Muisti palailee pätkittäin

Brittiläinen Noel Clarke on melkoinen monitoimimies, joka on paitsi näyttelijä myös ohjaaja ja käsikirjoittaja. Suuremmalle yleisölle hän on parhaiten tuttu Doctor Who:sta Tohtorin kumppanin Mickey Smithin roolista. Lisäksi Clarken meriitteihin kuuluu brittiläisistä köyhistä oloista kotoisin olevista pikkurikollisista kertova draamaelokuvatrilogia Kidadulthood, Adulthood ja Brotherhood. Clarke on näytellyt ja käsikirjoittanut joka osan ja myös ohjannut kaksi viimeistä.

The AnomalyClarkella oli intohimoinen ajatus tehdä oma tieteiselokuva, johon hänellä oli hyvä idea. Lopulta unelmasta tuli totta, kun hän käsikirjoitti, osatuotti, päänäytteli ja ohjasi The Anomalyn, johon hän sai koottua toistakymmentä miljoonaa puntaa rahoitusta. Clarke teki vieläpä kaikki omat stunttinsakin. Mukaansa hän sai kelpo näyttelijöitä, etunenässä aina yhtä tasokkaan Brian Coxin, jonka karisma ja näyttelijätaidot ovat itsessään syy katsoa elokuva kuin elokuva ainakin kerran.

Tässä tapauksessa katselukerrat jäävät siihen yhteen, varsinkin kun Coxinkin roolisuoritus on kirjaimellisesti varsin jäinen. Vaikka hyvä lähtöidea riittää joskus kokopitkän elokuvan tarpeisiin, niin tällä kertaa se ei kanna aivan loppuun asti. Hieman Christopher Nolanin Memento-elokuvan lähtötilannetta muistuttava tarina muistinsa säännöllisesti menettävästä ja yleensä keskellä toimintatilanteita havahtuvasta ex-sotilaasta Reevestä (Clarke) jää turhan ohueksi.

Niin kauan kuin vauhtia riittää elokuva jaksaa vyöryä eteenpäin loogisten ja kerronnallisten aukkojensa yli, mutta vauhdin hiipuessa draaman kaari uhkaa mätkähtää sudenkuoppiin. Varsinkin pitkitetyt slow motion -toimintakohtaukset alkavat puuduttaa hyvin varhaisessa vaiheessa. Matrix-muoti oli ja meni syystä.

The AnomalyIkimuistoiseksi tieteistrilleriksi ei elokuvasta ole ja lopputulos jää vajaaksi siitä mitä Clarke varmasti sen halusi olevan. Hyvää ajatusta olisi kannattanut vielä jalostaa ja Clarken olisi kannattanut jättää suosiolla elokuvan ohjaus jollekulle toiselle eikä yrittää tehdä aivan kaikkea itse. Auteur-ajatus kuuluu toki modernin elokuvataiteen idealistisiin teorioihin mutta käytännössä se ei kovin usein toimi.

Teos ei kuitenkaan ole niin katastrofaalisen huono kuin mitä sitä on varsinkin brittilehdistössä soimattu. Heikkouksistaan huolimatta elokuvassa on omia ideoita ja hetkittäin se onnistuu herättämään enemmän ajatuksia kuin monet samana vuonna julkaistut, yli kymmenkertaisella budjetilla tehdyt blockbuster-kollegansa. Vuoden 2014 tieteiselokuvien kilpajuoksussa The Anomaly jaksaa lopulta maaliin asti keskeyttämättä kisaa eikä jää kisan viimeiseksi. Joskus tärkeintä on jalo kilpa eikä voitto, kuten vanha olympia-aate toteaa.

* *
Arvostelukäytännöt