SPACE COWBOYS Ensi-ilta: 13.10.2000 |
|
Harmaat pantterit Voi hyvä tavaton. Space Cowboysiin on erittäin vaikea suhtautua millään tavalla vakavasti. Elokuvan tarina on aivan posketonta soopaa. Eastwoodin johtamat, eläkkeelle jo aikaa sitten passitetut lentäjä-ässät saavat keplotelluksi kauan kaipaamansa tilaisuuden avaruuslentoon, kun Clintin suunnitteleman iänikuisen ohjausjärjestelmän neukkumaiseen tapaansa kopsanneet venäläiset eivät tietenkään saa maata kohti vaappuvaa tietoliikennesatelliittiaan kunnialla alas. Ei auta kuin kutsua vanha kunnon Team Daedalos hätiin. Ahavoituneet veteraaninäyttelijät yrmyilevät pilke silmäkulmassa läpi käsikirjoituksen kaikkia todennäköisyysfysiikan lakeja uhmaavien sudenkuoppien, enkä minä millään osaa olla nauttimatta tästä kaikesta.
Aivan samoin kuin länkkäreitä katsellessa, regressiivis-reaganilainen arvomaailma on viisainta nytkin ohittaa parilla tietävällä hymähdyksellä. Elokuvan viriileille senioreille avaruus on käymättömistä korpimaista viimeinen. Westerneistä tutun amerikkalaisen uudisraivaajamytologian siirtäminen hapettomiin oloihin ei tietenkään ole mitään uutta vaikka nyt Star Trekinsä katsoneille, ja samaa tarustoahan NASA:n tosielämän avaruusohjelmakin uudentaa.
Elokuvan pelastaa Eastwodin ohjauksen ja koko joukon näyttelijäntyön vinkeän itsetietoinen ironisuus. Filmi on yliammutun pöhkö vedätys, jonka katseleminen on kuin kuuntelisi mytomaniaan taipuvaisen isoisän loputtoman mielikuvituksekasta jutustelua hurjista seikkailuistaan. Se on absurdilla kierteellä höystetty reilu kokoelma länkkäreiden, katastrofielokuvan ja toimintaseikkailujen hyväksi havaittuja kliseitä. ks. ensi-ilta: |
Manu Haapalainen / |
[pääsivu] [ensi-illat] [videot] [palsta] [wider screen]