The Lifeguard kotikatsomo

The Lifeguard on käsikirjoittajana paremmin tunnetun Liz Garcian vuonna 2013 ohjaama draamaelokuva. Amerikkalaisten nuorisokuvausten tyylikeinoja hyödyntävä elokuva tasapainoilee syvällisen sisältönsä ja sen yllätyksettömän esilletuonnin välisellä alueelle. Tuloksena on laadukas, mutta harmittavan tasapaksu tarina itsensä etsimisestä.

Elokuvan päähenkilö on melkein kolmekymppinen Leigh, joka kyllästyy newyorkilaisen toimittajan elämäänsä ja palaa kotiseuduilleen etsimään vastauksia sisäiseen epävarmuuteensa. Maaseudulla on mukavaa, mitä nyt äiti vähän ihmettelee aikuistunutta paluumuuttajaa, ja töitäkin löytyy läheisen uima-altaan valvojana. Työsuhde-etuna Leigh tutustuu uima-altaan liepeillä viihtyvään teini-ikäiseen Jasoniin, joka yllättäen tuntuukin olevan paremmin selvillä elämänsä suunnasta kuin ulkoisesti menestynyt Leigh. Tästä päästään luontevasti pohdiskelemaan syntyjä syviä marisätkä huulilla, kun aikuisten ja nuorten maailmat nivoutuvat yhteen Leighin ja Jasonin suhteen tiivistyessä.

Vapaudesta, tuosta länsimaisen elämän paradoksista, on tässäkin elokuvassa kysymys. “My life hasn’t turned out as I pictured it”, huokaa Kristen Bellin esittämä Leigh elokuvan alussa ja hieman myöhemmin toteaa David Lambertin esittämälle Jasonille klassisesti, ”kuinka tällä on koko elämä vielä edessään.” Leighin näkökulmasta vapaudessa tuntuu pitkälti olevan kysymys paosta omasta mutta vieraalta tuntuvasta elämästä, mihin Connecticutin pysähtyneen seesteiset maisemat tarjoavat elokuvallisen ympäristön.

Vesi toimii tässäkin tapauksessa vapauden ja itsetuntemuksen symbolina, ja ohjaaja Garcia alleviivaa Leighin tutustumista omaan itseensä lukuisilla hidastuskuvilla uima-altaaseen sukeltamisesta ja veden varassa kellumisesta. The Lifeguard onkin täysin Kristen Bellin elokuva; moniulotteisen päähenkilön rinnalla elokuvan muut hahmot ovat lähinnä karikatyyrejä tai metaforia tietynlaisesta elämäntyylistä. Nuori David Lambert tekee pätevän roolin aikuiseen naiseen rakastuvana teinipoikana, mutta hänenkin tehtävänsä on lähinnä toimia nuoruuden symbolina, kirkassilmäisenä heijastuspintana, jota vasten Kristen Bellin päähenkilö voi etsiä itseään.

Tunnelmaltaan The Lifeguard muistuttaa vakavampien amerikkalaisten nuorisoelokuvien ja Smashing Pumpkins -yhtyeen 1979-kappaleen henkistä maailmaa, jossa vapaudenkaipuu limittyy romanttisiin ja seksuaalisiin tunnelmiin. Elokuvan tarina herättääkin kysymyksen siitä, onko itseään mahdollista löytää ilman toista ihmistä vai onko heräävä itsetietoisuus kenties välttämätön lähtökohta intohimoisen suhteen syntymiseen?

The Lifeguard tuo myös hyvin esille seksuaalisuuden keskeisen merkityksen oman itsen ydintä etsittäessä, vaikka aikuisen ja teini-ikäisen nuoren välisen suhteen seksuaalisuus ja siihen liittyvät moraalikysymykset eivät missään nimessä nousekaan elokuvan keskeisimmäksi teemaksi. Kristen Bellin roolin vaativuutta ja moraalisia ulottuvuuksia on helppo hahmottaa miettimällä, kuinka kyseenalainen elokuva The Lifeguard olisi, jos päähenkilöjen välinen sukupuoliasetelma olisi käännetty päälaelleen.

Teemojensa runsaudesta huolimatta The Lifeguardia vaivaa elokuvana harmittava tasapaksuus. Se on kuin tunnelmansa mukainen, kolmeminuuttinen pop-kappale, joka ei kauniista pinnastaan huolimatta tarjoa mitään mullistavaa syvällisten aiheidensa käsittelyyn. Täydellinen kolmen tähden elokuva.