Elokuva kertoo kundista, joka haluaa vaihtaa sukupuoltaan. Teema kuitenkin ylitetään hienosti häivyttämällä hahmon seksuaalisen suuntautumisen marginaalisuus. Kyse on ennen kaikkea rakkaustarinasta, Lanerva toteaa.
Dolan on hyvin intuitiivinen elokuvantekijä, eikä tämäkään leffa varmasti miellytä kaikkia. Minuun se teki suuren vaikutuksen.
Ikä on vain numero
R&A:n neljännesvuosisadan mittaiseen historiaan mahtuu kunnioitettava määrä klassikkoelokuvia, jotka tuskin olisivat saavuttaneet samanlaista näkyvyyttä ilman tapahtumaa. Siksi festivaalilla nähdään nyt iltanäytöksinä myös aikaisempien vuosien suosikkeja, joiden joukosta löytyvät muun muassa John Woon hengästyttävä toimintahelmi The Killer (1989), sekä muusikko Nick Caven ja ohjaaja John Hillcoatin ensimmäinen yhteistyö Ghosts… of the Civil Dead (1988).
Ikääntymisteema näkyy myös uudessa tarjonnassa. Eräs festivaalin sarjoista kantaa osuvasti nimeä Ikäkriisin paikka. Sen alta löytyvät muun muassa 2000-luvun kaupunkilaisnuorten tyhjästä aikuisuudesta kertova Certain People, sekä vanhainkotiin sijoittuva tragikoominen animaatio Wrinkles.
Lapsenkaltaisia aikuisia tavataan myös Super Size Me:stä (2004) muistettavan Morgan Spurlockin lämminhenkisessä dokumentissa Comic-Con Episode IV: A Fan’s Hope. Siinä seurataan maailman suurimpaan sarjakuvatapahtumaan osallistuvia, lempihahmoikseen pukeutuvia faneja. Nörtteilyn työksi muuttamisen vaikeudesta taas kertoo mainio Indie Game, dokumentti menestyksen kynnyksellä kamppailevista pelinkehittäjiä hermoromahduksen partaalla.
Festivaalin musiikkielokuvista tärkein lienee yhdysvaltalaisen LCD Soundsystem -yhtyeen viimeisestä konsertista kertova Shut up and Play the Hits. Vanhentumisteemaan sopivasti bändin 42-vuotias keulahahmo James Murphy on toistuvasti ironisoinut ikäänsä. Jo LCD:n ensimmäinen single Losing My Edge (2002) kertoi laulajan epätoivosta nuorien muusikoiden joukossa. Shut up and Play the Hits saa myös festivaalijohtajalta lämpimän suosituksen.
Leffan livekuva on parasta mitä on nähty. Harvoin konsertin fiilis välittyy näin hyvin myös elokuvamuodossa, Lanerva hymyilee.
Lisätietoja elokuvista, esitysajoista ja -paikoista www.hiff.fi
Seuraava:
Night Visions 2012 -esittely
15-vuotisjuhlia viettävä festari tarjoaa uusien genrehelmien lisäksi poikkeuksellisen kovan kattauksen vanhoja klassikkoja.
Edellinen: Forssan kansainväliset mykkäelokuvafestivaalit 2012 -esittely
Tämänvuotisilla Forssan mykkäelokuvafestivaaleilla valokeilassa ovat saksalaiset mykkäelokuvat.