Uneton tehtaassa
Trevor Reznik (Christian Bale) työskentelee tehtaassa kuten kunnon duunarin kuuluukin. Satunnaisesti hän käy naisissa, tarkemmin ottaen hyväsydämisen huoran Stevien (Jennifer Jason Leigh) luona, hänelle voi jopa puhua asioista. Trevorin elämässä on kuitenkin jotain pahasti vialla. Joku jättää seiniin ja jääkaapin oveen keltaisia muistilappuja, joihin on kirjattu "kuka sinä olet?" -tyyppisiä kysymyksiä. Trevor tietää, että jokin mättää, mutta ei saa ajatuksiaan pysymään koossa. Hän ei ole nukkunut hyvin, hyvin pitkään aikaan.
The Machinist pyörittää useampaa muualta tuttua teemaa, kuten unettomuuden seurauksia ja sen myötä syntynyttä illuusiota kaksoisolennosta, joka toimii toisin kuin itse protagonisti. Valitettavaa onkin, että Brad Anderson ohjasi elokuvansa David Fincherin The Fight Clubin (1999) ja Christopher Nolanin Mementon (2000) jälkeen. Trevor Reznik on ääriversio yhtälailla näivettyneistä ja väsyneistä Edward Nortonin ja Guy Pearcen hahmoista.
Omalaatuinen teos The Machinist ei edellä mainittujen kahden elokuvan rinnalla ole, mutta Andersonin ohjaajan kyvyt tulevat kyllä esiin. Jos malttaa olla lukematta juoniselosteita ennen katsomista, yllättyy tarinan kuljetuksen vaivattomuudesta positiivisesti. Kikkailut on pidetty suhteessa perusjuoneen minimissään ja tuotantomaa Espanja on lyönyt epäilemättä leimansa eräisiin suoraviivaisiin ratkaisuihin, joita valtavirtaelokuvassa harvemmin näkee.
Ulkoasu on huolella luotu, metallinmakuinen ja kylmä. Xavi Giménezin kamera tunkeutuu paikkoihin, joihin ei tekisi mieli mennä. Valaistuksen hämäryys ja arkiset yksityiskohdat korostavat maailmaa unen ja valveen rajamailla, jossa mitä tavallisimmat asiat tupakansytyttimestä lähtien nähdään liian selkeästi.
The Machinistin myötä Christian Bale liittyi niiden näyttelijöiden joukkoon, jotka ovat valmiita äärimmäisiin fyysisiin muutoksiin roolin tähden. Muistettavimpia on tähän mennessä nähty Robert De Nirolta (Kuin raivo härkä), Edward Nortonilta (American History X) ja Renée Zellwegeriltä (Bridget Jones – elämäni sinkkuna). Bale laihdutti kolmisenkymmentä kiloa näyttääkseen anorektiselta ja kärsivältä Trevorilta. Muutoksen määrän voi tarkistaa katsomalla peräkkäin The Machinistin ja tänä kesänä teattereihin saapuvan Batman Beginsin, jonka pullistelevaa ja potkivaa Bruce Wayne/Batmania ei uskoisi samaksi mieheksi, jonka kylkiluut törröttävät makuuasennossa pisteliäästi ulospäin.
Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 4 henkilöä
Seuraava:
Salaiset leikit
Arvostelu elokuvasta Choses Secrétes / Salaiset leikit.
Edellinen: Ikuinen rakkaus
Arvostelu elokuvasta Enduring Love / Ikuinen rakkaus.