The Judge kotikatsomo

Yhdysvalloissa tuomarinvirat voivat olla elinikäisiä, mistä johtuen salikorokkeen penkkiä kuluttavat monesti seniori-ikäisetkin virkamiehet, kuten tässä aviopari Robert ja Susan Downeyn uuden tuotantoyhtiön ensimmäisessä teoksessa The Judge. Lopputulos on varsin pätevä käsikirjoitukseltaan ja laadultaan, mistä vastaavat osaltaan tunnettujen näyttelijöiden perusvarmat suoritukset. Silti kaikki on ennalta arvattavissa, jos on esimerkiksi sattunut näkemään James Stewartin opettavaisia all-American -nyyhkydraamoja 1940- ja 1950-luvuilta.

Robert Downey Jr esittää chicagolaista diivajuristi Hank Palmeria, joka joutuu palaamaan kotituppukyläänsä Indianan osavaltioon äitinsä kuoleman johdosta. Ja nimenomaan joutuu, sillä miehen välit isäänsä, pikkukaupunkituomari Josephiin (Robert Duvall) ovat luvalla sanoen jäätävät.

Hankin kotona ollessa isä joutuu kuitenkin korkean ikänsä vuoksi vaikeuksiin, jolloin Hankin on jäätävä kotiin ja kohdattava perheensä vanhat ja mittavat traumat yhdessä veljiensä Glenin ja Dalen (tässäkin pikkueleillään täyttä tulosta tekevä Vincent D’Onofrio ja Jeremy Strong) sekä teinirakkautensa Samanthan (Vera Farmiga) kanssa.

Nuoremman ohjaajapolven David Dobkin oli tässä mielenkiintoinen ja onnistunut valinta ohjaajaksi, sillä hän sai kaiketi aiempien töidensä (muun muassa mainio Kuokkavieraat – The Wedding Crashers, 2005) perusteella mukaan muutamia pieneleisiä komediaelementtejä vaikeistakin asioista, kuten Joseph-isän suolen toiminnasta. Kyseinen kohtaus on kova suoritus tuolloin 83-vuotiaalta Duvallilta. Ei ole helppoa osoittaa vanhuuden tuomaa fyysistä taantumista noin avoimen raadollisesti.

The Judgen ainoa Oscar-ehdokkuus meni tasan oikeaan paikkaan. Downey Jr osoitti jälleen, että hänessä on edelleen ainesta uransa nykyisistä supersankaripainotuksista huolimatta suoriutumaan oikeistakin rooleista, jossa improvisaatiopelisilmää ja äärimmäistä luonnollisuutta kameran edessä tarvitaan. Downeyn suurin lahja onkin saada näyttelemisensä näyttämään niin helpolta. Henkilökohtaisesti pidän hänen rooliaan Hankina kokonaisuutena ottaen ehyimpänä sitten suurtyönsä Chaplinin (1992).

Vielä siitä ennakoinnin helppoudesta. The Judgen lopputuloksen kuuluukin olla onnellinen, sillä muuten itse tarinassa ei olisi juuri järkeä. Käsikirjoituksesta puuttuvat tykkänään kaikenlaiset yllätysmomentit eli juoni etenee lähinnä vahvojen näyttelijöidensä varassa. The Judgessa katsoessa tietää, mitä on luvassa – ei pahoja pettymyksiä, muttei suuria tunteitakaan.