Karhut kehiin Berliinissä

Kymmenen päivän ajan taide, glamour, juhlat ja bisnes kohtaavat Berliinin elokuvajuhlien myötä Saksan pääkaupungissa 5.–15.2.2009. Myös Berlinalen nimellä tunnettu festivaali ei ole vain kaupungin suurin kulttuuritapahtuma, vaan siitä on tullut myös yksi elokuvateollisuuden vaikutusvaltaisemmista vuosittaisista tapahtumista. Wim Wendersin elokuvassa Berliinin taivaan alla, vuodelta1987, Potsdamer Platz oli muurin jakama, autio ei-kenenkään-maa, mutta nykyään se on pilvenpiirtäjien reunustama Berliinin elokuvajuhlien näyttämö.

Kaupunkiin kokoontuu elokuvantekijöitä ja -katsojia ympäri maailmaa. Berliinin elokuvajuhlat onkin Euroopan vanhimpia ja arvostetuimpia elokuvafestivaaleja Cannesin ja Venetsian rinnalla. Tärkeimmistä festivaaleista Berlinale on yleisömäärältään suurin. Se vetää tavallisia elokuvissa kävijöitä puoleensa vuosi vuodelta enemmän. Viime vuonna myytyjä lippuja oli yli 200 000. Näytännöt kaikissa festivaalisarjoissa vetävät saleihin yleisömääriä, joita Berlinalen kilpailijat Cannes ja Venetsia voivat kadehtia. Festivaalille hyväksytään kaiken pituisia elokuvia eri genreistä ja formaateista. Elokuvat on jaettu sarjoihin, joilla kaikilla on oma profiilinsa.

Berlinale on myös yksi tärkeimmistä tapahtumista kansainvälisille elokuvamarkkinoille. Yli 4000 elokuvan ammattilaista 120 maasta kohtaa Berliinissä. Festivaalin yhteydessä toimii European Film Market (EFM), jossa elokuvan ammattilaisilla on mahdollisuus tutustua uusimpiin tuotantoihin ja kehityssuuntiin globaalissa elokuvamaailmassa.

Amerikkalaiset perustivat festivaalin toisen maailman sodan jälkeen vallattuaan osan Berliinistä. Tarkoituksena oli tuoda sodassa tuhoutuneeseen kaupunkiin takaisin kulttuuri ja romantiikka, jotka olivat olleet olennainen osa kaupunkia kultaisella kaksikymmentäluvulla. Alfred Hitchcockin Rebecca(1940) avasi ensimmäiset festivaalit vuonna 1951, josta lähtien Kultaisia ja Hopeisia karhuja on vuosittain jaettu tasokkaille elokuville ympäri maailmaa.

Ensimmäisen Kultaisen karhun pokkasi vuonna 1952 Arne Mattssonin ohjaus Hän tanssi kesän Ruotsista. Festivaalilla voitokkaita elokuvia ovat olleet esimerkiksi myös Ingmar Bergmanin Mansikkapaikka (1958), Jean-Luc Godardin Alphaville (Lemmy Caution - piru mieheksi, 1965), Roman Polanskin Umpikuja(1966), Pier Paolo Pasolinin Canterburyn tarinoita (1972), Rainer Werner Fassbinderin Veronica Vossin kaipuu (1982), Barry Levinsonin Sademies (1989), Paul Thomas Andersonin Magnolia (2000) ja Hayao Miyazakin animaatio Henkien kätkemä (2002).

Politiikka on liittynyt niin Berliiniin kuin myös itse festivaaliinkin. Vuonna 1970 saksalaisohjaaja Michael Verhoevenin elokuva O.K. käsitteli muutamaa vuotta aiemmin uutisoitua tapahtumaa, kun amerikkalaissotilaat raiskasivat ja tappoivat nuoren vietnamilaistytön. Berlinalessa elokuvan ensi-illan jälkeen eräät juryn jäsenet, amerikkalaisohjaaja Georg Stevensin johdolla, vaativat elokuvan vetämistä pois kilpailusta. Tämän seurauksena järjestettiin kiivaita protesteja, osa tuomaristosta erosi ja näytöksiä peruttiin. Lopulta festivaali jouduttiin keskeyttämään, eikä Kultaisia karhuja jaettu sinä vuonna laisinkaan.

Tietty poliittisuus näkyy myös siinä, mille elokuville festivaalin ensimmäisinä vuosikymmeninä jaettiin Kultaisia karhuja. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta palkitut elokuvat olivat ei-kommunistisista maista. Neuvostoliittolainen elokuva sai Karhun vain kerran tänä aikana. Vasta 1980-luvulla liennytys näkyi myös palkintojen jaossa, jolloin esimerkiksi Rainer Simonin Die Frau und der Fremde (1985) Itä-Saksasta pokkasi Kultaisen karhun vuonna 1985 ja kaksi vuotta myöhemmin neuvostoliittolaisen ohjaajan Gleb Panfilovin Teema (1979) voitti pääpalkinnon.

