The Feast of The Goat kotikatsomo

Toimintagenreen yhdistetyn Luis Llosan tunnetuin teos lienee kymmenen vuoden takainen Anaconda. Ilmeisesti tauko ohjaajan pestistä on tehnyt hyvää, sillä mies on päässyt pitkälle Jennifer Lopezin kiemurtelusta epäuskottavan käärmeen syleilyssä.

Populaarikulttuurin tuoreen diktaattorikiinnostuksen myötä ja The Last King of Scotlandin menestyksen vanavedessä kotimaan markkinoille rantautuu Dominikaanisen tasavallan diktaattorin salamurhasta kertova The Feast of the Goat. Elokuvia yhdistää faktan ja fiktion lomittuminen sekä johtajien omaleimaisuuden hyödyntäminen. Kuvaus Rafael "Vuohi" Trujillosta, jonka kansanomainen lempinimi viittaa miehen rajoittamattomiin mielihaluihin, vertautuu elokuvatulkinnoissa Idi Aminin rooliin.

The Feast of the Goat perustuu Llosan serkun, perulaisen Mario Vargas Llosan kirjaan Trujillon hallinnon loppuajasta. Vuosina 1930–1961 aatteellinen kommunismin vastustaja Trujillo luotsasi maataan pohjoisen maailmanpoliisin suosiollisella avustuksella. Valtakauden loppupuolella teloitukset ja kidutukset ajautuivat yhä mielipuolisemmiksi. Elokuvassa diktatuurin kuvaus alkaakin käännekohdasta, jolloin Amerikka muuttaa suhtautumistaan.

Varsin miehinen tarina kerrotaan naisen näkökulmasta ja kahta ajallista kerrontatasoa sekoittamalla. Kolmekymmentäviisi vuotta Trujillon kuoleman jälkeen Urania Cabral (Isabella Rossellini) palaa Dominikaaniseen tasavaltaan tapaamaan sairasta isäänsä, yhtä diktaattorin neuvonantajista. Naisen mieleen palaa nuoruus, jossa politiikka ja henkilökohtaiset kokemukset limittyivät katkeralla tavalla toisiinsa.

The Feast of the Goat keskittyy ihmisten toiminnan motiivien pohdintaan. Se on tutkielma yksittäisistä teoista ja valinnoista, joiden seuraukset ovat toisaalta äärimmäisen henkilökohtaisia, toisaalta äärimmäisen kollektiivisia ja historiallisia. Tässä suhteessa ja tarinamaailmaltaan elokuva vertautuu toisen eteläamerikkalaisen ohjaajan, Fernando Meirellesin, samalta vuodelta olevaan Uskolliseen puutarhuriin.

Luis Llosan toimintatausta toisaalta sopii vakavaan draamaan, sillä tarina ei sorru tylsyyteen tai alleviivaamiseen. Toisaalta joidenkin käänteiden pohdinta jää turhan pinnalliseksi ja sivujuonteiksi. Tapahtumat etenevät kietoutuen kohtalokkaasti toisiinsa sen verran vauhdikkaasti, ettei ihmisten valinnoille näytä jäävän vaihtoehtoja. Deterministisyyden tunnelmaa ohjaaja vahvistaa hidastamalla kerrontaa vain niissä kohdin, joissa eniten haluttaisi sulkea silmänsä.

Jos historiallisten tapahtumien kietoutuminen fiktioon ei riitä pitämään katsojaa varpaisillaan, moninaiset henkilöhahmot pakottavat siihen. Suuri osa henkilöistä on tosielämästä napattuja, mutta heidän motiivinsa ovat tulkintaa ja analyysia historian kulusta. Osa hahmoista on taas silkkaa draamallista kuvitusta, tunteiden läsnäoloa. Haastavaa on se, ettei huomiokyky saa hetkeksikään herpaantua. Kesken kaiken triviaaliksi henkilöksi leimattu nouseekin tarinan keskiöön ja palapeliä on ryhdyttävä rakentamaan jälleen uudesta näkökulmasta.

Häiritsevää elokuvassa on se, että tapahtumat sijoittuvat espanjankieliseen maahan, elokuva on tuotettu espanjalaisin voimin ja siitä huolimatta elokuvan kielenä on murteellisesti puhuttu englanti. Vakavan ja hyvin tehdyn draaman olisi suonut säilyttävän alkuperäiskontekstinsa, mutta niin ne markkinavoimat ja englantilainen yhteistuotanto kiskovat populaarin nimissä naruja mielensä mukaan.

Populaarikulttuurissa Trujilloa on hyödynnetty ennenkin ja jollain tapaa ympyrän voi nähdä nyt sulkeutuvan. Aikoinaan tiivis yhteistyö amerikkalaisten kanssa johti siihen, että Trujillo esiintyi cameo-roolissa Casablancan kuuluisassa lentokenttäkohtauksessa. Samoin kuin Michael Curtizin ohjaus kuusikymmentä vuotta aiemmin The Feast of the Goat kertoo miehistä vallankahvassa, mutta on ensisijaisesti draama naisesta miesten valtataistelun välikädessä.