Trash kotikatsomo

Brittiohjaaja Stephen Daldryn kaikki aiemmat elokuvat ovat kisanneet parhaan elokuvan Oscarista. Viimevuotinen Trash ei tätä perinnettä jatkanut. Sen menestys jäi muutoinkin vähäiseksi, eikä elokuvaa nähty meillä edes teatterilevityksessä. Trashilla yritettiin mitä ilmeisimmin toistaa toisen brittiohjaajan, Danny Boylen Slummien miljonäärin (2009) menestys siinä kuitenkaan onnistumatta.

Andy Mulliganin nuortenromaanin perustuvassa tarinassa kolme Rio De Janeiron kaatopaikalla asuvaa varhaisteiniä löytävät lompakon, jota poliisit kuumeisesti etsivät. Lompakon sisältö uhkaa vaikutusvaltaista paikallispoliitikkoa. Huolimatta luvatusta löytöpalkkiosta pojat päättävät pitää lompakon ja saavat poliisit kannoilleen. Apua he saavat amerikkalaiselta pastorilta ja avustustyöntekijältä.

Köyhistä ja kurjista oloista tulevien nuorten tie parempaan elämään muistuttaa monessa Boylen menestyselokuvaa, mutta Rio De Janeiron teinipojista kertovalla elokuvalla on vaativampikin verrokki, Fernando Meirellesin City of God (2002). Trash onkin epätasapainoinen sekoitus näitä kahta elokuvaa.

Nuorten huolettomuus ja elämänilo sekoittuvat Trashissa jumalten kaupungissa rehottavaan korruptioon ja väkivaltaan. Eripariset teemat eivät nivelly mielekkäästi toisiinsa vaan saavat elokuvan näyttämään tasapainottomalta ja paikoin jopa hölmöltä.

Trash ei ole nuortenelokuva vaikka se perustuu nuortenkirjaan ja sen pääosassa ovat nuoret. Ongelmana on väkivalta ja sen kohdentuminen nuoriin. Tutkimusten mukaan nuoret kokevat ahdistavimmaksi ikätovereihinsa kohdistuvan väkivallan ja Trashissa väkivaltaa harjoittaa vielä poliisi. Nuortenelokuvalle yhtälö on vähintäänkin omituinen ja elokuvalle annettua 12-vuoden ikärajaa voi perustellusti pitää huonosti harkittuna.

Tarinarakenteeltaan Trash on vaikeaselkoinen ja hitaasti avautuva. Pojat kertovat tarinaa videolle kuvattujen yksinpuheluiden kautta. Tapahtumia taustoitetaan takaumilla ja itse juoni etenee elokuvan nykyhetkessä.

Tämän kaltainen kerronnan rakenne vaatisi ohjaajalta taitoa synnyttää tarinaa ja sen henkilöitä kohtaan mielenkiintoa irrallisista palasista, jotka elokuvan edetessä muodostavat ymmärrettävän kokonaisuuden. Tätä taitoa Daldrylla ei ole. Trash on puoleenväliin asti kerronnallisesti sekava ja kun palaset alkavat vihdoin loksahdella paikoilleen, ei hahmottuva kokonaisuus ole enää kiinnostava.

Parasta elokuvassa ovat sen nuoret pääosanesittäjät, jotka suorastaan säteilevät kameran edessä luontevaa aitoutta. Keskeisissä rooleissa olevat paikalliset tähdet Wagner Moura ja Selton Mello hoitavat tonttinsa myös tyylikkäästi. Samaa ei voi sanoa amerikantähdistä. Osasyy on heidän roolihahmoissaan, jotka vaikuttavat päälle liimatuilta. Martin Sheen tekee pastorina rutiinisuorituksen, mutta Rooney Maran avustustyöntekijä jää varsin hengettömäksi hahmoksi.

Trash tasapainoilee huolettoman nuorisokuvauksen ja vakavan yhteiskuntadraaman välillä. Se ei ole kumpaakaan. Korkeilla laatustandardeilla on tehty elokuvaa, jonka suhteen ei ole osattu päättää mikä se on. Lopputuloksesta uupuu Slummien miljonäärin sielu ja City of Godin asenne.