Valoa ja ääntä Porissa

Pori Film Festival juhlii tänä vuonna viisivuotista taivaltaan. 27.11–1.12.2019 järjestettävä festivaali on löytänyt kodin Valimolta, jossa se järjestetään nyt toisen kerran. Poikkitaiteellisella festivaalilla elokuvat, luennot ja musiikki limittyvät toisiinsa kiinnostavassa ohjelmistossa. Kantavaksi teemaksi on tänä vuonna noussut valo.

Pori Film Festival nostaa paikallisuuden vahvuudekseen. Suurena ensi-iltana nähdään paikallisvoimin kuvattu Selim, joka kertoo kuuluisimman porilaisen klassisen säveltäjän Selim Palmgrenin elämästä. Palmgren-opiston vieressä sijaitseva Valimo-sali tuntuukin siksi täydelliseltä valinnalta Antti-Jussi Marjamäen teoksen ensi-illalle. Porilaisen pitkänlinjan ohjaajan Noora Männistön töistä festivaali esittää elokuvat Maailma on suuri valintamyymälä (1987) ja Köyhät, nöyrät ja häpeämättömät (1999), jotka tarjoavat nostalgisen katseen menneille vuosikymmenille Porissa.

Pori Film Festivalin selkärangan muodostaa sen mittava lyhytelokuva kokoelma, joka on koostettu kansainvälisen haun kautta. 72 lyhytelokuvaa saapuvat festivaalikävijöiden nähtäväksi maapallon eri kolkista. Pitkien elokuvien puolelta tarjolla on kiinnostavia festivaalihelmiä, kuten juuri Stockholm Film Festivalilla parhaasta ohjauksesta palkittu Bait sekä Suomen jalkapallon EM-kisapaikan huumassa jatkava Asif Kapadian dokumentti Maradona, jonka ympärille on rakennettu jalkapalloaiheinen paneelikeskustelu.

Valo nousee festivaalilla tärkeään osaan. Vuoden pimeintä päivää lähestyttäessä Pori Film Festival yhdistää voimansa ensimmäistä kertaa järjestettävän Light Station -tapahtuman kanssa. Yhdessä tapahtumat valaisevat tien Porin vanhalta linja-autoasemalta Valimo-salille. Valokuvaaja Robby Mülleristä ja hänen työstään kertova dokumentti Living the Light – Robby Müller ja kolme lyhytelokuvasarjaa valosta nostavat teeman esille elokuvan kautta. Myös Cannesin elokuvafestivaalilla palkittu Céline Sciamman Nuoren naisen muotokuva hehkuu tulenliekkien hohteessa, tuoden pimeyteen valoa.

Jos valo edustaa elokuvan visuaalista puolta, ei festivaali ole unohtanut myöskään ääntä. Suomalaisen äänisuunnittelun legenda Kirka Sainio on puhumassa alastaan osana Elokuvan Anatomia -kokonaisuutta. Lauantai-illan taas kruunaa Aavikon keikka.

Pori Film Festival on koonnut yhteen kunnianhimoisen ja yllättävän kokonaisuuden, joka valuu elokuvan rajojen yli. Se on mukana luomassa keskustelukulttuuria elokuvasta ja taiteesta. Tervetullut valopilkku porilaisessa elokuvakulttuurissa raivaa nyt viidettä vuotta itselleen tilaa kaupungin kulttuuritarjonnasta ennakkoluulottomalla otteella. Viimevuotinen kävijämäärän kaksinkertaistuminen kertoo, että festivaalille on kysyntään.

Lisätietoa festivaalista: www.porifilmfestival.fi