Tyylipuhtaan perinteinen trilleri
Salaisuus pinnan alla kelpaisi oppimateriaaliksi
elokuvakoulutukseen. Ei siksi, että se olisi mikään klassikko, vaan siksi, että se
hyödyntää niin taitavasti lajityyppinsä kuvastoa. Niille katsojille, jotka eivät
pidä pelottelusta tai kummitusjutuista, elokuvaa ei voi suositella. Heille se on
luultavasti myös yhdentekevä jännäri, jossa vain kerrataan monesti nähtyjä juttuja.
Sen sijaan säikyttelystä nauttiville Salaisuus pinnan alla on hyvin
linjansa pitävä, tyylipuhdas trilleri.
Unelmakodissa asuvan pariskunnan elämä muuttuu, kun tytär
muuttaa pois kotoa. Samaan aikaan kun uralleen omistautunut tiedemies (Ford) painaa
pitkää päivää, alkaa vaimon (Pfeiffer) tasapaino järkkyä pahasti. Naapurien
epäilyttävä käyttäytyminen viittaa henkirikokseen. Ahdistusta lisäävät vielä
yliluonnolliset äänet ja näyt, jotka piinaavat häntä talon seinien sisällä
Salaisuus
pinnan alla käsittelee nimensä mukaisesti ydinperheen kriisiä ja
turvallisten kulissien romahtamista. Vaimon kokemat painajaiset palauttavat mieleen
menneisyyden traumat ja paljastavat parin menneisyydestä epämiellyttäviä asioita. Salaisuus
pinnan alla tuokin mieleen Vaarallisen suhteen, tosin sillä
erotuksella että se on paljon parempi elokuva kuin tuo juppikauden parisuhdepainajainen.
Teknisesti tekijät hallitsevat jännityksen kiristämisen
mainiosti. Avaimet, korut ja muut esineet ohjaavat toimintaa ja toimivat päähenkilöiden
pakkomielteiden vertauskuvana. Kamera seuraa heitä etäältä, aivan kuin vältellen
paljastavia lähikuvia. Tilaa ja ääntä (myös hiljaisuutta!) käytetään mallikkaasti
hyväksi ja Alan Silvestrin säveltämä, Bernard Herrmannille kumartava musiikki kasvaa
pienistä äänistä mahtavasti pauhaavaksi koskeksi. Valitettavasti tekijöiden maltti ei
ole aivan riittänyt, sillä loppua kohden kauhutehoja pyritään repimään irti jo
kertaalleen käytetyistä asetelmista, ja elokuva alkaa toistaa itseään. Tuntuu siltä,
että lähes kaikki jännityselokuvan vakiotemput on yritetty mahduttaa mukaan.
Loppuratkaisu on näin sittenkin liian ennalta arvattava, ja tasapainoilu psykologisen ja
irrationaalisen painajaisen välillä jää vain puolitiehen.
Salaisuus pinnan alla muistuttaa Brian DePalman 1970-luvun
trillereitä. Se on verettömämpi ja vähemmän ristiriitainen, mutta yhtä kaikki se
purjehtii Hitchcockin viitoittamilla vesillä. Ohjaajasidonnaiset kriitikot epäilemättä
ylistäisivät elokuvaa, jos ohjaajan pallilla olisi istunut DePalma tai joku muu
jalustalle nostettu auteur. Mutta kun tekijänä on paatuneen kaupallinen viihdenikkari
Zemeckis (Forrest Gump, Back to the Future), ovat reaktiot
huomattavasti laimeampia. Kumma juttu, sillä Salaisuus pinnan alla on
käsityöläisen ammattitaidolla punottu, onnistunut tuote.
|