Maan kuohut hovimestarin silmin

Washingtonilaisessa osoitteessa 1600 Pennsylvania Avenue on yli kahdensadan vuoden ajan sijainnut rakennus, joka on ollut samaan aikaan sekä toimisto-, asuin- että turistikäytössä. Sen asukit ovat vuosien varrella tehneet tontin alueella koko maailmaa järisyttäneitä päätöksiä, leikkineet lapsiensa ja lemmikkiensä kanssa, edustaneet maataan valtiovieraille, jotkut harrastaneet jopa haureuttakin.

The ButlerValkoinen talo onkin kuin pienoiskoossa oleva kaupunki, jonka toimintoja pitää kasassa iso joukko työntekijöitä, kuten sisäkköjä, keittiöhenkilökuntaa, vartijoita, tarjoilijoita, puutarhureita ja niin edelleen. Precious -elokuvasta (2010) Oscar-ehdokkuuden saanut Lee Daniels halusi The Butlerillaan (2013) kertoa heistä yhden pitkäikäisimmän eli mustan hovimestari Eugene Allenin tarinan , joka elokuvassa kulkee kylläkin nimellä Cecil Gaines.

Etelän puuvillaplantaaseilla lapsuutensa viettänyt Gaines (Forest Whitaker) panostaa kaiken tarjoilijan uraan ja pääsee lopulta Eisenhowerin Valkoiseen taloon, jossa viettääkin sitten Ronald Reaganin presidenttiyteen saakka. Kyseiset 30 vuotta ovat eittämättä eräät Yhdysvaltain myrskyisimmät kansalaisoikeusliikkeen, Vietnamin sodan ja rauhanmarssien aiheuttamien kuohuntojen vuoksi. Daniels kuvaa tapahtumia Gainesin perhe-elämän kautta. Kaikki perheenjäsenet ovat tavalla tai toisella menossa mukana.

The ButlerToisin kuin esimerkiksi Forest Gumpissa (1994), jossa maailman helteet eletään niin ikään yhden yksilön näkökulmasta, Butler kuvaa kohdettaan Gainesia ikään kuin osallistumattomana seinäkärpäsenä, joka havainnoi, muttei mitenkään osallistu. Elokuvasta katoaa tällä tavalla sen paljon tarvitsema dynamiikka, joka taas Gumpin ratkiriemukkaissa seikkailuissa kantaa läpi koko tuon ylipitkän elokuvan. Daniels on ilmeisesti luottanut komeaan tähtikaartin katsojien mielenkiinnon synnyttäjänä.

Erityisen onnistunut nosto on entisen talk show -emännän ja suuren mediaimperiumin luoneen Oprah Winfreyn hieno rooli Gainesin topakkana vaimona. Kontrasti Whitakerin lakoniseen aviomieheen ei voisi olla suurempi. Niinhän se parisuhteissakin usein menee: äänekäs vaimo vaatii rinnalleen hiljaisen, myöntyväisyyspolitiikan syvästi sisäistäneen aviomiehen ja päinvastoin. Näissä tapauksissa parisuhteen onnen avain voidaankin kiteyttää kahteen sanaan: ”kyllä, kulta”.

The ButlerTähtien haaliminen on Butlerissa kuitenkin johtanut siihen, että valinnoissa mentiin valitettavasti myös tahattoman komiikan puolelle. Miksi ihmeessä Liev Schreiber ja John Cusack on esimerkiksi laitettu näyttelemään presidenttejä Johnson ja Nixon? Kumpikaan ei näytä esikuviltaan pätkän vertaa ja heidän lyhyet kohtauksensa ovat lähinnä molempien presidenttien mollaamista yksinkertaisina ja pahansuopina juonittelijoina. Totta sinänsä, mutta tilannekomediasarjoista tuttu kuvaustyyli on jyrkässä kontrastissa muun elokuvan vakavuuden kanssa. Olisin esimerkiksi voinut mieluusti olla näkemättä Johnsonia istumassa paskalla. Toisaalta varsin lystikästä oli Jane Fondan rooli arkkikonservatiivisena Nancy Reaganina. Liberaaleilla elokuvantekijöillä on monta keinoa näyttää keskisormea itseään konservatiivisempien suuntaan.

Danielsin elokuva kiertää sentimentaalisuuden kehää, mutta Butlerin käsittelytavan epätasaisuus johtaa katsojan kyynelkanavien kiinni pysymiseen, vaikka aikomus varmasti oli ihan toinen.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2,1 / 7 henkilöä


Powered by Preview Networks