The Eight Hundred kotikatsomo

Korona-aika on vaikuttanut paljon elokuvakulttuuriin vaikkapa hankaloittamalla elokuvantekoa, siirtelemällä ensi-iltoja ja vaikeuttamalla elokuvan historian mittaista julkisten esitysten perinnettä. Edes Oscar-palkintojen saajat eivät tunnu olevan entisten kaltaisia. Osittain kyse on ollut aiemmin alkaneiden kehityskulkujen nopeutumisesta. Pitkän aikavälin muutoksista hätkähdyttävimpiä on, että ensimmäistä kertaa sitten Hollywoodin valtaan nousun menestyksellisin elokuva maailmanmarkkinoilla ei vuonna 2020 tullut Hollywoodista, vaan oli kiinalainen patrioottinen sotaelokuva The Eight Hundred (Ba bai). Senn menestys tosin tuli pääosin kotimaasta, jossa elokuvateatterit olivat jo loppuvuonna auki. Myös vuonna 2021 kiinalainen elokuva on toistaiseksi johdossa.

The Eight Hundred kuvaa toisen Kiinan–Japanin sodan alkuun sijoittuvan Shanghain taistelun aikaista Sihangin varastorakennuksen puolustustaistelua 27.10.–1.11.1937. Muutama sata Kansallisen vallankumousarmeijan sotilasta puolusti rakennusta valtavaa japanilaista ylivoimaa vastaan tarkoituksena antaa omille joukoilleen aikaa vetäytyä kaupungista, nostattaa kiinalaisten taistelutahtoa ja hankkia ennen kaikkea tukea kansainväliseltä yhteisöltä, joka seurasi taistelua brittien hallitsemalta kansainväliseltä alueelta. Puolustajia ei ollut oikeasti edes kahdeksaa sataa, mutta niin annettiin ymmärtää vastustajan hämäämiseksi.

Indie-elokuvilla aloittaneella ohjaaja Hu Guanilla on ollut käytössään valtavat resurssit pitkään suunnittelemaansa elokuvaa tehdessään. Lavasteita on rakennettu suuressa mittakaavassa ihan oikeastikin ja sen lisäksi toki on ollut käytössä kaikki nykyaikaisen tietokonepohjaisen grafiikan keinot. Elokuvaa mainostetaan myös Aasian ensimmäisenä kokonaan 65 mm digitaalisella Imax-kameralla kuvatuksi. Jälki on sen mukaista, visuaalisesti erittäin komeaa ja taitavaa kuvaa, mitä onnistunut värien manipulointi esikuvanaan Picasson sinisen kauden värimaailma vielä korostaa.

Erityisen hienosti elokuvassa on käytetty oivallusta taistelua joen toiselta puolen seuraavasta kansainvälisen alueen kirjavasta joukosta elokuvayleisön tarinallisena peilikuvana. Heille räjähdysvaarallista varastoa puolustavat sotilaat antavat tietoiseen strategiaan perustuvan epätoivoisen taistelunäytöksensä. Toisaalta kansainvälinen alue on myös näyttämö, jota sotilaat varastorakennuksesta katselevat ja jossa joen rannalla on konkreettisestikin katsottavissa perinteisiä kiinalaisen oopperan esityksiä muinaisista esikuvallisista sankareista.

Päällisin puolin The Eight Hundred muistuttaa monia suuria sotaspektaakkelielokuvia, vaikkapa Juri Ozerovin massiivisia neuvostotuotantoja. Tärkeintä on taistelun kuvaus ja siihen samaistuminen, yksittäiset taistelijat jäävät siihen liian ohuiksi, vaikka heille on jotain luonteenpiirteitä onnistuttu antamaankin. Sinänsä näyttelijäsuoritukset ovat annetuissa puitteissa hyviä. Pitkässä eeppisessä elokuvassa vuorottelevat kiihkeät taistelun pyrähdykset ja niiden raskaan pahaenteiset odottelut.

Tällaisissa elokuvissa moraali on perinteisesti selkeä: omat ovat hyviä ja viholliset pahoja. Asetelmasta tekee tälle elokuvalle vaikean se, että sen omat ovat Tšiang Kai-šekin johtamia kansallismielisiä, jotka vähän ennen olivat taistelleet kiinalaisia kommunisteja, nykyisten vallanpitäjien suoria edeltäjiä, vastaan sisällissodassa ja uudelleen Japanin antauduttua. Varastoa puolustavan joukon aseistuksesta oli huolehtinut natsi-Saksa. Toisaalta Japanin hyökättyä kansallismieliset saivat Neuvostoliitolta merkittävää apua taistelussa japanilaisia vastaan.

Elokuvassa poliittinen ristiriita näkyy sekä sisällössä että tuotannossa. Varastorakennuksen puolustajat eivät elokuvan alkupuolella näytä kovinkaan sankarillisilta vaan pikemminkin toisilleen ilkeileviltä piruparoilta, jotka vastentahtoisesti ovat joutuneet itsemurhatehtävältä vaikuttavaan taisteluun. Myös elokuvan ensi-ilta siirtyi vuodella, eikä suinkaan pandemian takia, vaan koska siihen tehtiin joitain muutoksia ja lyhennyksiä. Erityisen vaikea pala on nyky-Kiinalle ollut taistelu kansallismielisten lipusta varaston katolla, vaikka ei sitä voinut kokonaan poiskaan jättää, kun tapahtumat ovat yleisesti tunnettuja, pariin kertaan jo elokuvattujakin. Vastustajapuoli, japanilaiset taas ovat paria poikkeusta lukuun ottamatta kasvottomia ja usein jopa kuvassa näkymättömiä.

The Eight Hundred on suunnattu ennen kaikkea kotiyleisölle, eikä se erityisesti avaa viittauksiaan Kiinan historiaan. Taistelun sankari, eversti Xie rinnastetaan Kolmen kuningaskunnan ajan sotilaskomentaja Zhao Yuniin, joka Ji-laakson taistelussa vuonna 228 sai myös johdettavakseen heikkotasoisempia joukkoja huomion viemiseksi pois hänen esimiehensä johtamalta operaatiolta toisaalla. Molempien taidonnäyte oli hallittu perääntyminen. Tarina seuraa myös perinteistä sosialistisen realismin kaavaa: hajanaisesta joukosta muodostuu yhteisessä taistelussa kollektiivi, jonka voiman positiivinen sankari sitten ohjaa oikeaan suuntaan.

Kaiken kruunaa poliittinen komissaari, vaikkakin Tšiang Kai-šekin komissaari, joka ohjaa sankarin näkemään suuremman kuvan mieskohtaisten kunniapyrkimystensä yli. Sota on aina poliittista ja taistelussa eloonjääminen on voitto, hän opastaa, sillä eloonjääneet herättelevät koko kansan taisteluun. Tällaisen sanoman nyky-Kiinakin voi hyväksyä.