|
Espoo Ciné 2006
Elokuisen illan
fantasioita
Vampyyrejä,
vinksahtaneita tiedemiehiä, toisia
todellisuuksia ja goottikauhua on
tulossa tuutin täydeltä Espoon
Cinéssä 22.–27. elokuuta. Luvassa on
piristävää vaihtelua Hollywoodin
tuotannolle, sillä Tapiolan
kulttuuritalolla juhlitaan
eurooppalaisen genre-elokuvan
uudistumista, laadukkuutta ja
omaperäisyyttä.
Jopa kolmannes
ohjelmistosta on fantasiaa, mistä
kiittäminen Fantasy Zone -ohjelmiston
lisäksi Méliès d’Or
-loppukilpailua, joka järjestetään
tänä vuonna Suomessa. Kymmenettä
kertaa valitaan paras eurooppalainen
fantasiaelokuva kymmenen pitkän ja
viidentoista lyhyen filmin joukosta.
Kukin ehdokkaista on voittanut aiemmin
yhden European Fantastic Film Festivals
Federationin (EFFFF) jäsenfestivaalien
alkukarsinnoista. Finaali tuo Espooseen
kymmenittäin elokuvantekijöitä ja
muita alan ammattilaisia, joten
kansainväliseen tunnelmaan pääsee
mukavasti virittäytymään heti
lämpiön puolella.
Mikäli
fantasiaelokuva ei satu kiinnostamaan,
ei kannata vaipua epätoivoon.
Festivaalin 96 elokuvassa on runsaasti
valinnanvaraa ja vaihtelua. Tästä
pitävät huolta esitettävät sarjat.
Festivaalin oma kokoelma on poimintoja
eurooppalaisilta kentiltä ja tätä
täydentävät espanjalaisen elokuvan
sarja El mundo español ja balkanilaisen
elokuvan rypäs Bal-can-can. Muutoin
esityslistalta löytävät gay-elokuvien
Pink Zone, valikoima dokumentteja,
kotimaisia tuotoksia ja lasten ja
nuorten elokuvia.
Festivaalin
pääelokuviksi on valittu kolme hyvin
erilaista tarinaa. Avajaisista vastuun
kantaa Paris, je t’aime,
joka koostuu yli 20 ohjaajan
episodisista näkemyksistä rakkaudesta
Pariisissa. Muun muassa Ethan ja Joel
Coen, Wes Craven ja Gus van Sant ovat
tulkitsemassa rakkauden kaupunkia omalla
persoonallisella tyylillään.
Lauantaina valkokankaalle heijastetaan
Luis Mandokin ohjaama Viattomat
äänet, joka kertoo pienestä
pojasta El Salvadorin sisällissodan
jaloissa. Festivaalin päätöksestä
huolehtii Robert Altmanin A
Prairie Home Companion, joka
pohjautuu jenkkilän legendaariseen
countrypainotteiseen radio-ohjelmaan.
Ilottelua tähdittävät muun muassa
Kevin Kline, Meryl Streep, Woody
Harrelson ja Tommy Lee Jones.
Suurin osa kuuden
päivän aikana nähtävistä elokuvista
on tämän ja viime vuoden tuotantoa ja
monet niistä näkevät samalla Suomen
ensi-iltansa. Muun muassa ensimmäinen
kotimainen kokopitkä tietokoneanimaatio
Keisarin salaisuus ja
Pixarin tuorein animaatio Cars
saapuvat teatterilevitykseen vasta
myöhemmin. Elonkorjuun päivinä voikin
hankkia maistiaisia myös tulevan syksyn
elokuvasadosta.
Tarkempi ohjelmisto
ja lisätietoja löytyy osoitteesta www.espoocine.fi
Outi Hakola |