Vääräuskoinen kotikatsomo

Uskonnoille ja uskonnollisille hahmoille nauramisessa on brittiläisellä komedialla kunniakas tausta, jota on viitoittanut etenkin Monthy Pythonin Brianin elämä. Viime vuosina muslimeihin on suhtauduttu muita uskonnollisia ryhmiä varovaisemmin, mutta nyt brittikoomikot ovat alkaneet kunnostautua myös tällä saralla.

Uutukaistrendiä edustavat muun muassa Christopher Morrisin ohjaama Four Lions, jossa hupaillaan kotitekoisen pyhän sodan kiemuroissa. Samaan kategoriaan sijoittuu Josh Appignanesin ohjaama Vääräuskoinen, jonka irvailun kohteeksi joutuvat niin muslimit kuin juutalaisetkin.

Vääräuskoisen moottorina hyrrää juutalaistaustainen koomikko ja kirjailija David Baddiel, joka on käsikirjoittanut tarinan muslimimiehen Mahmudin identiteettikriisistä. Lähes keski-iän kriisin tavoin miehen minäkuva mullistuu, kun hän saa yllättäen tietää olevansa syntyperäisesti juutalainen.

Mahmudia tässä vaihtoehtokomediassa esittää riehakkaalla antaumuksella stand up -koomikko Omid Djalili. Henkilökuva onkin herkullinen koomikon käsissä ja elokuva nojaa pitkälti hahmon onnistuneisuuteen. Mahmud on äkkipikainen, mutta rakastettava ja hän koettelee katsojan nauru- ja muita hermoja.

Mielenkiintoisen asetelmasta tekee sen, että uskonnon ollessa vielä itsestään selvä asia, ei Mahmud koe sitä merkittävänä osana identiteettiään. Pikemminkin hän on stereotyyppinen englantilainen keskiluokkainen ja maallistunut mies. Nostamalla esille salatun henkilöhistorian elokuva pakottaakin sekä Mahmudin että katsojan pohtimaan, missä määrin uskonto jopa huomaamatta vaikuttaa identiteettiimme.

Elokuva käykin keskustelua, missä suhteessa kasvatus ja syntyperä ovat toisiinsa. Päivänä, jona Mahmud saa tietää olevansa adoptoitu juutalaisperheestä, uskonnon rooli koko hänen identiteettinsä osana korostuu. Kaikesta tulee uskonnollista, nautittuja ruokia, puhetapoja ja perhesuhteita myöten.

Lähtökohdiltaan Vääräuskoinen pyrkii kuvaamaan monikulttuurista Englantia, jossa erilaiset uskonnolliset alaryhmät elävät rinnakkain. Käsikirjoituksen hyvät ideat eivät toteutuksessa pääse täysin oikeuksiinsa ja huumorin avulla esitetty pohdinta uskonnon kulttuurisesta roolista jää puolitiehen. Loppujen lopuksi tekijöitä tuntuu pelottavan eri ryhmien reagointi elokuvaan, joten vitsit monesti aloitetaan, mutta niitä ei rohjeta viedä loppuun asti.

Vaikka komediallisesti ja yhteiskunnallisesti aiheesta ei otetakaan kaikkea irti, tarjoaa Vääräuskoinen älykästä, hienovaraista ja kuivaa huumoria. Elokuva on ennen kaikkea ironinen kommentti tavallisen ihmisen arkielämästä ja siitä, miten usein kärpäsestä tehdään härkänen ja miten tärkeää olisi oppia nauramaan paitsi itselleen myös uskonnolleen.