On saakelinmoinen sääli, että tämä aikoinaan itsensä Orson Wellesin ideoima ja käsikirjoittama poliittinen trilleri ei saanut edes emämaassaan Yhdysvalloissa selvästi ansaitsemaansa teatterilevitystä. Kun jakeluyhtiötä ei löytynyt elokuvafestivaalien positiivisista kommenteista huolimatta, maksullinen elokuvakanava Showtime lopulta esitti sen televisiossa, kunhan oli ensin nimennyt sen omaksi alkuperäiseksi tuotannokseen. Samainen kanava on tosin ottanut ohjelmistoonsa myös Adrian Lynen surullisenkuuluisan Lolitan (1997), joten ensi-iltaformaatti tuokin.

Vallankahvassa kertoo Missourin kuvernöörinvaalien viimeisistä päivistä, jolloin ennakkosuosikin, William Hurtin mukavasti näyttelemän William Blake Pellarinin, varman voiton eteen saapuu tummia pilviä perheen synkän salaisuuden vuoksi. Pellarinin vanha oppi-isä Kim Mennaker (Nigel Hawthorne) on päättänyt haluta itselleen ulkoministerin salkun Pellarinin myöhempien presidenttiambitioiden toteutuessa. Ja onko Vietnamin sotaan lähtenyt velipoika todellakin kuollut ja kuka oikeastaan esiintyy 30 vuotta vanhassa homoeroottisessa Mennakerin ottamassa valokuvassa?

Welles kirjoitti alkuperäiskäsikirjoituksen 1980-luvulla tarkoituksenaan tehdä sen avulla vihdoin oma kaupallinen comeback, mutta kuolema ehti ensin vuonna 1985. Ohjaaja Hickenlooperin yhdessä F.X. Feeneyn kanssa työstämä modifioitu käsikirjoitus on muuttanut tapahtumaympäristöä ja juonta. Wellesin versiossa esimerkiksi Pellarin lähti Vietnamiin kyllästyttyään Yhdysvaltain hallituksen jäsenenä presidentti Johnsonin politiikkaan. Sen sijaan Hickenlooper on asetellut algoremaisen ja paitahihasillaan kansalaisia kättelevän Pellarinin keskelle uransa ensimmäistä suurta kampanjaa. Vallankahvassa on kuitenkin hyödyllistä katsottavaa myös Orson-faneille, sillä paljon alkuperäistä tematiikkaa on jäljellä: oppi-isän säälimätön manipulointi, homoseksuaalisuuden läsnäolo sekä valinta vallanhimon ja moraalisesti oikean välillä.

Hickenlooper ohjaa elokuvansa pienellä kädellä värejä ja kohtausten laajuutta säästellen. Ohjaajan tyyliä tukee erinomaisesti niin ikään pienimuotoisesti aina näyttelevä William Hurt, jonka puheen nyanssit ja äänen voimakkuus ovat aina tehokeino, kun ne joskus harvoin kankaalla nähdään. Myös Hawthorne ja Pellarinin rikasta alkoholisoitunutta vaimoa näyttelevä Miranda Richardson hoitavat roolinsa mallikkaasti. Sen sijaan paha virhe on saatu aikaan ottamalla mukaan murteellista englantia puhuva Irene Jacob entiseksi CNN-toimittajaksi, joka alkaa penkoa Pellarinin salaista taustaa. Lakonisesti tv-juttujaan juontava Jacob on varsin epäuskottava, varsinkin, kun hänen todetaan edustavan alansa huippua. Oikeassa mediamaailmassa tuollainen hiljainen hyssykkä ei kauan pärjäisi.

* * *
Arvostelukäytännöt