Festivaalin johdossa on vuodesta 2002 lähtien toiminut Dieter Kosslick, jonka aikana festivaali on kokenut monia uudistuksia. "Perspectives Deutches Kino" -sarjan myötä ovat saksalaisten elokuvien näytännöt ulkomailla lisääntyneet vuosi vuodelta. Kosslickin sanotaankin löytäneen tasapainon markkinoinnin, glamourin ja elokuvallisuuden välillä. Kosslick on erityisen antautunut tukemaan nuoria elokuvantekijöitä, etenkin kehittyvistä maista. Berlinalessa järjestetäänkin tänä vuonna seitsemännen kerran Talent Campus, joka on Berliinin elokuvafestivaalien erityispiirre. Talent Campuksella kohtaavat nuoret, lahjakkaat elokuvantekijät ja alan vankkumattomat ammattilaiset workshopeissa ja keskustelutilaisuuksissa. Muun muassa Wim Wenders ja John Waters ovat käyneet kertomassa oppejaan aloittelevien lahjakkuuksien avuksi.

Suomalaiset ovat pärjänneet Berlinalessa vuosien saatossa. Viime vuonna Petri Kotwican Musta jää valittiin mukaan kilpailusarjaan. Edellisen kerran suomalaiselokuva oli sarjassa mukana vuonna 1990, jolloin Pekka Parikan Talvisota hyväksyttiin tavoittelemaan Kultaista karhua. Myös Markku Lehmuskallion Korpin polska pääsi vuonna 1980 kilpailusarjaan. Suomalaiselokuva on toki myös voittanut Berliinissä. Ei tosin Kultaista karhua vaan Generation-sarjan, joka keskittyy nuoremmalle yleisölle suunnattuihin elokuviin. Voiton pokkasi vuonna 2003 Klaus Härön Näkymätön Elina. Berlinale on toiminut ponnahduslautana myös Kaurismäen veljeksille. Tosin veljeksistä Aki ei antanut elokuviaan kilpailusarjaan, vaan halusi ne Forum-osioon, joka on vapaampi ja keskittyy kokeilevampiin elokuviin kuin itse kilpailusarja.

Berlinale tarjoaa näkökulmia elämään toisessa, vieraassa kulttuurissa. Se on aidosti kansainvälinen festivaali ja juryn päätökset ovat tunnetusti olleet yllätyksentäyteisiä. Esimerkiksi vuonna 2006 Jasmila Zbanicin ohjaama bosnialainen elokuva Esman salaisuus voitti odottamattomasti Kultaisen karhun itselleen ja viime vuonna maineikkaan pystin sai José Badilhan ohjaama brasilialaiselokuva The Elite Squad.

Tämän vuoden ohjelmiston avaa saksalaisen Tom Tykwerin The International, joka kertoo pankkimaailman hämäristä toimista. Ajankohtainen ja nappiin osuva aloitus festivaalilta maailmanlaajuisen talouskriisin keskelle. Muita kilpailusarjassa nähtäviä elokuvia ovat muun muassa Lukas Moodyssonin Mammut, Stephen Frearsin Chéri, François Ozonin Ricky, iranilaisen Asghar Farhadin Darbareye Elly, Stephen Daldryn The Reader, Maren Aden Alle Anderen ja Costa-Gavraksen Eden à l'ouest. Kilpailusarjan lisäksi Berlinalessa on muita sarjoja, kuten independent- ja art house -elokuviin keskittynyt Panorama, nuorelle yleisölle suunnatuille elokuville tarkoitettu Generation-sarja ja saksalaiseen elokuvaan keskittyvä Perspectives Deutsches Kino. Forum-sarja on puolestaan eri kulttuureista tulleille ja kokeellisille elokuville sekä Berlinale Shorts kokeileville lyhytelokuville.

Festivaalin Retrospective-sarjassa nähdään lisäksi 70mm-formaattiin tehtyjä klassikkoelokuvia, jotka aikanaan vastasivat television tuomaan haasteeseen tekemällä elokuvasta todellakin elämää suurempaa verrattuna normaaliin 35-milliseen teatterifilmiin. Retrospectivessä nähdään muun muassa William Wylerin raamattuspektaakkeli Ben Hur (1959), Joseph L. Mankiewiczin historiallinen spektaakkeli Kleopatra (1963) ja Gene Kellyn musikaali Hello Dolly! (1969). Festivaali tarttuu myös eettisiin teemoihin Culinary Cinema -sarjassa, jossa nähdään niin ruoan massatuotantoa käsitteleviä kuin makunautintoihinkin keskittyviä elokuvia. Näytäntöjen jälkeen saksalaiset kokit valmistavat ja tarjoilevat elokuvien inspiroimia ruokia. Mielenkiintoinen yhdistelmä. Berlinalen sanotaankin olevan avoin kohtauspaikka uusille ideoille ja epäsovinnaisille formaateille.

Lisätietoja ja ohjelmisto: www.berlinale.de