The Secret Life of Pets 2 kotikatsomo

Elokuvien jatko-osat ovat liki säännönmukaisesti alkuperäisen elokuvan ideattomia toisintoja, joilla haetaan taloudellista voittoa ilman taiteellista kunnianhimoa. Säännön vahvistavia poikkeuksiakin on, joskin näitä harvinaisuuksia löytyy lähinnä kokoperheen elokuvien parista hyvänä esimerkkinä Paddington 2 (2017), joka oli kaikin tavoin ensimmäistä elokuvaa onnistuneempi. Sama kaava toistuu nyt Lemmikkien salaisen elämän kohdalla.

Kolmen vuoden takainen Lemmikkien salainen elämä (2016) oli ensi-iltavuotensa pohjanoteerauksia animaatioiden saralla. Kutkuttava lähtöidea lemmikkieläinten elämästä ihmisten katseilta piilossa hukattiin heti alkuunsa elokuvan keskittyessä meluisaan ja väkivaltaiseen kohkaamiseen. Jatko-osa Lemmikkien salainen elämä 2 (2019) osoittautuukin myönteiseksi yllätykseksi suhteessa epämiellyttävään alkuteokseen.

Animaatiotaiteen merkkiteoksesta ei ole kyse, mutta jatko-osassa on petrattu ensimmäisen elokuvan ongelmista. Ennen kaikkea alkuperäistä lähtöideaa hyödynnetään nyt kokonaisvaltaisesti, meno ei ole pelkkää mekastusta ja arvomaailma on pääpiirteittäin sikäli raiteillaan, että elokuvaa voi katsoa lasten kanssa ilman sadattelua kyseenalaisesta moraalista.

Jatko-osan tarina jatkuu jotakuinkin siitä, mihin ensimmäisen elokuvan loppui. Päähahmo Max on tottunut eloon uuden koirakaverinsa Duken kanssa. Koirien elo on auvoisaa emännän kanssa, mutta sitten emäntä tapaa miehen ja pian perhe kasvaa lapsella. Kliseisesti tämä olisi tarinallisen konfliktin ydin, eli lapsi syrjäyttää lemmikit. Näin stereotyyppiseen ratkaisuun ei ole onneksi kompastuttu, vaan lapsi ennemminkin tiivistää lemmikkiperheen sisäistä dynamiikkaa kuin rapauttaa sitä.

Alkuasetelmasta tarinaa haarautuu kolmeen tapahtumalinjaan. Useamman tarinalinjan kokonaisuus kompastelee usein kerronnan sujuvuuteen ja selkeyteen, mutta tämä ei ole Lemmikkien salaisen elämän jatko-osan ongelma. Kokonaisuus pysyy hallittuna ja tarinalinjatkin saadaan sommiteltua lopuksi yhteen siinä määrin selkeästi, että kohderyhmäikäinen lapsikin pysyy ongelmitta kärryillä. Ongelma on enemmänkin siinä, että kolmessa tarinalinjassa juonelliset ulottuvuudet ja sitä kautta aukeavat teemat jäävät pintapuolisiksi.

Max perheineen lähtee käymään maaseudulla, jossa kaupunkilaiskoiran on opittava maaseudun tavoille. Asetelma on kliseinen, mutta halvan huumorin sijaan stereotyyppien kautta asioita lähestytään myönteisellä rakentavuudella, jossa korostuu osallistuminen ja yrittäminen sekä onnistuminen.

Toinen tarinalinja seuraa kaupungissa Maxin koirakaveria Gidgetiä, joka on saanut vastuulleen Maxin lempilelusta huolehtimisen. Lelu joutuu vahingossa kissojen täyttämään asuntoon ja sen takaisinsaamiseksi Gidgetin on tekeydyttävä kissaksi. Kolmannessa tarinalinjassa ensimmäisen elokuvan arveluttavin hahmo, vihanhallintaongelmasta kärsinyt kani, leikkii supersankaria ja auttaa sirkuksen kaltoin kohdeltua tiikeriä. Jälkimmäinen tarinalinja on kokonaisuudessa irtonaisin ja huonoiten motivoitu, mutta sitä käytetään elokuvassa jännitteellisen toimintajuonen moottorina.

Vaikka kerronta pysyy tarinalinjojen suhteen hallinnassa, niin kokonaisuus taipuu hieman levottomaksi ja sirkusjuonne tuo mukaan tarpeetontakin kohkaamista, eikä pahan tirehtöörin asemoimista venäläiseksi voi nykyaikana pitää korrektina ratkaisuna. Tämä onkin karikko, joka uhmaa eniten elokuvan onnistumista.

Ilman sirkuspolkua elokuva olisi voinut pitäytyä kahdella tarinapolulla rinnastaen kaupunkia ja maaseutua. Asetelmasta olisi lemmikkienkin suhteen löytynyt enemmän annettavaa, mitä elokuvassa nyt on tarjolla. Oivalluksia on mukavasti, mutta niitä ei jalosteta niin pitkälle, mihin mahdollisuuksia olisi ollut.

Koko perheen kotoisana elokuvahetkenä Lemmikkien salainen elämä 2 puoltaa paikkaansa ja tallennejulkaisun kaksi nasevaa lyhytelokuvaa tuovat vielä oman lisäarvonsa. Aika näyttää kuinka pitkä elokuvasarja lemmikkien salaisesta elämästä saadaan aikaiseksi. Kakkososan tiimoilta suunta on ainakin parempaan päin.