Läpi näkyy ja pahasti

H.G. Wellsin tieteistarina Näkymätön mies on filmattu monesti. Ikonisena mittatikkuna on Universalin vuoden 1933 klassikko, jossa näkymättömäksi päätyneenä ja sen johdosta järkensä menettävänä tiedemiehenä tohtori Griffithinä oli erinomainen luonnenäyttelijä Claude Rains. Rainsin kasvot nähtiin vain vilaukselta, muuten hän näytteli äänellään ja kehollisesti, ja tulkitsi tyylikkäästi Griffithin syöksykierrettä.

The Invisible Man Tarinan ydin on niin kiehtova, että se on kestänyt monta tulkintaa ja näkemystä, jopa Chevy Chasen höpsöä toimintakomediaa elokuvassa Näkymättömän miehen muistelmat (1992). Alkuperäistarinassa ja sen aiemmissa filmatisoinneissa näkymättömyys aikaansaatiin kemikaaleilla. Saw-tusinakauhupätkistä tutun Leigh Whanellin uudessa ohjauksessa näkymättömäksi pääsee nyt kuka tahansa, joka osaa pukea päälleen näkymättömäksi tekevän puvun.

Höpöhöpö-kameratekniikkaan perustuvan puvun on keksinyt huippuälykäs tiedemies, Griffith hänkin sukunimeltään (Oliver Jackson-Cohen). Griffith on niin vittumainen mies, että jouduttuaan tyttöystävänsä Cecilian (Elizabeth Moss) jättämäksi hän päättää näyttää tälle kaapin paikan tekemällä itsemurhan. Siitäs sai! Vai olisiko sittenkin niin, että elokuvan tittelin mukaisesti hän olisi järjenvastaisesti päättänyt luopua firmastaan, miljoonistaan ja koirastaan ja palata vainoamaan exäänsä alkukohtauksessa esitellyllä puvulla?

The Invisible Man Tarinassa olisi ollut aineksia hienovaraisempaan, psykologisempaan trilleriin, jossa olisi annettu katsojalle edes näennäinen tulkintamahdollisuus siihen, että erosta toipuva Cecilia kuvittelee asioita traumojensa takia ja että näkymätön mies on vain hänen päänsä sisällä. Nyt tämä mahdollisuus hukataan jo alta puolen tunnin, ja loput puolitoista tuntia ovat vain pitkitettyä ja kauhuleffakliseiden mukaista vääntämistä näkymätöntä vainoajaa vastaan.

Aiemmin näkymätön mies pukeutui kääreisiin ja hattuun näkyäkseen ruudulla. Nyt näkymätöntä miestä ei näy, mutta hän saa toimia erittäin näkyvänä ja päälle liimattuna vertauskuvana alistavalle parisuhteelle. Metoo-hengessä kyse on nimenomaan miehen harjoittamasta parisuhdeväkivallasta ja näkymättömien rakenteiden kontrollista. Tai miesten, miehethän ovat tietysti patriarkaattisessa kimpassa alistamassa itkusilmäistä mutta jämäkkää naisuhriaan, jota kukaan muu ei usko koskaan missään. Toisaalta eipä näin kehnoa ja epäloogista juonta kukaan uskoisikaan, ei katsoja ainakaan.

The Invisible Man Parisuhdeväkivaltaa ja entisen puolison vainoa, kontrollia tai muuta häiriköintiä ei tule missään muotoa oikeassa elämässä vähätellä, päinvastoin. Narsistisia mulkeroita on liikaakin olemassa, ja moni entisen kumppaninsa vainoaja joutaisi ajoissa vankilaan ennen kuin mitään pahaa tapahtuu. Juuri aiheen tärkeyden takia se ei ansaitsisi näin tavattoman löperöä käsittelyä, eikä varsinkaan Scream 2 -elokuvasta (1997) yli kahden vuosikymmenen takaa kopioitua juonikuviota, jonka jälkeen tarinasta häviää viimeinenkin pointti.

Yksioikoinen teos ei yllä lähellekään esimerkiksi parisuhdeväkivaltaa ja exän vainoa käsitelleen Vihollinen vuoteessani -elokuvan (1991) intensiivisyyttä. Julia Robertsin elokuvan loppuratkaisu on kuitenkin selvästi inspiroinut Whanellin elokuvan lopun, tosin huomattavasti kylmäverisempänä. Kauhuelokuvana The Invisible Man on aivan liian ennalta arvattava, ylipitkä ja paksusta rautalangasta väännetty. Kun huomaa miettivänsä kesken elokuvan, että mihin ihmeeseen pariskunnan Zeus-koira katosi kesken kaiken ja että mistä se tuli puolivälissä tai lopussa taas takaisin, niin siinä vaiheessa pelkokerroin on matala.

The Invisible Man yrittää niin kovasti olla varteenotettava, Painavaa Asiaa isoilla kirjaimilla julistava yhteiskunnallinen teos ja samaan aikaan toimiva kauhuelokuva. Se ei onnistu kummassakaan. Mutta tuottoa tuli seitsemän miljoonan kengännauhabudjetilla liki 135 miljoonaa dollaria, joten siinä onnistumisprosentti on liki täydellinen, ja sehän se merkitsee näissä tuotannoissa. Ainakin pienbudjettisiin kauhupätkiin erikoistuneen Blumhousen nokkamies ja elokuvan tuottaja Jason Blum nauraa matkalla pankkiin, hyvin näkyvänä miehenä.

*
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 2 henkilöä