The Interview kotikatsomo

Yksi viime vuoden suurimmista elokuvakohuista käytiin The Interviewin ympärillä. Evan Goldbergin ja Seth Rogenin ohjaama kaveruskomedia kertoo amerikkalaisen keskusteluohjelmaisännän (James Franco) sekä tämän tuottajan (Seth Rogen) matkasta Pohjois-Koreaan haastattelemaan maan johtajaa Kim Jong-unia (Randall Park). Journalistinen retki muuttuu kuitenkin salamurhaoperaatioksi, kun CIA painostaa kaksikon listimään päiviltä tulenaraksi käyvän diktaattorin. Vuoden 2014 heinäkuulle suunniteltu ensi-ilta lykkääntyi Pohjois-Korean ärähdysten johdosta, ja leikatumpi versio elokuvasta oli määrä esitellä saman vuoden joulukuussa.

Päivämäärän lähestyessä elokuvan levityksestä vastanneen Columbia Picturesin emoyhtiö Sony Pictures Entertainment joutui hakkerihyökkäyksen kohteeksi. Iskun takana ollut ryhmä levitti julkisuuteen Sonyn salaisia dokumentteja ja vaati terrori-iskujen uhalla The Interviewin teatterilevityksen lakkauttamista. Useat teatteriketjut kieltäytyivät esittämästä elokuvaa, ja pian The Interview päätyi digitaaliseen levitykseen sekä näytöksiin vain muutamissa valikoiduissa elokuvateattereissa.

Tapauksen jälkipyykki oli Sonyn kannalta likaista, ja siihen osallistui myös useampi poliittinen taho. Hopeareunukset pilven ympärille kiertyivät kuitenkin varsin pian. The Interviewista tuli nopeasti kuuma puheenaihe ja myynti digitaalisissa kanavissa oli ennätyksellinen. Vaikka tulos ei budjettiin suhteutettuna maailmoja syleillytkään, niin mediamyllytys nosti teoksen arvoon arvaamattomaan.

Voisi myös sanoa, että paljon melua tuli tyhjästä, sillä kontraversaalilla komedialla on lopulta hyvin vähän tarjottavaa. This Is the End (2013) elokuvalla debytoinut kaksikko Goldberg ja Rogen luottavat jälleen raflaavaan lähtöajatuksen viehättävyyteen, mutta eivät varmista toimivaa kokonaisuutta. Satiirisesti löysäranteinen kaveruskomedia sitoo itsensä umpisolmuun mauttoman huumorin ja typerän pääkaksikon avulla.

Elokuva olemassa olevan valtiomiehen teilaamisesta herätti odotetusti paheksuntaa. The Interview on kuitenkin aihepiirinsä puolesta kaikkea muuta kuin poikkeuksellinen. Hot Shots 2 (1993), South Park: Isompi, pidempi & leikkaamaton (1999) sekä Team America: World Police (2004) ovat kaikki elokuvia, jotka ovat asettaneet vastapeluriksi länsimaissa paheksutun ja pelätyn valtiojohtajan. Aihetta on puitu myös toisenlaisesta näkökulmasta vuoden 2006 mokumentissa Death of a President, jossa spekuloitiin George W. Bushin salamurhan jälkimaininkeja.

The Interview välttää onnistuneesti turhan ilkeämielisyyden. Kokonaisuus on kyllä asenteellinen ja stereotyyppien kyllästämä, mutta tulokulma vihattuun diktaattoriin on yllättävän sympaattinen. Ystävällisen näköinen Randall Park tulkitsee Kim Jong-unia äärimmäisellä sydämellisyydellä ja onnistuu luomaan hahmosta enemmänkin traagisen kuin vihattavan. Keskiöön rakennettu homososiaalinen kolmiodraama toimii parhaiten Parkin erinomaisen roolityön takia.

Homma kuitenkin lässähtää kasaan tähtikaksikon esiinmarssilla. Seth Rogenin tasaisen tylsä ja perusväsynyt roolityö tuottaja Aaron Rapaportina riittäisi jo itsessään, mutta homeisena kirsikkana mätäkakun päällä tepastelee pillit ulvoen meuhkaava James Franco. Jokaista kohtausta kamalalla ylinäyttelemisellä jyystävä Franco on saanut paukutella tyhjäpäisen mediapersoona Dave Skylarkin roolissa omasta hauskuudestaan juopuneena. Hahmon sinänsä kelvollisesta kehitystarinasta on vaikea välittää, kun roolityö murenee komiikan antiteesiksi.

Homososiaalisuuteen painottava kaveruskomedia on myös vitseiltään harvinaisen taantumuksellinen. Vahvan miesbondauksen ja homoseksuaalisuuden välistä raja-aitaa hämärretään pilke silmäkulmassa, mutta teoksen jätkämäistä heteroluonnetta korostaen. Tämä tarkoittaa sitä, että elokuvan huumorin lähteenä toimii muun muassa naishahmoihin kohdistettu kuolaava seksistisyys sekä miehinen häpeä, eli esineiden tunkeminen peräaukkoon. Elokuva rakentuu sille oletukselle, että mauton läppä toimii, jos se verhoillaan tietoisen ironian kaavulla. Näin ei kuitenkaan tapahdu.

The Interview on lopulta vain harvinaisen rasittavaa naurukalastelua. Tunkkainen alapäähuumori ja sietämätön pääkaksikko ovat kokonaisuuden punainen vaate, eivätkä käsikirjoituksen muutamat näppäryydet taikka Parkin vahva roolityö pääse tämän kuonan alta riittävästi loistamaan. Tässä suhteessa kohukomedian valokeilan soisi himmenevän yhtä nopeasti kuin se ehti syttyäkin.