The Untold History of the United States kotikatsomo

Oliver Stone on kautta koko uransa ohjaajana ja käsikirjoittajana osoittanut halunsa ja myös kykynsä osallistua historiankirjoitukseen, ja eritoten Yhdysvaltojen lähihistorian tulkintoihin. Stonen omiin kokemuksiin Vietnamin viidakoista perustuva Platoon – Nuoret sotilaat (1986) oli henkilökohtainen kuvaus idealistisen nuoren miehen illuusioiden menetyksestä, kun taas J.F.K – avoin tapaus (1991) ja Nixon (1995) kuvasivat kokonaisen kansakunnan silmien avautumista ja siitä seurannutta pahoinvointia ja henkistä tyhjiötä.

Stone kuvaa usein suuria aiheitaan yksilön, pienen ihmisen perspektiivistä. Silloinkin kun Stone liikkuu ajan hermolla olevissa aiheissa kuten Wall Street – rahan ja vallan katu (1987), on hän kärjekäs sosiaalinen kommentaattori. Mikä parasta, Stone saa yleensä suuren yleisön huomion puolelleen, sillä hän osaa viihdyttää saarnaamisen ohella. Stone osaa toki myös saarnata ja jankuttaa, mutta usein siitä syystä, että viesti menisi todella perille ja erottuisi mediahälystä. Yhdysvalloissa Stonen mielipiteillä on todellista painoarvoa.

Stonen uusin tuotanto The Untold History of the United States on kymmeneen osaan jaettu kertomus – tai dokumentti, jos niin halutaan – Yhdysvaltojen historiasta toisesta maailmansodasta aina Obaman aikaan asti. Ja koska kyse on Oliver Stonesta, on näkökulma myös tiukasti Stonen ja hänen tarkkaan valitun työryhmänsä. Kyseessä ei siis ole mikään puolueeton katsaus historiaan, seikka, joka on syytä pitää mielessä massiivista sarjaa katsoessa. Kyse on tulkinnoista, toki oikeutetuista sellaisista.

Vaikka dokumenttisarja onkin jaettu kymmeneen näennäisesti itsenäiseen jaksoon, on kyse kuitenkin liki saumattomasta kokonaisuudesta, joka alkaa hahmottua vasta muutaman jakson katsottuaan. Sarja kannattaakin ahmia mieluiten mahdollisimman suurina viipaleina, niin että ähky uhkaa ja viimeistä palaa ei meinaa saada alas. Sarjan vaikuttavuus syntyy näet Stonen monotonisen rauhallisena nakuttavan kertojanäänen, massiivisen faktatulvan ja tapahtumien megalomaanisten mittasuhteiden muodostamasta kolmen rintaman vyörytyksestä, jonka keskeltä alkaa kirkastua jutun juoni.

Stonen suuri sanoma pimennossa pidetylle kansalla on, että amerikkalaisille kerrottu suuri tarina, historia, on yhtä suurta tarkoitushakuista valhetta, ja että Yhdysvallat ei tunne omaa (lähi)historiaansa eikä siten voi koskaan oppia siitä mitään, vaan on tuomittu toistamaan virheitään, kunnes koko kansakunnan ydin on läpimätä ja joutaakin tuhoutua. Kansan luulot itsestään perustuvat Stonen mukaan väärille olettamuksille, ja tämä on vaarallista.

Koska kyse on juuri Yhdysvaltojen lähihistoriasta, on kyse väistämättä myös Neuvostoliiton ja Venäjän historiasta, suurvaltapolitiikasta, kylmästä sodasta ja kaksinapaisesta maailmasta. Pienemmilläkin mailla ja kansoilla on toki oma historiansa, mutta kun isot mittelevät, tuntuu pienten kansojen kohtalo joskus sivuseikalta, ainakin isojen näkökulmasta. Harhaiset illuusiot suuruudesta ohjaavat usein päätöksentekijöitä huomaamattaan tai piittaamattomuuttaan kohti joukkotuhontaa ja kansanmurhaa.

Kun sarjan ensimmäisessä osassa käytetyt, otaksuttavasti toisen maailmansodan aikaiset animoidut kartat esittävät Neuvostoliiton miehittäneen Suomen vuonna 1939, ei virheellä ole ehkä merkitystä kokonaisuuden kannalta, mutta ainakin suomalaisten katselijoiden mielessä muidenkin faktojen uskottavuuden ylle lankeaa ikävä epäilyksen varjo. Toisaalta, jo J.F.K ja samana vuonna valmistunut The Doors (1991) osoittivat, ettei Stone anna faktojen häiritä suurempaa kuvaa maalatessaan. Näkökulma on suurvallan, mutta jumala piilee detaljeissa, tekisi mieli kertoa Ollielle.

Kuin varkain dokumentista paljastuu myös asioita, jotka jäävät mietityttämään varmasti ainakin eurooppalaisia katsojia: Stone ei itsekään välty haikailemasta kansakunnan pelastajan, "Suuren Johtajan" perään. On kuin amerikkalaiset lamaantuisivat kansakuntana täysin, jos vahvaa ja hyväntahtoista johtajaa ei saada kammettua ykkösvirkaan. Mitään poliittista järjestelmää koskevaa johtopäätöstä Stone ei kuitenkaan tästä kykene vetämään. Sekin selviää, että jokaisen päällikön on saatava sotansa, sillä sotateollisuus se vasta kannattaakin.

The Untold History of the United States on raskas mutta lopulta antoisa katselukokemus jo pelkästään runsaan kuvamateriaalinsa puolesta. Oliver Stone on jälleen kerran halunnut ärsyttää ja herättää Yhdysvalloissa keskustelua ja varmasti siinä onnistuukin. Yhdysvalloista ei todellakaan piirretä ruusuista kuvaa, ja tämä ei tietenkään teekutsuja pitäviä tosipatriootteja miellytä. Stone paiskaa surutta ja provosoiden kauheudet katsojan pohdittavaksi, ja tekee tämän varmuuden vuoksi paalujuntalla niin, että tyhmempikin tajuaa.

Stonen kaltaista valistajaa tarvitaan, eikä vähiten Yhdysvalloissa. Eurooppalainen kulttuurieliitti usein väheksyy kaikkea amerikkalaista, huomaamatta tarkastella oman suhtautumisensa ulkoa opittua ylimielistä ja tyhjää arroganssia. Amerikka on kuitenkin yhä monille symboli vapauden ihanteesta, jota se lähti toteuttamaan käytännössä vallankumouksen myötä. Vaikka Yhdysvallat tekee paljon väärin, paljon pahaa, se on kuitenkin järjestelmä, joka sallii myös opposition äänen, ja antaa Ollien räksyttää. Missä on Venäjän Stone? Entä EU:n oma Ohjaaja-Ollie, joka tekisi painajaismaisen salaliittoelokuvan Bilderberg-miitingeistä?