|
Espoo Ciné 21.–26.8.2007
Espoo Ciné
-festivaali pyörähtää käyntiin
Espoon Tapiolassa
elokuun 21. päivä käynnistyvä,
järjestyksessään kahdeksastoista
Espoo Ciné tuo näytille 79 pitkää
elokuvaa seitsemässä eri
teemasarjassaan. Elokuvajuhlat avaa
tapahtumassa vierailevan Sam Garbarskin
elokuva Irina Palm.
Festivaalin päätöselokuvana
esitetään Giuseppe Tornatoren Tuntematon
nainen (La Sconosciuta).
Paraatipaikoilla nähdään myös Espoo
Cinén vakio-ohjaajiin kuuluvan
englantilaisen Michael Winterbottomin
tositapahtumiin perustuva A Mighty
Heart sekä Claes Olssonin
uunituore, 1900-luvun alkuvuosikymmenten
Pohjanmaalle sijoittuvan Colorado
Avenue.
Espoo Ciné Selection
Espoo
Ciné Selection -sarjaan on koottu
näyttävä valikoima uutta,
kiinnostavaa eurooppalaista elokuvaa –
vahvistettuna muutamilla
ulkoeurooppalaisilla filmeillä muun
muassa Israelista ja Kiinasta. Cannesin
kilpasarjasta Espoossa nähdään Andrei
Zvjagintsevin uutuus Izgnanije
(The Banishment) ja Gus Van
Santin pysähdyttävä nuorisokuvaus Paranoid
Park. Suomalaiskatsojia
kiinnostanee ainakin hauskana
kuriositeettina ranskalaisten rakastaman
Arto Paasilinnan kansainvälisesti
tunnetuimman romaanin, Jäniksen
vuoden, ranskalaisfilmatisointi Le
Lièvre de Vatanen, jossa
pääosaa esittää toimintaelokuvista
tuttu Christopher Lambert.
El mundo español
Espoo Cinén
suosituimmat elokuvat ovat monesti
tulleet Espanjasta, ja tänä vuonna
tarjolle onkin koottu tavallista
laajempi sarja. Festivaalin vieraaksi
saapuva nousussa oleva espanjalaistähti
Raúl Arévalo esiintyy kolmessa sarjaan
valitussa elokuvassa. Flamencon
ystäviä muistetaan legendaarisen
flamencotanssijan Lola Floresin (1923–95)
elämäkertaelokuvalla Lola, la
película. Poliittista väriä
sarjaan tuovat Manuel Huergan
tositapahtumiin perustuva Salvador
(Puig Antich), jonka sijoittuu
Francon ajan Espanjaan, ja Isabel
Coixetin käsikirjoittama ja ohjaama The
Secret Life of Words.
Dokumentit
Espoo
Cinén viime vuoden dokumenttisarjassa
Al Gore esitti vakavan puheenvuoron
ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Tänä
vuonna jatketaan samoilla linjoilla
dokumenttielokuvassa The 11th Hour,
jossa joukko eri alojen asiantuntijoita
kertoo maapallon tilasta. Toinen sarjan
amerikkalaisdokumentti Annie
Leibovitz: Life through a Lens
kertoo nimensä mukaisesti maailman
ehkäpä tunnetuimmasta valokuvaajasta
Annie Leibovitzista. Sveitsiläinen Chrigu
on intiimi kuva nuoresta miehestä, joka
päättää tehdä itsestään ja
vakavasta sairaudestaan elokuvan.
Sveitsiläinen on myös elokuvantekijä
Raphaël Sibilla, joka on toteuttanut
hämmentävän tutkimusmatkan
seksuaalisuuden ja ruumiinmuokkaamisen
ääri-ilmiöihin dokumenttielokuvassaan
No Body Is Perfect.
Elokuvia
Itä-Euroopasta
Tshekki on
vakiinnuttanut asemansa eri
filmifestivaaleilla nähtävien
elokuvien suosikkimaana, ja myös
Espoossa esitetään kaksi kiinnostavaa
tshekkielokuvaa: Cinéssä
aikaisemminkin mukana olleen Jan
Hrebejkin uutuus Kráska v
nesnázích (Beauty in
Trouble) ja Suomeakin sivuava, Milan
Cieslarin ohjaama historiallinen draama Krev
zmizelého (Bonds of Blood).
