The Iceman kotikatsomo

Richard Kuklinskilla oli vaimo, lapsia ja mukava elintaso. Lähipiiri ja vaimo luulivat Kuklinskin tekevän työtä liike-elämässä jonkinlaisena konsulttina. Oletus piti paikkansa, tosin liike-elämä tarkoitti mafiaa ja konsultoinnin uhrit päätyivät hengettömiksi julman häikäilemättömästi. Kun Kuklinski vihdoin jäi kiinni rikollisporukoihin soluttautuneen undercover-kytän pohjatyön ansiosta, hän oli murhannut yli sata ihmistä, omien vihjauksiensa mukaan jopa parisataa.

Rajutkin murhat olivat vain rutiiniduunia. Kuklinski murhasi käskystä ihmisiä moninaisin metodein ja tunsi vahvaa ammattiylpeyttä kehitellessään erilaisia konsteja hämätäkseen kuolinsyyntutkijoita. Lempinimensä Jäämies hän sai siitä, että hän jäädytti tapetut uhrinsa ja piti näitä pakkasessa pitkiä aikoja, kunnes taas sulatti ja dumppasi ruumiit, usein palasiksi silvottuna tunnistamisen vaikeuttamiseksi. Kuolinsyyntutkijoiden oli hyvin vaikea selvittää, koska uhri oli varsinaisesti kuollut.

Tositapahtumiin perustuvat elokuvat usein vetävät mutkia suoraksi ja dramatisoivat tapahtumia tarpeettomastikin, mutta Ariel Vromenin ohjaama palkkamurhaajan elämäkerta The Iceman on kerronnaltaan harkitun lakoninen ja vähäeleinen. Ehkä juuri sen takia teoksen tunnelma on kaikessa arkisessa koruttomuudessaan niin toimiva ja intensiivinen, sillä murhamiehen mielenliikkeet saavat suurimmat merkityksensä katsojan päässä ilman, että ohjaaja sitä erikseen osoittelisi sormella.

Kuklinskin oma väkivallan täyttämä lapsuus johti emotionaaliseen kylmyyteen ja jo ennen mafiatappajan uraansa hän tappoi lukuisia miehiä erilaisten kuviteltujen loukkauksien tai erimielisyyksien takia. Naisia hän ei halunnut tappaa oman sisäisen koodistonsa mukaisesti. Rooli kotona oli myös hyvin erilainen kuin töissä. Kotona Kuklinski oli perheestään huolehtiva perheenisä, joka ei koskaan kohottanut kättään lapsiaan vastaan. Työ oli työtä ja perhe-elämä perhe-elämää, vaikka työ olisikin mafian teloittajan työtä. The Iceman keskittyykin yhtä lailla Kuklinskin perhe-elämään kuin alamaailman kuvioihin.

Näin monimutkaisen ja ristiriitaisen todellisen elämän henkilön esittäminen saattaisi helpostikin mennä metsään. Kuklinskia olisi liiankin helppo esittää mustavalkoisen yksipuolisena, tunnevammaisen epäinhimillisenä murhaajana. Kaikeksi onneksi The Icemanin pääosaan on saatu Michael Shannon, joka tekee pääroolissa erinomaista työtä. Shannonin Kuklinskia kohtaan ei tunne sympatiaa eikä se ole tarkoituskaan, sillä niin paatunut tappaja Kuklinski oli. Mutta Shannonin Kuklinski näyttäytyy yhtä kaikki ihmisenä, oikeana ihmisenä. Ei hyvänä vaan pahana ja kärsimykselle paatuneena ihmisenä, mutta ihmisenä yhtä kaikki.

Kuklinskin kiintymys vaimoaan ja perhettään kohtaan oli ilmeisen aitoa, ja vaimoa esittävä Winona Ryder luo onnistuneen vuorovaikutuksen miehen ja vaimon välille. Kontrasti miehen sosiopaattisiin mafiakontakteihin kuten pikkupomo Roy Demeoon (Ray Liotta) ja jäätelöautoa ajavaan hippimurhaaja mr. Freezyyn (Chris Evans) on herkullinen. Partaisen jätskimiehen rähjäinen habitus on varsin kaukana Evansin Kapteeni Amerikka -lookista.

Mukaansatempaavan tarinan lopputuloksen tietää ennalta, mutta se vetää silti puoleensa. Linjakkaasti kuvattu ja leikattu The Iceman tavoittaa onnistuneesti ajankuvan ja tarkastelee itärannikon mafiakuvioiden turmeltuneen häikäilemätöntä valtapeliä, jossa ihmisten elämillä ei ole mitään merkitystä rahanteon rattaissa. Loppujen lopuksi Kuklinskikin oli sensaatiomaisesta jälkimaineestaan huolimatta pelkkä tylppä instrumentti, jota käyttivät häntä vaikutusvaltaisemmat ja vielä armottomammat miehet pelinappulana omassa rikollisten valtaistuinpelissään.

Mielenkiintoisena ajatusleikkinä tulee mieleenkin toinen tylsäksi instrumentiksi haukuttu, valtavat vainajamäärät jättävä ja ilmeisen tunnehäiriöinen hahmo. Tämä fiktionaalinen hahmo on hyvien puolella siksi, että hänen sanotaan olevan hyvien puolella ja joka tappaa käskystä pahoiksi ilmoitettuja vailla sen kummempaa omantunnon tuskaa. Ehkäpä tosielämässä James Bondin naamion alta paljastuisivatkin Richard Kuklinskin kasvot, kun tunnari olisi lakannut soimasta ja martinit juotu.