Mikä vittu tätä elokuvaa vaivaa

Vares oli siekailemattoman kevyt dekkaritarina, jossa päähenkilö itse jäi pahasti sivurooliin toinen toistaan värikkäämpien hahmojen tieltä. Elokuva oli kuitenkin tarpeeksi suoraviivainen ja lennokas että se tuntui kokonaisuudelta. V2 – jäätynyt enkeli on sekavampi paketti. Monessa asiassa jatketaan ykkösosan linjoilla, ja kenties suurin ero elokuvien välillä on visuaalinen. Siinä missä ykkösessä satoi koko ajan, kakkosessa aurinko hohkaa piinaavasti.

 Jami Granström & Timo Puustinen - © 2007 Solar FilmsHeti alkumetreillä leimallisesti turkulainen yksityisetsivämme lähetetään pois kotikaupungistaan. Porissa on tapahtunut nuoren naisen murha, josta Vareksen vanhaa ystävää syytetään. Juonen puolesta V2 ei ole kummoinen. Tekijät itsekin varmasti tietävät tämän, eikä tämä vielä huononna elokuvaa tippaakaan. Punainen lanka kuitenkin katoaa kuitenkin liian pitkiksi ajoiksi, kun esille marssitetaan jälleen outoja, hassuja ja pelottaviakin sivuhahmoja. Eri juonenkäänteet tuntuvat vain tekosyiltä keskittyä taas uuteen hahmoon, jolla ei kuitenkaan sen syvempää funktiota elokuvassa ole.

 

Vares on siis jälleen sivussa omassa seikkailussaan, kun tarinankuljetuksen sijasta annetaan liikaa tilaa asioille, joiden pitäisi olla vain tukemassa elokuvaa. Sama koskee visuaalista tyyliä. Turhat esteettiset kikkailut tuovat muuten tavanomaiseen toteutukseen tilkkutäkkimäistä – eli repaleista – fiilistä. Niissäkään ei ole sen kummempaa punaista lankaa, kunhan ovat.

 

 Jami Granström & Timo Puustinen - © 2007 Solar FilmsReilun puolentoista tunnin pituudesta huolimatta V2:n friikkikavalkadia ei jaksa, vaikka useat hahmoista ovat sinällään onnistuneita ja hauskoja. Jussi Lammen esittämä Veikko Hopea on vaikuttava pahis, jolle olisi voinut antaa lisääkin ruutuaikaa. Tämänkin hahmoa tehoa yritetään tosin tuhota tyylittömällä tunnusmusiikin käytöllä ja hidastuksilla. Ei Hopean kaltainen hahmo tarvitse enää Lammen roolityön jälkeen muuta korostusta.

Vares-elokuvankaan ei välttämättä tarvitse olla näin heikolle pohjalle rakennettu. Ehkäpä seuraavaksi voisi filmata niitä Reijo Mäen parempia Vares-kirjoja ja keskittyä perusasioihin.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 1,8 / 4 henkilöä