Tuomiopäivän saarnaajat kotikatsomo

Yle Areenalla vasta julkaistu yhteispohjoismaista tuotantoa oleva dokumentti Tuomiopäivän saarnaajat (2023) kertoo Yhdysvaltojen kristillisen oikeiston vaikutuksesta maan politiikkaan. Dokumentti on paikoin häiritsevää katsottavaa näyttäessään, miten löylynlyömät ajatuskulut voivat ohjailla vapaan maailman johtajavaltiota.

Republikaanipuolue on käynyt käsikynkkää äärikristittyjen kanssa jo pitkään, mutta Donald Trumpin myötä asia on paisunut ja saanut osakseen yhä enemmän huomiota, ja syystä. Yhdysvalloissa niin sanotun raamattuvyöhykkeen äänillä ratkaistaan vaaleja, joilla on vaikutusta aina kansainväliseen politiikkaan asti. Kyse ei ole vain pyhän kirjansa sanat kirjaimellisesti ottavien kansalaisten äänestämisen ohjailusta vaan myös siitä, miten ääriajattelu on saanut jalansijaa vallan portaikon ylimmillä askelmilla.

Ja nyt puhutaan ajattelusta, joka saa koulunsa käyneen pohjoismaalaisen pyörittelemään silmiään hämmästyksestä. Nämä tosiuskovaiset nimittäin toivovat tosissaan tuomiopäivää ja Jeesuksen toista tulemista, sitä Ilmestyskirjan viimeistä taistelua, joka käydään luvatussa maassa eli Israelissa veren virratessa hevosten kuolaimiin asti. Ennen tätä tosiuskovaiset tempaistaan turvaan taivaaseen.

Dokumentti on sikäli ansiokkaasti rakennettu, että se valaisee näin ajattelevia eri yhteiskuntaluokkien kautta. Siinä missä uskovaisten prätkäjengin johtaja lyö jäseniä ritareiksi ja jakaa näille miekkoja, jotta voivat taistella Jeesuksen rinnalla, vastaavaa höyryä päästävät suustaan myös toimittajan kysymyksiin vastailevat kongressiedustajat. Jokainen voi mielessään pohtia, kummat ovat yhteiskunnan näkökulmasta vaarallisempia.

Dokumentin ongelmaksi muodostuu lopulta, että se ei pääse asiakäsittelyssään tämän pidemmälle. Tuomiopäivästä jahnaaminen jää päälle ja asiaa hierotaan katsojan silmille aihetta alleviivaavalla kuvamateriaalilla, paikoin jopa puuduttavan toisteisesti. Lopputuleman voi tulkita höyrypäillä pelotteluksi, millä on kyllä perustelunsa, mutta dokumentti jää tällöin osaltaan hieman populistiseksi. Tuomiopäivän saarnaajissa aihekäsittelyä ei viedä niin pitkälle, että aiheen perimmäisetkin lokerot tulisivat pengotuiksi.

Ääriliikehdintään liittyy aina kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka uskovat asiaan aidosti ja niitä, jotka ovat uskovinaan omaa, lähes poikkeuksetta taloudellista, etua ajaakseen. Uskontokunnista riippumatta ääriliikkeiden johtohahmoihin liittyy aina taloudellisia seikkoja. Siinä missä pyhien kirjojen tulkinnat ja niistä saarnaaminen tuovat hengellistä valtaa ja seuraajia, seuraajat tuovat johtajilleen rahaa ja raha tuo heille konkreettista maallista valtaa. Myös valtaa elää samalla tavalla ajattelevien yläpuolella.

Uskovatko kristillisen oikeiston johtohahmot ja korviin kuiskuttelijat itse edustamaansa ideologiaan ja ajatteluun? Vai ovatko he vain uskovinaan omaa asemaansa ja taloudellisia etuja edistääkseen? Nämä kysymykset jäävät dokumentissa sivuraiteelle, oikeastaan lähes kokonaan käsittelemättä. Toki voidaan sanoa, että tällä ei lopulta ole merkitystä ääriajattelun yhteiskunnallisen vaarallisuuden kannalta. Ääriliikkeet ovat vaarallisia niiden johtajien motiiveista huolimatta. Pohjoismaalaiselta dokumentilta olisi kuitenkin kaivannut asiassa aavistuksen enemmän ryhtiä ja terävyyttä paljastamaan uskonnollisiin liikkeisiin liittyvää falskiutta. Nyt tyydytään pelottelemaan täysjärkisiä ihmisiä uskovilla höyrypäillä vähän samaan tapaan kuin oikeistopopulistit pelottelevat äänestäjiään milloin milläkin vähemmistöllä.

Toisaalta pelotteluun on tässä ajassa aihetta, ja jokaisen olisi hyvä Tuomiopäivän saarnaajien äärellä pohtia, mihin nykypäivän vastakkainasettelu voi pahimmillaan johtaa ja mitä seurauksia heikolla koulutuksella ja luetun ymmärtämisellä voikaan olla. Isolla osalla uskovaisistakin Raamattu on taitanut jäädä ymmärryksellä lukematta, jolloin yksittäisten ja irtonaisten katkelmien lietsomaan huuhaaseen on helppo heittäytyä mukaan pelastusta odottamaan.