The Power of the Dog kotikatsomo

Mestariohjaaja Jane Campion palaa elokuvien pariin Thomas Savagen romaanin adaptaatiolla The Power of the Dog (2021). Eletään 1920-luvulla Montanan preerialla, veljekset Phil ja George Burbank (Benedict Cumberbatch ja Jesse Plemons) ovat hoitaneet sukunsa karjatilaa kaksi vuosikymmentä. Veljesten läheinen suhde katkeaa, kun George menee naimisiin kaupungista tulevan lesken, Rosen (Kirsten Dunst), kanssa. Nainen tuo myös poikansa Peterin (Kodi Smit-McPhee) tilalle. Philin tuntema yksinäisyys ja mustasukkaisuus johtavat suhteiden kiristymiseen uusien perheenjäsenten kanssa.

Kiusaaja-cowboyn mielenliikkeitä seuraava The Power of the Dog luisuu huonosti rytmitetyn kerronnan ja sopimattoman tunnelman sudenkuoppiin. Ainoastaan Jonny Greenwoodin upea, banjoa ja pianoa hyödyntävä musiikki ja Montanan avarat maisemat toimivat modernin lännenelokuvan eduksi. Useat toistuvat ilmakuvat ja digitaalisuuden tuntu hävittävät kuitenkin periodin ilmapiiriä verrattuna maanläheisimpiin westerneihin, kuten vaikkapa 1900-luvun alkuvuosiin sijoittuvaan Hurjaan joukkoon (The Wild Bunch, 1969).

Campionin käsittelemän lännenelokuvien mieskuvan ja toksisen maskuliinisuuden dekonstruointi ei osu maaliinsa vaan jää Savagen romaanin selittämisen vangiksi. The Power of the Dog on jaettu kirjallisuuden tavoin numeroituihin ja ajallisesti melko itsenäisiin lukuihin, jotka eivät toimi elokuvakerronnallisesti parhaalla mahdollisella tavalla. Ne hämärtävät narratiivista kokonaisuutta sekä päähenkilöiden vaikuttimien kehittymistä, jossa uskottavin motivaatio perustellaan Raamatun siteeraamisella.

Benedict Cumberbatch revittelee roolissaan nahkahousuissa kuljeskelevana Philinä, jonka menneisyyden painolasti ja motivoimaton kehitys tuntuu lähinnä Oscarin kalastelulta toimimatta syvemmällä tasolla juonen vaatimien ennalta-arvattavien kehityskulkujen lisäksi. Cumberbatch on ilmaisultaan hyvinkin epätasainen, välillä vähäeleisyydessään uskottavan hienovarainen, mutta sanoja venyttävässä aksentissaan ja raivoavuudessaan tietyissä kohtauksissa jopa tahattoman huvittava.

Philin lapselliseen kiukutteluun verrattuna miesten välisten läheisten suhteiden käsittely jää vain vihjailun tasolle, toisin kuin esimerkiksi Brokeback Mountainissa (2005), vaikka Philin mentorin Bronco Henryn vaikutus ja miesruumiin erotisointi paistavat läpi. Philin epäterve ja vähättelevä suhde naisiin tehdään enemmän kuin selväksi Rosen kohtelun ollessa kylmää. Ilmeisesti Cumberbatchin ja Kirsten Dunstin suhde säilyi metodinäyttelemisen mukaisesti etäisenä kuvaustauoillakin.

Dunst on Rosena epävarmuudessaan ja toivottomuudessaan uskottava, kuin Rebekka uutena vaimona uhkaavassa Manderlayn kartanossa. Dunst jää kuitenkin sivuun tarinassa, jossa hänen ja oikean puolisonsa Jesse Plemonsin yhteiset kohtaukset sytyttävät vain ajoittain. Seuraavaksi Plemons päästään näkemään ansaitusti pääroolissa Martin Scorsesen ensimmäisessä westernissä Killers of the Flower Moon (2022). Campion tuntee yhtälailla lajityypin perinteet tehden hienoja viittauksia elokuvahistorian alkuaikojen aiheisiin, kuten Edwin S. Porterin Life of an American Firemaniin (1903).

Vastapariksi Philille muodostuu Rosen sijaan tämän poika Peter (Kodi Smit-McPhee), joka jää tarinan pohjustuksen jälkeen kuitenkin liian pitkään poissaolevaksi. Introvertista ja herkän ajattelevaisesta sekä puheessaan lespaavasta pojasta luodaan täysi vastakohta raavaan peseytymättömälle Phillille. Heidän lähentyvä suhteensa saa kiehtovia piirteitä villin luonnon kesyttävän modernisaation muodossa. Tarinankertojana alusta asti toimivan Peterin todelliset motivaatiot ovat silti melkoisen näkyvillä koko elokuvan ajan, sillä myös hakatut koirat nousevat lopulta maasta.

Erilaisten miesten vastakkainasettelu ja Roselle harjoittelua varten tuotu piano luovat haaleaksi jäävään elokuvaan muistumia Campionin Pianosta (1993), audiovisuaalisen ilmaisun mestariteoksesta, joka voitti aikanaan Cannesissa Kultaisen palmun. Palkintoveikkauksissa korkealla olevan, mutta ennalta-arvattavan perinteiseksi moderniksi westerniksi jäävän The Power of the Dogin kohdalla rahkeet vastaavaan menestykseen tuskin riittävät.