Teini-ikäisen bosnialaispojan ja hänen
isänsä suhdetta kuvaava, Ognjen
Svilicicin ohjaama Armin
osoittaa vakuuttavasti, että entisen
Jugoslavian alueelta tuleva elokuva voi
olla muutakin kuin elokuva sodasta tai
hillitön kusturicalainen komedia.
Pink Zone
Pink Zone -sarja on
tänä vuonna laajempi kuin vuosiin.
Espoo Cinén vieraaksi saapuvan Kirsi
Marie Liimataisen saksalaisvalmisteisen
esikoispitkän Sonjan
lisäksi sarjassa nähdään muun muassa
Lisa Gornickin hilpeä brittielokuva Tick
Tock Lullaby sekä Jann Dunnin
dogma-elokuva Gypo.
Amerikkalaisia herkkupaloja tarjoilevat
Jamie Babbitin komediahitti Itty
Bitty Titty Committeen sekä
Richard Glazerin ja Wash Westmorelandin
kehuttu Quinceañera.
Méliès d’Argent
-kilpasarja ja Yön tunteina
Eurooppalaisen
fantasiaelokuvan kilpasarjan
odotetuimpia tapauksia lienee
lyhytelokuvillaan kulttimaineeseen
nousseen espanjalaisen Nacho Cerdán
The Abandoned. Ohjaaja Cerdá
myös vierailee festivaalilla
esittelemässä elokuvansa. Kilpailussa
nähdään muun muassa myös varsin
harvinaisesta fantasiaelokuvamaasta
tuleva uutuus, hollantilainen DoodEind
(DeadEnd), jonka ohjaaja ja
tuottajat saapuvat hekin paikan päälle
Espooseen. Myös Yön tunteina -sarjassa
on tänä vuonna esillä harvinaisia
kuriositeetteja, kuten vaikkapa
Pakistanista tuleva gore-elokuva Zibahkhana
(Hell's Ground).
Lapsille ja nuorille
Tänä vuonna Espoo
Cinéssä saa Suomen ensiesityksensä
kolme pohjoismaista elokuvaa:
Guldbagge-palkintoja kahminut
nuortenelokuva Förortsungar,
Stockholm Junior Film Festivalilla
palkittu Trigger ja
kaikkein nuorimmillekin katsojille
sopiva viehättävä piirrosseikkailu Ville
ja Villi Kaniini. Lasten- ja
nuortensarjassa esitetään lisäksi
saksalainen seikkailuelokuva Valkohaukkojen
arvoitus.
Festivaalin
erikoisnäytökset
Espoo Ciné aloittaa
uuden perinteen esittelemällä
"Vuoden kotimaisen
elokuvantekijän", joka on tänä
vuonna ohjaaja Klaus Härö. Ohjaaja
itse saapuu esittelemään kaikki kolme
pitkää elokuvaansa, jotka näytetään
saman iltapäivän aikana. Festivaalin
vanhemmat perinteet jatkuvat esimerkiksi
aurinkoterassilla järjestettävällä
ilmaisella ulkoilmanäytöksellä, jossa
esitetään tänä vuonna yksi
1980-luvun parodisoiduimmista
nuorisoelokuvista: Adrian Lynen Flashdance,
jossa hitsarityttö toteuttaa taas
kerran amerikkalaista unelmaa.
Espoon
nykytaiteen museo EMMA isännöi
myöhemmin syksyllä laajaa Salvador
Dalí -näyttelyä, johon liittyen Ciné
jo muistuttaa yleisöä Dalín vahvasta
vaikutuksesta elokuvaan. Festivaalin
erityisessä Dalí-näytöksessä
esitetään Dalín ja Luis Buñuelin
yhdessä tekemä avantgarde-elokuvan
klassikko Andalusialainen koira
(1928) ja Dalín pian toisen
maailmansodan jälkeen Disney-yhtiölle
suunnittelema piirroselokuva Destino,
joka hyllytettiin vajaan vuoden
valmistelun jälkeen taloudellisiin
syihin vedoten. Dalin aloittama projekti
herätettiin kuitenkin uudelleen henkiin
1990-luvun loppupuolella ja valmiiksi
saatettu harvinainen piirroshelmi
nähdään nyt ensimmäistä kertaa
Suomessa.
Lisätietoja
festivaalista, ohjelmistosta ja
aikatauluista www.espoocine.fi/2007/
|