Uhri kotikatsomo

Andrei Tarkovski on yksi elokuvahistorian merkittävimmistä ohjaajista. Hänen arvostettuun tuotantoonsa kuuluu vain seitsemän elokuvaa, joista jokaista pidetään klassikon asemassa. Tarkovski olisi voinut ohjata enemmänkin, mutta Neuvostoliiton tuolloinen ilmapiiri ei antanut poliittisia aiheita kaihtaneelle Tarkovskille juurikaan liikkumavaraa.

Osaksi juuri tästä syystä Tarkovski ohjasi kaksi viimeistä elokuvaansa neuvostovallan ulkopuolella. Toiseksi viimeinen elokuva Nostalgia kuvattiin Italiassa ja viimeiseksi jäänyt Uhri Ruotsissa. Tukea jälkimmäisen tekemiseen hän sai Ingmar Bergmanilta, jonka ihailijaksi Tarkovski on tunnustautunut. Bergmanin luottokuvaaja Sven Nykvist oli myös vastuussa Uhrin mieleenpainuvasta kuvituksesta.

Päähenkilö Alexander (Erland Josephson) on vanha journalisti, jolla on taipumusta pitkiin ja syvällisiin monologeihin. Tapahtumat alkavat hänen syntymäpäivänään, joita saapuu juhlistamaan monia ystäviä.

Tilaisuus saa äkkiä unenomaisia piirteitä, kun sotatila keskeyttää juhlamenot ja järkytys valtaa ihmismielet. Alexanderin ystävä Otto on vakuuttunut, että tapahtumat loppuvat, jos Alexander makaa perheen kotiapulaisen Marian kanssa. Otto uskoo Marian olevan oikeasti noita.

Pohdiskeleva Uhri on kerrottu maalauksellisin kuvin. Sävyltään se on jopa Tarkovskin aiempia elokuvia viipyilevämpi. Lähikuvia käytetään tehokeinona harkiten, kuten myös neljännen seinän ajoittaista rikkomista. Tapahtumat etenevät omalla painollaan pitkien ottojen viipyilevissä maisemissa.

Avauskohtaus, jossa Alexander puhuu vieressä touhuavalle lapselle, on sommiteltu silmiä hivelevän kauniisti kultaisen leikkauksen mukaan. Jokainen kameranliike tätä seuraavassa pitkässä otossa on tarkasti suunniteltu, eikä kauneus tunnu rikkoutuvan hetkeksikään. Kohtaus on tunnelmaltaan niin huumaava, että siihen tekisi mieli hukkua.

Tarkovskin elokuvat ovat kiinnostuneempia pohdiskelusta kuin tarinankerronnasta, eikä Uhri ole tässä poikkeus. Kaunis kuvitus, moniselitteinen tarina, klassinen musiikki ja vanhat maalaukset kietoutuvat kokonaisuudessa unohtumattomasti yhteen ja saavat elokuvan tuntumaan paitsi sisältörikkaalta myös merkittävältä.

”Totuus, mikä on totuus? Katsomme, mutta emme näe mitään”, toteaa Otto erään hänen ja Alexanderin käymän keskustelun aikana. Myöhemmin vakuuttaessaan Alexanderia Marian todellisesta luonnosta, Otto muotoilee lauseen toisin: ”Tämä on todellisuutta.” Nämä lauseet ovat avaimia Uhrin tapahtumien ymmärtämiseen.

Tarkovski on Uhrissa pyrkinyt tietoisesti hämärtämään todellisuuden ja unikuvaston välistä rajaa ja onnistuu siinä mainiosti. Totuutta on se, minkä totuudeksi miellämme, ja joskus uni voi olla todellisuuttakin todellisempaa.