Yön saalistajat kotikatsomo

Visa Mäkisen Yön saalistajat on varmasti ohjaajansa juhlituin teos. Sitä on esitetty Night Visions -elokuvafestivaalilla täydelle salille, jossa katsojat muistavat elokuvan repliikit ulkoa. Sen kohtauksia ja tapahtumia on pohdittu internetin leffapiireissä jo pitkään. Vaikka kyseessä on vain yksi Mäkisen huonoista elokuvista, sitä on pidetty juhlimisen arvoisena, koska Yön saalistajissa Mäkinen on tavoittanut jotain jollain omituisella tuhnuisella tavallaan vaikuttavaa.

Tarinassa porilaiseen gangsterijoukkoon soluttautunut poliisi Pete (Ilmari Saarelainen) yrittää kerätä tietoja liigan tulevista rikoksista ja tasapainottelee koko ajan lain ja rikoksen rajalla. Petellä on suhde liigapomon naisystävään Velmaan (Sari Sarmas) ja kun Peten peiterooli paljastuu, ollaan valmiina lopulliseen välienselvittelyyn rajalla elävän Reunan (Matti Mäntylä) kanssa.

Tämä kaikki kieli poskessa tietenkin, mutta Mäkinen ei tarkoittanut Yön saalistajia komediaksi. Sen piti olla vakava toimintaelokuva, ensimmäinen suomalainen K18-elokuva, jossa on mukana kaikki Mäkisen maneerit strippareita myöten. Samalla se onnistuu olemaan hauskempi kuin Mäkisen komedia-komediat, koska tahaton komiikka on aina hauskempaa kuin todellinen, sillä naurun tahattomuus saa katsojat tuntemaan itsensä fiksuksi.

Juonta on vaikea seurata ja se tuntuu enemmän sarjalta tapahtumia kuin kokonaiselta tarinalta, joka alkaisi tai päättyisi mihinkään. Kotivideotasolla kuvattu elokuva onnistuu kuitenkin tuomaan amerikkalaisen kovaksikeitetyn rikosjännärin perinteitä Suomeen hulvattomin seurauksin. Dialogi on kovaa mutta kankeaa, tapahtumapaikat ja puitteet kuin jonkun suomalaisen amatöörielokuvantekijän ensimmäisestä elokuvasta ja käsikirjoitus todellakin sekava.

On kuitenkin pakko kehua Matti Mäntylää, joka saa Reunan roolissa mahdollisuuden heittäytyä mitä rajuimmalla tavalla ylivaihteelle. Ensiksikin hän on naurettavasti koukussa pilveen, jonka puute saa hänet väkivaltaiseksi. Toisekseen hän pääsee epätoivon hetkellä huutamaan äitiä kynttilöin valaistussa huoneessa. Kolmanneksi hän murhaa toisen ihmisen ninjatähdellä.

Mäntylä on ainoa näyttelijä, joka tuntuu täysin ymmärtäneen, että lähtökohdiltaan näin naurettavassa elokuvassa homma kannattaa viedä tappiin asti. Myös Mäkinen ansaitsee hatunnoston siitä, että hän oli uomiinsa juuttuneella kotimaisen elokuvan kentällä valmis yrittämään jotain uutta.

Siksi Yön saalistajat on poikkeus, joka on jäänyt elämään vielä ohjaajan uran loputtua. Se on poikkeuksellinen ja viihdyttävä, koska se on niin suomalainen ja huono. Todellinen suomalainen kulttielokuva.