Sovinnaista norminpurkua

Tom Hooperin The Danish Girl (2015) alkaa seesteisillä luontokuvilla. Ne kontrastoituvat myöhemmin tutuksi tulevaan Kööpenhaminan ja Pariisin pieteetillä kuvattuun urbaaniuteen. Viesti ei ole vaikealukuinen. Transihminen Einar / Lili (Eddie Redmayne) on luomutuote, kun taas häneen elokuvan aikana kohdistuvat ennakkoluulot ja varaukset ovat moderniudellaan koreilevan kulttuurin varjopuolia.

The Danish GirlVuoteen 1926 sijoittuva tarina suuntaa kritiikkinsä, totta kai, nykypäivään. Sukupuolenkorjaushoitoihin hakeutuminen ja pääseminen on edelleen usein kivulias ja häpeällinen prosessi. Elokuvan henkilöhahmojen reaktioita selittää osin aikakaudelle tyypillinen tietämättömyys, mutta nykypäivänä transihmisten oikeuksia vastaan taistelevat ryhmät syyllistyvät lähinnä ihmisoikeusloukkaukseen.

Einarin / Lilin identiteetin muutos ei suoranaisesti herää vaatteiden kautta. Kuteet ovat kuitenkin paitsi portti, niin myös vahvistava tekijä. Tämän suhteen asiat eivät ole muuttunut. Hepeneet ovat edelleen vahvasti sukupuolittuneita, vaikka jako sinisiin ja punaisiin, miehiin ja naisiin, ei ole perusteltua. Vaatteet ovat ennen kaikkea identiteetin rakennustyövälineitä, joilla niin sukupuolet, ikäluokat, varallisuustasot kuin alakulttuuritkin erottuvat ja erotetaan.

Pinnan alle pakotettua identiteettiä kutittelevat naisellisiksi määritetyt kankaat ja puvut, kuten silkkiset röyhelöt ja mekot, joiden läpi ja lomitse Hooper toisinaan suuntaa kameransa. Eritoten jakso, jossa Einarin / Lilin keskustelukumppani näkyy valkoisen hunnun muodostaman näköesteen lomitse, jää mieleen. Vain ihmiset, olivat he sitten läheisiä tai tuntemattomia, pitävät Einarin / Lilin identiteetin sille sopivaksi katsotulla tolalla.

The Danish GirlKatse on voimakas, itsetuntoon suoraan iskevä täsmäase, jolla voi olla joko positiivinen tai tuhoava vaikutus. Se hyväksyy, halveksuu, kieltää, sallii, ymmärtää ja tuomitsee. Se, miten katsomme jotain, kertoo valtavasti suhtautumisestamme sitä tai häntä kohtaan. Katse ja sen valta sekä sukupuolittuneisuus onkin yksi queer-tutkimuksen merkittävistä osa-alueista.

Kun Einar / Lili astuu ensimmäistä kertaa estradille uutena itsenään, saa hän puoleensa aiemmasta poikkeavia katseita. Ne ovat uteliaita, kiinnostuneita, jopa himoavia. Miehen roolia eläneellä Einarilla / Lilillä on yhtä kaikki vaikeuksia tottua siihen katseiden kirjoon, joka häneen naisena kohdistuu. Ja mikä pahinta, yksi tuijotuksista saattaa johtaa vihan motivoimaan väkivaltaan.

The Danish GirlKatseen merkitys korostuu Einarin / Lilin ja hänen vaimonsa Gerdan (Alicia Vikander) välisessä silmäpelissä. Rakastavaisten katsekontaktissa on hienon näyttelijätyön synnyttämää kemiaa ja lämpöä, mikä tekee vilkaisujen sävyjen muutoksista entistäkin traagisempia. Ulkopuolisten konservatismi ei yllätä, mutta itsenäiseksi, vahvaksi persoonaksi kuvatun Gerdan taistelu vääjäämätöntä vastaan on monin paikoin kivuliasta todistettavaa.

Tarinan kriittisin katse kuuluu Einarille / Lilille itselleen. Hän katsoo vartaloaan ujosti, haaveilevasti ja tyytyväisesti prosessin eri vaiheissa. Peilikuva on tärkeä osa hänen identiteettiään, sillä itseinhon keskellä ulkopuolisten näennäisesti lohduttavat sanat kaikuvat onttoina. Einar / Lili luo nahkaansa paitsi katsomalla itseään, niin myös muita naisia, joiden sukupuolittuneita liikkeitä ja maneereita hän parhaansa mukaan emuloi.

Carolin (2015) ja Adelen elämä – osat 1 ja 2 (2013) kaltaisista mestariteoksista huolimatta queer-aiheet kulkevat edelleen elokuvamaailman sivuraiteilla.

Valkoinen heteromies on universaali vakio, kun taas vivahde seksuaalisuudessa, sukupuolessa tai etnisyydessä tarkoittaa liki poikkeuksetta sitä, että kyseisen henkilön kautta kuvataan juuri naiseutta, homoutta tai vaikka maahanmuuttajan kokemusta. Näin ollen heteronormatiivi usein hallitsee elokuvia silloinkin, kun sen paaluttajat eivät ole keskiössä.

The Danish GirlThe Danish Girl ei ole tästä poikkeus, vaan sen tarina on heterosovitettu. Gerdan vinkkeli on perusteltu, vahva ja mielenkiintoinen, mutta myös ongelmallinen. Eikä vähiten siksi, että historialliseksi tarinaksi itseään väittävä teos määrittää Gerdan heteroksi ja avioliiton rakkauden täyteiseksi, vaikka on myös esitetty, että Gerda oli lesbo, joka solmi Einarin / Lilin kanssa lumeliiton, koska se suojasi ja vapautti molempien seksuaalisuuden.

LGBTQ-teemojen filtteröinti on kuitenkin pikemminkin rakenteellinen kuin juuri The Danish Girlin ongelma. Vakavammaksi taiteelliseksi töpiksi osoittautuu tuskastuttavan alleviivattu lopetus. Tom Hooperin Kuninkaan puhe (2010) ja Les Misérables (2012) toki kyynelmasturboivat, mutta The Danish Girl on sekä visuaalisesti tyydyttävämpi että kerronnallisesti varttuneempi ja itsevarmempi työ. Sillä ei ole mitään tarvetta sortua vapauteen karkaavan huivin symboliikkaan.

Parin viimeisen kohtauksen totaalinen kykenemättömyys tunnistaa eritoten ajankuvallaan lumonneiden ja sekä tunteellisesti että tunnelmallisesti juuri oikeita nystyröitä hieroneiden hetkien vaikuttavuus on masentavaa. Ennen lässähdystä koettu draaman kaari on kuitenkin niin herkkä ja elinvoimainen heteronormatiivissa marinoidun kulttuurin epäreiluuden kritiikki, että kokonaisuus kurkottaa erinomaisuuteen.

* * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,8 / 5 henkilöä




Powered by Preview Networks

Lue myös