Esteitä rakkaudelle
Pakistanilaistaustainen, perheensä myötä Yhdysvaltoihin muuttanut Kumail Nanjiani tapasi toistakymmentä vuotta sitten tulevan vaimonsa Emily V. Gordonin. He päätyivät yhteen ja lopulta naimisiin huolimatta Nanjianin perheen kulttuurieroista ja Emilyn vakavasta sairastumisesta. Sittemmin pariskunta kirjoitti löyhästi omaelämäkerrallisiin tositapahtumiin perustuvan käsikirjoituksen, jonka komediatuotannoistaan tuttu Judd Apatow tuotti The Big Sick -elokuvaksi.
Rapakon takaisella mittapuulla mitattuna pienellä viiden miljoonan dollarin rahoituksella tehty The Big Sick tuotti yli kymmenkertaisesti lipputuloja takaisin, ja avioparin käsikirjoitus päätyi myös Oscar-ehdokkaaksi. Kumail Nanjiani näyttelee elokuvassa itse itseään, sen sijaan Emilyn hahmoa näyttelee Zoe Kazan.
Myös muissa rooleissa on näyttelijöitä tosielämän henkilöiden sijasta, ja ylipäätään suurin osa hahmoista, kuten Holly Hunterin ja Ray Romanon esittämät Emilyn vanhemmat ovat täysin fiktiivisiä eikä heidän ole tarkoituskaan olla tosielämän vastineidensa kaltaisia. Liian todellista elämäkertaa ei kai kukaan halua aidosti itsestään tehdä, ei ainakaan läheistensä osalta.
Elokuva on syystä tai toisesta luokiteltu romanttiseksi komediaksi, mutta todellinen elämä harvoin on puhdasta komediaa, eikä sitä ole myöskään The Big Sickin kaltainen semi-elämäkerrallinen tarina. Teoksessa on ajoittaisia hauskoja hetkiä ja absurdeja tilanteita siinä missä kenen tahansa elämässä, mutta lähtökohtaisesti The Big Sick on maanläheinen ihmissuhdedraama, jossa keskiössä ovat paitsi Kumailin ja Emilyn suhde, myös Kumailin suhde omaan perheeseensä ja kulttuuriseen taustaansa.
Ateistiksi tunnustautunut Kumail kärvistelee sekä uskonnollisen perheensä traditioiden ja odotusten että maallisemman länsimaisen elämän ristipaineissa. Kumailin perhe on muuttanut Pakistanista Yhdysvaltoihin mutta elää edelleen oman kulttuurinsa ja islamin vaatimusten mukaisesti. He eivät hyväksy itse valittua puolisoa puhumattakaan länsimaisesta puolisosta, ja rangaistuksena linjasta poikkeamisesta on sulkeminen perheen ulkopuolelle. Asetelma on tuttu monista uskonnollisista lahkoista ja kulteista, ja se pätee myös valtauskontoja tiukasti tulkitseviin yhteisöihin.
Kumail kysyykin perheeltään, että miksi nämä ylipäätään muuttivat länsimaihin jos he eivät pysty sopeutumaan länsimaisiin tapoihin tai hyväksymään mitään niistä. Kysymys on aiheellinen ja sen voisi esittää laajemmassakin mittakaavassa, sillä toisen sukupolven maahanmuuttajien kotoutuminen ei ole monessakaan maassa niin hyvää kuin se voisi olla ja sen pitäisi olla, ensimmäisen sukupolven tulijoista puhumattakaan. Elämällä kulttuurisessa umpiossa ja pakottamalla lapsensakin samaan muottiin ei voi sopeutua muuhun yhteisöön kovin kummoisesti, oli kyse sitten mistä ihmisryhmästä tai uskontokunnasta tahansa.
The Big Sickin tapauksessa kyse on ennen kaikkea henkilökohtaisesta tragediasta ja tuskaisasta valinnasta, jossa vaakakupissa ovat oma henkilökohtainen parisuhdeonni ja yhteys omaan perheeseen ja kulttuuriin. Kumailin tapauksessa tilanne kärjistyy, kun Emily sairastuu vakavasti ja Kumailin on kyettävä tekemään päätös siitä, minkälaisen elämäntavan hän aikoo valita.
Teoksen vahvimpia puolia ovat Kumailin perhe- ja ystävyyssuhteet, jotka muodostavat elokuvan olennaisimmat jännitteet. Sen sijaan suhde Emilyyn jää ensimmäistä kolmannesta lukuun ottamatta kakkossijalle, sillä Emilyn pääasiallisena tehtävänä on toimia katalyyttina Kumailin itsetutkiskelulle. Painopistettä parisuhteesta perhesuhteisiin vahvistaa sekin, että ison osan elokuvan kestosta Emily makaa sairasvuoteella Kumailin puuhaillessa koomikkoystäviensä, Emilyn perheen tai oman perheensä parissa.
Kokonaisuutena The Big Sick on paikoin ristiriitainen mutta myös monitahoinen tulkinta yhden pariskunnan yhteiselon vaikeasta alkutaipaleesta. Fiktiivisistä sivuhahmoista ja Holly Hunterille erikseen käsikirjoitetuista komediakohtauksista huolimatta mukana on niin paljon autenttisuuden tuntua ja karheutta, että Kumailin sisäiset ristiriidat ja huolenaiheet on helppo jakaa. Tarina tuntuu kuitenkin jäävän kesken, ja niinhän se jääkin, sillä The Big Sickin jälkeen pariskunnan yhteinen pitkä taival vasta alkaa. Olisi kiintoisaa nähdä Kumailin ja hänen puolisonsa näkemys siitä, miten vuosien avioliitto on muuttanut dynamiikkaa suhteessa kummankin omaan perheeseen.
Toimituskunnan keskiarvo: 3 / 4 henkilöä
Seuraava:
Näkymätön Elina
Klaus Härön esikoispitkä on edelleen hieno ja jopa hämmentävän ajankohtainen elokuva.
Edellinen: Hävitys
Netflixissä Suomen ensi-iltansa saanut Hävitys on poikkeuksellisen puhutteleva ja monitulkintainen.