Teini-ikäiset nefilininjametsästäjät

Teini-ikä on ihmisen elinvaiheista inhottavimpia. Se on silkka, tauti jossa ei juuri ole muuta hyvää kuin se, että se kestää muutaman vuoden ja enemmistö ihmisistä toipuu siitä jossain vaiheessa. Yhtäkkiä sitä huomaa elävänsä vaarojen ja muutosten keskellä ympäristössä, jossa osa kanssaihmisistä tuntuu muuttuvan ihmissusien lailla karvaisemmiksi ja möreä-äänisemmiksi päivä päivältä. Joistain tulee täysiä vamppeja, ja ympärillä saattaa pyöriä ties mitä keijupoikia. Ja joka ainoa teini on ernu, erilainen nuori.

Mortal Instruments: The City of Bones Myös Clary (Lily Collins) on erilainen nuori. Hänelle kun paljastuu, että hänen äitinsä onkin enkelin ja ihmisen jälkeläisiin kuuluva nefili, joka on toiminut salaisessa demoneja lahtaavassa varjometsästäjien järjestössä. Äiti katoaa ja Clarynkin henkikulta tuntuu olevan vaarassa. Siihen ei auta edes kaihoisasti ihastunut mutta Claryn sivuuttama nörtti Simon (Robert Sheehan). Onneksi uusi paras ystävä löytyy tatuoidusta, nahka-asuisesta nättipojasta Jacesta (Jamie Campbell Bower), joka kuuluu mainittuun järjestöön.

Cassandra Claren romaanisarjaan perustuva Varjojen kaupungit: Luukaupunki on pohjimmiltaan teinien ja nuorten aikuisten yliluonnollista harlekiinihömppää, jossa ihmissudet, demonit, vampyyrit ja muu peruskaura muodostavat vain viitekehyksen rakkaussotkuille ja seikkailupainotteiselle perhesuhteiden selvittelylle. Ennen kaikkea kyse on fantasiasta, jossa tavallinen ihminenkin voi olla oikeasti merkittävä ja jossa uusi ja jännittävä maailma voi odottaa kulman takana valmiina viemään pois arjesta. Myös se ainut oikea voi odottaa jo jossain.

Mortal Instruments: The City of Bones Luukaupunki ei ole tällä saralla erityisen uniikki, mutta toisaalta sitä on myös turha liiaksi lytätä, sillä eiväthän monet aikuisten tarinatkaan ole muuta kuin aikuisten satuja, joiden tarjoamat tunnetilat ja voimaantumisen tunteet ovat kaikki illuusiota. Suurimmassa osassa ihmisiä ei ole mitään merkittävää, arki on jatkossakin arkea eikä mitään prinssi uljasta tai satuprinsessaa ole olemassakaan. Jos ei ole poikkeusyksilö jo valmiiksi rikkaan syntymätaustansa tai sattuman kaupalla saatujen geneettisten lahjojen ansiosta, niin aniharva enää myöhemminkään nousee asemansa yläpuolelle tai kokee sadunomaista mystiikkaa. Kaikki erilaisia, kaikki eriarvoisia.

Kliseiseksi ja stereotyyppiseksi nuorten yliluonnolliseksi fantasiaseikkailuksi Luukaupunki ei ole kuitenkaan aivan pahimmasta päästä, vaikka se ei keskikastista juuri kohoakaan. Erityistä kiitosta käsikirjoittaja Jessica Postigo saa siitä, että hän on ottanut sakset käteen ja leikellyt käsikirjoituksesta pois alkuperäisteoksen ylimääräisiä hetteikköjä ja teinifilosofisia pohdiskeluja. Claren romaanisarja nimittäin venyttää tarinaa kohtuuttomasti.

Mortal Instruments: The City of Bones Luukaupungin juoni etenee tuttuja ja läpihiihdettyjä latuja, mutta se tekee sen riittävän jouhevasti eikä tarina jää missään vaiheessa tuleen makaamaan. Aina kun tarinassa olisi mahdollisuus suvantovaiheeseen ja juonen aukkopaikkojen pohtimiseen, niin elokuva menee eteenpäin uuteen, yleensä efektipainotteiseen kohtaukseen, mikä on tässä tapauksessa osoitus leikkaajien ammattitaidosta. Syvällisempään pohdiskeluun kun ei olisi ollut rahkeita alun perinkään. Kestoa olisi voinut vielä karsia, mutta nykypäivänä monet vastaavat elokuvat tuntuvat venyvän lähes säännönmukaisesti kahteen ja puoleen tuntiin, joten reilun parin tunnin leikkaus olisi voinut olla huonompikin.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,2 / 5 henkilöä


Powered by Preview Networks