|
Forssan
kansainväliset mykkäelokuvafestivaalit
2.-4.9.2005
Stroheimin,
Browningin ja Langin harvinaisuuksia
Forssan
kansainväliset mykkäelokuvafestivaalit
järjestetään jo kuudennen kerran.
Ajankohtana on tällä kertaa syyskuun
ensimmäinen viikonloppu, 2.-4.9.
Mykkäelokuvafestivaalin järjestäminen
Forssaan oli alusta asti
"hullu" idea, joka on poikinut
todella varteenotettavan festivaalin.
Sen pääosissa ovat vanhat elokuvat, ei
muu oheistoiminta. Tänäkin vuonna
festivaalin järjestäjät ovat
onnistuneet haalimaan aarteita, jotka
saavat monen elokuvahullun silmät
kiilumaan. Oletteko nähneet Eric von
Stroheimin Häämarssia
(The Wedding March, 1928)
tai Fritz Langin Der Müde Todia
(1921)? Ainakaan allekirjoittanut ei
ole. Ja nyt ne voi katsoa vielä
valkokankaalta!
Kaikki
pitkät elokuvat esitetään
tunnelmallisessa, pian sata vuotta
täyttävässä Elävien kuvien
teatterissa. Sen autenttisessa
ympäristössä voi todella eläytyä
siihen, miltä säestyksen kanssa
esitetty mykkäelokuva joskus 80 vuotta
sitten näytti. Festivaalien teemaksi on
valittu Erich von Stroheim, mykän
elokuvan keskeisiä voimahahmoja ja
ehkä ensimmäinen ohjaaja, joka teki
itsestään väärinymmärretyn neron.
Stroheim oli oman aikansa Orson Welles,
omapäinen ja suuruudenhullu
visionääri. Stroheimin elokuvia ei ole
nähty pitkään aikaan juuri missään,
mutta nyt Häämarssi on
tosiaan mahdollista katsastaa Forssassa.
Vaikka Stroheimin jälkimaine perustuu
hänen ohjauksiinsa, oli hän omana
aikanaan yhtä lailla tunnettu
näyttelijänä. Stroheimin
näyttelijäprofiilia festivaaleilla
esittelevät ensimmäiseen
maailmansotaan sijoittuvat melodraamat The
Heart of Humanity (1918) ja The
Unbeliever (1918), jotka ovat
sotakuvauksina jo
kulttuurihistoriallisesti kiinnostavia.
Oman
lukunsa muodostaa harvinaisuus nimeltä West
of Zanzibar (1928). Kun
ohjaajana on Hollywoodin pimeiden
sivukujien hahmo Tod Browning ja
pääosassa tuhatkasvo Lon Chaney, on
lupa odottaa jotain erityistä.
Browningin elokuvia on nähty niin
harvoin, että tässäkin on kyse taas
oikeasta kulttikamasta. Myös muiden
tunnettujen ohjaajien mykän ajan
tuotantoa on tarjolla. Frank Capran
ensimmäisen ohjaustyön Vahva
mies (The Strong Man, 1928)
pääosissa on omana aikanaan suosittu
koomikko Harry Langdon, jonka elokuvat
ovat jääneet Chaplinin, Keatonin ja
Lloydin varjoon. King Vidorin ohjaaman,
filmikaupungin seurapiireihin
sijoittuvan komedian Show Peoplen
(1928) pääosissa puolestaan
keikistelee muuan Marion Davies:
lehtikeisari William Randolph Hearstin
rakastettu, jota Orson Welles sittemmin
piikitteli Citizen Kanessa.
Amerikkalaisten
elokuvien ohella on tarjolla myös
saksalainen harvinaisuus, itsensä Fritz
Langin ohjaama Der Müde Tod
(1921). Ohjaaja-käsikirjoittaja
pariskunnan Lang/Thea von Harbou
yhteistyönä syntynyt fantasiaelokuva
syntyi neljä vuotta ennen Metropolista.
1930-luvulla parin yhteistyö katkesi
dramaattisesti. Lang lähti natseja
pakoon Yhdysvaltoihin, kun taas Harbou
liittyi kansallissosialistisen puolueen
jäseneksi. Der Müde Tod on
kuitenkin näyte yhteistyön
varhaisvuosilta ja on pakollinen nakki
kaikille Langin elokuvien bongaajille.
Tuttuun tapaan
kaikissa lähes elokuvissa on myös
säestys, josta huolehtivat mm. Hillel
Tokazier, Trio Mutual, Heikki Elon
orkesteri sekä Rauma Jazz Film
Orchestra. Kahden edellisvuoden tapaan
festivaaleille saapuu vieras ulkomailta,
tällä kertaa amerikkalainen
elokuvakeräilija ja -historioitsija
Eric Grayson. Osa festivaaleilla
esitettävistä elokuvista onkin
peräisin hänen kokoelmistaan.
Lopuksi vielä vinkki
tieteiselokuvien ystäville. Sunnuntain
Lumière & Méliès -koosteessa on
mukana A Trip to the Moon
(Le Voyage dans la lune, 1902).
Kyllä vain, se elokuvan historiaa
käsittelevissä dokumenteissa
vilahteleva "ihmiskasvoinen
kuu" -kohtaus on juuri tästä
elokuvasta – ja siitä tieteiselokuvan
historian yleensä katsotaan alkavan!
Kimmo Ahonen |