Hygieniapassi hukassa

Wetlands – Kosteikkoja perustuu Charlotte Rochen romaaniin Feuchtgebiete (suom. Kosteikkoja, Basam Books 2009), joka oli ilmestymisvuotenaan 2008 Saksan myydyin teos. Kirja, kuten elokuvakin, kuvaa 18-vuotiaan Helenin kasvukipuja aikuisuuden kynnyksellä.

FeuchtgebieteHelen on suorapuheinen ja villi nuori nainen, jonka suhtautuminen hygieniaan ja seksuaalisuuteen tuntuu elokuvassa vakuutellun vapautuneisuuden sijaan viittaavaan tahalliseen provosointiin ja huomiohakuisuuteen. Heleniltä tuntuu puuttuvan itsesuojeluvaisto, kun hän yrittää todistella itselleen ja ympäristölle piittaamattomuuttaan normaaleiksi mielletyistä hygieniasäännöistä.

Itselleni on mysteeri, miksi Wetlands – Kosteikkoja on saavuttanut Saksassa niin suuren suosion. Ehkäpä saksalaisia riivaa jokin salainen anaalifiksaatio? Elokuva on nimittäin monin paikoin suorastaan kuvottavan vastenmielinen, niin hartaasti siinä käydään läpi peräpukamien, anaalifisteleiden ja yleisen vessan vessanpöntön reunusten salattua maailmaa.

FeuchtgebieteVastenmielisyydestään huolimatta elokuva kuitenkin onnistuu salavihkaa, ikään kuin takaportin kautta ujuttamaan katsojan alitajuntaan tunteen jostakin aidosta ja todesta: tuskin yksikään hurmeinen väkivaltasavotta saa enää kääntämään katseen pois kuvaruudulta ja koskettamaan liikaa nähneen katsojan herkimpiä tuntoja samalla tavoin kuin Wetlands kohtauksessa, jossa Helen sairaalassa toipilaana tahallaan raastaa anaalihaavansa uudelleen auki kiinnittääkseen ihkun mieshoitajan huomion itseensä. Helenistä huomaa välittävänsä, vaikka itse elokuvasta ei pitäisikään.

Elokuvan loppua kohti sen sävyt tummenevat. Katsojalle käy selväksi, että Helen on itse asiassa hyvin haavoittuvainen nuori nainen, jonka perusturvallisuuden tunnetta on järkytetty vanhempien eron myötä. Helen koettaa oman ruumiinsa avulla paitsi kerjätä rakkautta, myös saattaa vanhempansa jälleen yhteen, vaikka näitä ei voisi vähempää kiinnostaa. Isä yrittää todistella olevansa ikuisesti nuori möhömahainen viisikymppinen, äiti taas joogaa ja siivoaa vimmatusti. Helenin itsetuhoinen käytös onkin nähtävä vastareaktiona vanhempien välinpitämättömyyttä vastaan.

FeuchtgebieteHeleniä näyttelevä Carla Juri tekee uskomattoman hienon ja eläytyvän roolityön, mutta sekään ei välttämättä riitä tekemään suomeksi käsittämättömän oudosti nimetystä Wetlands – Kosteikkoja -elokuvasta hyvää elokuvaa, hätkähdyttävän kylläkin. Elokuvan rytmi on kohdallaan, mutta teemojen käsittelyä olisi voinut syventää vakavoitumalla edes hetkeksi. Nyt draamakomedian draama vesitetään mukamas rankalla huumorilla, joka ei oikeasti ole edes hauskaa.

Wetlands varmastikin jakaa mielipiteet tehokkaasti puolesta ja vastaan. On makuasia tuntuuko elokuvan erite-eksploitaatio kivalta ja raikkaalta punk-asenteelta, vai joutuuko ryntäämään jo heti alussa ottamaan puhelun Norjaan. Elokuva on kieltämättä taitavasti tehty, mutta silti hieman puuduttava yhden idean rykäisy. Ison plussan Wetlands ansaitsee oivaltavasta musiikin käytöstä soundtrackilla. Ehkä kannattaa kuitenkin kiertää tämä kosteikko kaukaa, jos esimerkiksi Pasolinin Salò – Sodoman 120 päivää aiheuttaa yökkäysreaktioita.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,4 / 5 henkilöä


Powered by Preview Networks