Lapin taika kantaa vain vaivoin vuosikymmenten yli

Vuonna 1952 valmistunut Valkoinen peura oli aikanaan poikkeuksellinen suomalaiselokuva, ja on sitä edelleen. Lapin kauniista noidasta kohtalokkaan tarinan kertova elokuva on kauhulla sävytetty fantasia, jollaisia ei ole Suomessa liiemmin tehty.

Elokuva sai aikanaan paljon huomiota, myös kansainvälisesti, sillä se palkittiin Cannesissa parhaana taruaiheisena elokuvana ja lisäksi elokuva voitti Golden Globen parhaana vieraskielisenä elokuvana. Suomessa Valkoinen peura noteerattiin kolmella Jussi-palkinnolla.

Valkoinen peuraAikalaiskritiikeissä kiiteltiin kuvausta ja musiikkia sekä erityisesti Mirjami Kuosmasen valovoimaista pääroolia. Nämä kiitokset konkretisoituivat vielä Jussi-palkinnoilla. Käsikirjoituksessa ja henkilöohjauksessa sen sijaan nähtiin ongelmia.

Valkoinen peura nostetaan usein klassikkoasemaan, jonka se on elokuvahistoriallisesta näkökulmasta kieltämättä ansainnut, mutta mikään ongelmaton teos, saati mestariteos se ei ole. Aikalaiskritiikeissä tehdyt huomiot ovat edelleen valideja. Yli puolivuosisataa ei kultaa elokuvan ongelmia, eikä tämä tarkoita teoksen elokuvakulttuuristen ansioiden kiistämistä.

Vanhempien elokuvien kohdalla korostuu vastaanoton konteksti, mitä ei soisi unohdettavan. Elokuvallinen kerronta ja ilmaisu ovat kuvallisen viestinnän universaaliudesta huolimatta aikasidonnaisia, mikä tekee elokuvien tulkinnasta ja arvioinnista problemaattista. Jos elokuvaa arvioidaan vain sen aikalaiskriteereillä, teos asetetaan tekoajankohtansa historialliseen kuplaan, mikä ei palvele elokuvan myöhempää vastaanottoa, eikä mahdollista teoksen tulkintaa osana alati muuttuvaa historiaa.

Valkoinen peuraVanhojen "klassikoiden" toistuva ylistäminen vaikuttaakin usein vuosikymmenestä toiseen kertautuvalta tyhjänjauhamiselta, kun aina toistetaan teoksen aikalaisansioita ja merkityksiä, mutta uudelleen tulkinnalle ja elokuvataiteellisten ansioiden aikasidonnaiselle arvioinnille ei anneta sijaa. Teoksen elokuvahistoriallinen merkitys on eri asia kuin taiteellisen ilmaisun tarkastelu kulloisessakin vastaanottokontekstissa. Elokuvahistoriallinen merkkiteos ei ole välttämättä kestänyt aikaa.

Totta kai elokuvahistoriallinen merkkiteos voi edelleen olla aikaa kestänyt elokuvataiteellinen mestariteos. Esimerkiksi jännityksen ja kauhun saralla Hitchcockin elokuvien taiteelliset ansiot ovat edelleen kiistattomia, sillä Hitchcockin elokuvakerronnalliset keinot ja elokuvallinen ilmaisu ovat yhteneviä nykyisen elokuvakäsityksen kanssa. Samaa ei voi sanoa Valkoisesta peurasta.

Valkoinen peuraValkoisen peuran aikalaisarvioissa esiin nostettu käsikirjoitus ei ole lähtökohtaisesti huono. Tarina itsessään on kiehtova ja hyödyntää lappilaista mystiikkaa hyvin. Ongelmallisuudessa on kyse käsikirjoituksen elokuvallisesta sovituksesta. Kerronnallisesti ja tarinan avautumisen kannalta Valkoinen peura on paikoin jopa kömpelö. Mikäli elokuvan juoniselosteeseen ei perehdy etukäteen, tarinan avautuminen kaikkine yksityiskohtineen vaatii melkoista päättelykykyä johtuen kuvallisen narratiivin sekavuudesta ja kohtausten epätasapainoisesta rytmityksestä. Tämä kielii enemmän ohjaukseen juontavista puutteista kuin käsikirjoituksen ongelmista.

