Myönnän auliisti, että olen ehkä väärä henkilö arvioimaan oikeudenkäyntidraamoja. Elokuvia ja tv-sarjoja, joissa oikeussalien kauniit ja rohkeat pistävät asiat järjestyksen, tulvii joka tuutista aivan liiankin kanssa. Niinpä edes Tunnustuksen tapainen, tusinajuttua asteen kunnianhimoisempi yritys ei herätä suurta innostusta.

Tunnustus heittää peliin tavallisesta hieman poikkeavan ja tärkeän peruskysymyksen syyllisyydestä ja vastuun kantamisesta. Harry Fertigin poika kuolee, koska kiireinen sairaalahenkilökunta ei ehdi hoitamaan häntä. Poikansa kuolemasta järkyttynyt Harry ampuu sairaalassa kolme ihmistä ja antautuu poliisille. Hän on valmis sovittamaan tekonsa, joko kuolemalla tai elinkautisella, muttei suostu vetoamaan mielenhäiriöön; harkittu kosto ei kaipaa selittelyjä. Mutta mitä tähän sanoo oikeusjärjestelmän logiikka? Se heittää kehiin omaa etuaan ajavan lakimiehen, jota Harryn työnantaja avokätisesti sponsoroi. Syyllinen on saatava näyttämään hullulta, jotta tuomio putoaisi, asianajaja pääsisi piirisyyttäjäksi ja työnantaja turvaisi oman koskemattomuutensa.

Onko syyllisyyden myöntäminen suurinta hulluutta oikeusjärjestelmässä, jossa mielenhäiriöön vetoaminen on kätevin tapa alentaa tuomiota? Kenen edessä murhaaja lopulta vastaa teoistaan, ja miten murhaa voi yleensä sovittaa? Jos Tunnustus pyrkisi tosissaan vastaamaan näihin kysymyksiin, se voisi olla oikeasti kiinnostava elokuva. Ankaraa moraliteettia lähdetään kuitenkin vesittämään jo alusta alkaen. Keskipisteessä on taas kerran omatuntonsa herättämä lakimies, joka vaihtaa arvonsa kohdatessaan moraalisesti rehellisen murhaajan. Kun ruuti on kuivunut jo tarinan alussa, täytyy elokuvan "vakavuutta" korostaa ylipitkillä, näennäisesti syvällisillä kohtauksilla. Vakavuus kääntyy vain haukotuttavaksi jahnaukseksi, joka vie arvopohdiskelulta pohjan pois.

Jähmeää kokonaisuutta ei pelasta edes Ben Kingsley, joka voimakkaana lava- ja valkokangaspersoonana on oikea valinta Harryn rooliin. Syyllisyyden ja moraalisen vastuun kysymyksien käsittelyyn ei vuosituhannen vaihtuessa enää riitä pliisu hymistely. Siihen tarvitaan jämerämpiä ja haastavimpia otteita kuin Tunnustuksen tapaiset kompromissit pystyvät tarjoamaan. Moraalikysymysten sijaan Tunnustus vie katsojan ajatukset lähinnä jääkaapille.

* *
Arvostelukäytännöt