Venom kotikatsomo

Venom on Ruben Fleischerin ohjaama elokuva Marvelin sarjakuvamaailman perustuvasta hahmosta, ulkoavaruudesta Maahan saapuvasta symbiootista, joka tunnetaan myös nimellä Venom.

Päähenkilö on Tom Hardyn esittämä toimittaja Eddie Brock. Kovia elämässään kokenut mies on noussut reportterina menestykseen ja myös rakkauselämä tyttöystävä Annen kanssa kukoistaa. Eddieltä viedään kuitenkin kaikki hetkessä, kun hän lähtee tutkimaan omaan yli-ihmisyyteensä uskovan liikemies Carlton Draken hämäriä ihmiskokeita liian innokkaasti. Hankalassa tilanteessa tarvitaan intergalaktista apua, jota onkin tarjolla, kun Eddie muodostaa erinäisten käänteiden jälkeen symbioottisen suhteen avaruudesta tulleen verenhimoisen Venom-olion kanssa.

Venom on toimivaa, parhaimmillaan leveän virneen kasvoille nostavaa, viihdettä. Fleischerin ohjauksessa elokuva ei ota itseään liian vakavasti ja tämä on ehdottomasti Venomin suurimpia valtteja. Elokuvan huumori tulee esiin sisäisissä dialogeissa, joita Eddie käy täydellistä englantia syvällä rintaäänellä puhuvan avaruusmonsterin kanssa, ja vähitellen kaksikon välillä muodostuu lämmin, veljellinenkin, suhde. Myös avaruushirviön motiiveja valotetaan ilahduttavasti. Venom myöntää Hardylle olevansa omalla planeetallaan enemmän ja vähemmän luuseri, mutta Telluksella parivaljakosta voisi yhdessä tulla mitä vain.

Kuten sarjakuvatarinoissa usein, myös Venomissa on psykologisella tasolla kysymys päähenkilön kamppailusta muutoksen ja omien sisäisten haasteidensa kanssa. Elokuvan alussa Hardyn esittämä hahmo häilyy kahtiajakoisesti hitusen arrogantin toimittajarentun ja lasinpohjalta lohtua hakevan ressukan moodien välillä. Kun muutos sitten tapahtuu yllättävän symbiootti-infektion muodossa, tästä revitään irti muutamia herkullisia kohtauksia, joissa Hardy pääsee ahmimaan jäteastian sisältöä ja sukeltamaan hienostoravintolan hummeri-akvaarioon. Kaikesta ihmisten päiden syömisellä fantasioimisestaan huolimatta Venom tulee lopulta opettaneeksi Hardylle oppitunteja omien tunteiden tunnistamisesta ja tyttöystävälle kommunikoinnista.

Vauhdikkaasta sarjakuvajuonestaan huolimatta Venom sisältää lopulta varsin vähän varsinaisia toimintakohtauksia. Suurin osa toiminnasta ajoittuu elokuvan toiselle puoliskolle ja ensimmäinen tunti kuluu pitkälti päähenkilön kehityksen kuvaamiseen. Lopun toiminta on sinänsä näyttävää ja vauhdikasta, mutta mitään ennennäkemätöntä se ei tarjoa.

Venomin amorfinen ulkoasu on toteutettu elokuvassa hienosti, ja muotoaan muuttavan hahmon ulkoasu tuo ajoittain mieleen H.R.Gigerin Alienit. Varietyn artikkelin perusteella Fleischer on hakenut elokuvaansa vaikutteita Cronenbergin ja Carpenterin elokuvien kuvastosta ja hienoisia body horror -vaikutteita Venomissa onkin nähtävissä. Valitettavasti nämä viitteet jäävät kuitenkin yksittäisten hetkien varaan ja pääosiltaan Fleischerin elokuva tarjoaa tutun veretöntä ja turhan kliinistä Hollywood-toimintaa. Hardyn esittämää päähenkilöä lukuun ottamatta muut tarinan hahmot jäävät elokuvassa varsin ohuiksi ja heidän motiivinsa kuitataan yhdellä tai kahdella yksinkertaistavalla kohtauksella.

Kaiken kaikkiaan teatterilevityksessä yllättäväksi menestyjäksi osoittautunut Venom tarjoaa viihdyttävää ja ainakin itseäni hymyilyttävää Hollywood-toimintaa ikonisen sarjakuvamonsterin ystäville. Kriittinen katsoja voi tarkastella elokuvaa sairaskertomuksena, jossa ylivoimaisen stressin murtama mies alkaa hallusinoida sisällään elävästä kaikkivoivasta avaruusolennosta, mutta samapa tuo, jos se lopulta on toimiva keino päästä takaisin väleihin tyttöystävän ja ympäröivän maailman kanssa.