Konnista jauhelihaa

James Glickenhausin The Exterminatorin mainetta on hieman vaikea tajuta. Eksploitaatioelokuvan kulttiklassikkoa fanitetaan kaiketi siksi, että elokuvassa Yhdysvaltoja kalvaneet sotatraumat ja pettymys yhteiskunnan epäkohtiin saa astetta sadistisemman käsittelyn.

The ExterminatorTämänlaisille vigilanttielokuville oli aikanaan henkinen tilaus. Esimerkiksi Väkivallan vihollinen (1974) toi lännenelokuvien henkisen arvomaailman urbaaniin ympäristöön. Rikollisten kuriin laittamista motivoitiin henkilökohtaisella kostolla, kun rikolliset kajoavat antisankarin lähipiiriin. Elokuvassa tähtäimeen joutui myös kurissapidon kannalta tehoton ja korruptoitunut liberaali hallinto.

Samaan aikaan elokuvissa nuoltiin Vietnamin sotakauheuksien repimiä haavoja. Kauriinmetsästäjissä (1978) saatettiin selvitä sodasta kotiin, mutta paluuta entiseen ei enää ollut. Taksikuskissa (1976) ja Tappavassa salamassa (1977) veteraanien joukkoon kuului epävakaita yksilöitä, jotka olivat jopa vaarallisia yhteiskunnalle.

The ExterminatorThe Exterminator menee nihilismissä näitä esikuviaan pidemmälle. Sota ei jäänyt Vietnamiin vaan se löydetään naapurustosta. Urbaanissa viidakossa tappaminen on ainoa keino selvitä hengissä. Eikä väkivaltaan tarttumisessa ole enää kyse pelkästä sairaudesta vaan välttämättömyydestä. Amerikan oli pilannut sen oma kansa.

Elokuvassa New Yorkiin palannut vietnamin veteraani (Robert Ginty) saa tarpeekseen, kun hänen ystävänsä nuijitaan sairaalakuntoon. Hän maksaa konnille potut pottuina, mutta ei rauhoitu. Pian armeijan vetimiin sonnustautunut mies siivoaa kaduilta väkivaltaisia jengiläisiä, lapsiin sekaantujia ja korruptoituneita senaattoreita.

Eksploitaatioelokuva poikkeaa monista muista kostoelokuvista siten, että siinä kovien olosuhteiden uhreiksi ei joudu vain parempiosaiset valkoihoiset vaan ihmiset useista yhteiskuntaluokista. Vigilantin koston saa tuta porukkaa monista eri luokista. Yksityiskohta tekee elokuvasta mielenkiintoisen erikoisuuden, joskaan ei paranna sitä.

The ExterminatorKoska elokuvan pääteemana on tappaminen, se on myös kylmäveristä ja sadistista. Huuli ei lennä. Mafiapomosta tehdään jauhelihaa heittämällä hänet lihamyllyyn. Jengiläisiä vangitaan kellariin rottien nakerreltavaksi. Vertauskuva on tyly ja selvä: antakoon tuholaisten syödä tuholaiset. Julmuudessa mennään jopa niin pitkälle, että eräässä kohtauksessa antisankari ymppää myrkkyä luoteihin tehdäkseen kostosta kivuliaampaa!

The Exterminatorissa päähenkilön täysjärkisyyttä alleviivataan muun muassa viittaamalla pöydältä löytyvään eksistentialisti Jean-Paul Sartren näytelmään Altonan vankeihin. Tämä sekä myöhemmin elokuvassa vilahtava kuva pahamaineisesta Anarkistin keittokirjasta ja maisemakuvat vapauden patsaasta luovat kuvaa ihmisistä olosuhteidensa vankeina. Vaikea elokuvaa on silti katsoa muuna kuin oireellisena kostofantasiana.

Elokuvan väkivaltaa on kauhisteltu vuosien varrella. Suuri osa siitä on kuitenkin viitteellistä ja tapahtuu kuvan ulkopuolella. Mitä kertonee sitten ajastamme, että Suomen valkokankaalla on nähty paljon karmeampaakin tavaraa ja siihen verrattaessa tämän rainan shokkiarvo on kuihtunut olemattomiin. Kaipa joku elokuvasta saa edelleen katharttisia kiksejä, sillä sitä nostetaan aina lajityyppinsä parhaimmistoon.

Ajankuvana tyytymättömyydestä ja konservatismista elokuva kuitenkin kiinnostaa. Pienellä budjetilla tehty elokuva taltioi New Yorkin synkempää puolta vuosikymmenellä, jolloin rikollisuus räjähti siellä uudestaan käsiin. Myös legendaarinen 42nd Street on mahtunut mukaan kuviin.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,2 / 5 henkilöä