Alkujaan Aarne Tarkaksen piti ohjata Valkoinen peura, mutta hän siirtyi huolehtimaan tuotannosta ja kuvaaja Erik Blomberg otti ohjausvastuun – elokuvasta tulikin hänen esikoisohjauksensa pitkän näytelmäelokuvan saralla. Taidokkaat ja visuaalisesti vaikuttavat tunturiotokset saavatkin kuvaajana ansioituneen Blombergin ohjauksessa runsaasti tilaa mutta henkilöhahmoja ja tarinaa syventävät draamakohtaukset jäävät lyhyiksi ja rikkonaisiksi. Kokonaisuudesta on vaikea saada otetta kerronnan epätasapainoisuuden takia.

Valkoinen peuraValkoisessa peurassa yksittäiset onnistumiset nousevat kokonaisuuden edelle. Mirjami Kuosmanen on pääroolissa vangitseva ja tarinan taianomaisuudessa on viehättävyytensä. Kuvauksellisesti kunnianhimoisessa elokuvassa on monia hienoja kohtauksia, joista voimakas loppukohtaus lienee muistettavimpia. Toisaalta elokuvassa on outoja kömmähdyksiä. Kun poroksi muuttunutta noitaa hiihtäen takaa ajava metsästäjä pääsee ampumaetäisyydelle, ase räjähtää ja Åke Lindmanin esittämä hahmo lähtee paikalta jalan. Oliko räjähdys niin kova, että miehen sukset sinkosivat pois jaloista?

Triviaalit klaffivirheet lienevät toissijaisia, ja kenties kiinnostavin aikasidonnainen tulkinta liittyy elokuvan musiikin käyttöön. Aikanaan Valkoisen peuran musiikki sai osakseen kiitosta, mutta nykyään elokuvan läpisäveltäminen on enemmän etäännyttävä kuin elokuvaa tukeva elementti. Voimakas ja jopa alleviivaavaa orkesterimusiikki oli ajalla tyypillistä, mutta Valkoisessa peurassa poikkeuksellisen vahva musiikki pauhaa läpi elokuva alusta loppuun vieden huomiota draamalta ja sen nyansseilta.

Valkoinen peuraParhaissa kohtauksissa musiikki luo elokuvalle painostavaa tunnelmaa, mutta toisaalla musiikki ei käy lainkaan yksiin kuvan kanssa ja monen kohtauksen kaipaamaa hiljaisuutta ei suoda. Elokuvan tunnelman luomisesta puuttuu nykyisen elokuvakäsityksen näkökulmasta lähes kokonaan dynamiikka, mikä tekee elokuvasta paikoin päällekäyvän.

Katsoo ja tulkitsee Valkoista peuraa miten tahansa, sen elokuvahistoriallista merkitystä ei käy kiistäminen. Kauhufantasiana se on edelleen ainutlaatuinen suomalainen elokuva. Vaikka elokuvaa on esitetty televisiossa lukuisia kertoja, on kulttuuriteko julkaista se restauroituna blu-raylla.

Julkaisun lisämateriaaleilla on historiallista arvoa, joskin Jussi-gaalan ja koekuvausten katkelmat ovat valitettavan lyhyitä. Sen sijaan Blombergin dokumentti Porojen parissa (1947) antaa selvää taustaa Valkoisen peuran kuvaukselliselle linjalle. Blomberg teki 1940-luvun lopulla useampia Lappi-aiheisia dokumentteja, jotka pohjustivat Valkoisen peuran syntyä.

Valkoisesta peurasta on viime vuosina suunniteltu myös uusintafilmatisointia. Pari vuotta sitten projektin uutisoitiin saaneen käsikirjoitustukea mutta sen jälkeen on ollut hiljaista. Uusintafilmatisoinnit ovat harvoin perusteltuja saati onnistuneita, mutta Valkoisen peuran kohdalla visionäärinen ohjaaja saattaisi onnistua siirtämään valkokankaalle sen taianomaisen potentiaalin, joka alkuperäistarinassa on ja mikä ei elokuvakerronnallisesti alkuperäiselokuvasta täysin välity

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,3 / 3 henkilöä